21102 osumaa

Ravinnon kalsiumin vaikutus verisuonitonuksen säätelyyn kokeellisessa verenpainetaudissa

Useat epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet vähäisen kalsiumin saannin olevan eräs verenpainetaudin riskitekijä. Ravinnon kalsiumpitoisuus näyttää korreloivan käänteisesti väestön verenpainetasoon. Lisäksi ravinnon kalsiumlisän on todettu laskevan verenpainetta osalla väestöä, sekä estävän verenpaineen kehittymistä useissa kokeellisen verenpainetaudin muodoissa. Kuitenkaan ravinnon kalsiumin ja verenpaineen käänteisen yhteyden syytä ei ole lopullisesti selvitetty. Mahdollisia mekanismeja ovat muutokset sympaattisen hermoston aktiivisuudessa, suolatasapainossa, lisäkilpirauhashormonin tai D-vitamiinin plasmapitoisuuksissa ja verisuonen seinämän sileälihaksen toiminnassa.

Heikki Mäkynen

Pitkäaikaisen ahtauttavan keuhkosairauden uudet kansainväliset hoitosuositukset

Vuoden 1995 lopulla julkaistiin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa konsensuslausumat pitkäaikaisen ahtauttavan keuhkosairauden (COPD) hoidosta. Suositusten tavoitteena on edistää tämän keuhkokudosta tuhoavan yleisen sairauden tunnistamista ja sitä sairastavien pääsyä asianmukaiseen hoitoon. COPD on nykyään teollisuusmaiden merkittävin keuhkosairaus. Esiintyvyydeltään se on vähintään yhtä yleinen kuin astma, mutta hoitopäiviä ja kuolleisuutta tauti aiheuttaa enemmän kuin astma. Julkaistuja suosituksia voidaan käyttää perustana myös meillä toivottavasti käynnistettävässä COPD:n kansallisen hoito- ja tutkimusohjelman suunnittelussa.

Timo Keistinen, Kari Kk Venho

Toimiiko psykiatrinen avohoito?

Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteissa on tapahtunut kymmenen viime vuoden aikana merkittäviä muutoksia. Niiden taustalla ovat olleet yleismaailmallinen muutossuuntaus, taloudelliset tekijät ja suomalaiset suunnitelmat. Taloudellisista tekijöistä on ollut merkittävin 1990-luvun alussa todettu käänne: jatkuvan kasvun aika on sosiaali- ja terveydenhuollossa ohi. Kulujen kasvu on ollut kaikissa läntisissä teollisuusmaissa suurempaa kuin tulojen kasvu.

Jyrki Korkeila, Ville Lehtinen, Timo Tuori

Helikobakteeri-infektio ja tulehduskipulääkkeet

Helikobakteeri aiheuttaa kroonisen aktiivisen gastriitin, joka on ulkustaudin tärkein riskitekijä. Yli 90 %:n duodenaali- ja noin 70 %:n ventrikkeliulkuksista katsotaan johtuvan helikobakteeri-infektiosta. Tulehduskipulääkkeiden jatkuva käyttö taas aiheuttaa yli kolmasosassa tapauksista mahan ja pohjukaissuolen limakalvovaurioita tai haavaumia. Suurin osa muutoksista on kliinisesti merkityksettömiä, mutta 2-4 % tulehduskipulääkkeiden käyttäjistä saa ulkusvuodon tai -puhkeaman. Kyseisten kahden ulkuksen riskitekijän mahdolliset yhteisvaikutukset ovat kliinisesti kiinnostava kysymys.

Anna-Liisa Karvonen

Epikutaani- eli lapputesti kosketusallergian osoittamisessa

Epikutaani- eli lapputestaus on ihotautien erikoislääkärin perustutkimus viivästyneestä allergiasta johtuvan kosketusihottuman tutkimiseen ja sen aiheuttajan tunnistamiseen. Se antaa tietoa aineista, joita potilaan tulee välttää, jotta ihottuma paranee ja sen uusiutuminen estyy. Kosketusihottumat kuuluvat tavallisimpiin ihotauteihin, joita tutkitaan ja hoidetaan sekä sairaaloiden poliklinikoilla että avoterveydenhuollossa. Jokaisen kosketusihottumatapauksen huolellinen selvittäminen vähentää ihottumasta aiheutuvia haittoja ja hoitojen ja toistuvien sairauslomien kustannuksia. Epikutaanitestaus antaa tärkeää tietoa työperäisten ihottumien korvauskysymyksissä sekä potilaan ammatinvalintaan, uudelleenkoulutukseen ja onnistuneeseen uudelleensijoitukseen työelämässä.

Suomen Kontaktidermatiittityöryhmä

Interpersonaalinen psykoterapia

Interpersonaalinen psykoterapia on kohdennettua, ajallisesti rajattua ja lyhytaikaista psykoterapiaa. Se korostaa masennuspotilaan ajankohtaisia interpersonaalisia vuorovaikutussuhteita, samalla tiedostaen masennuksen geneettiset, biokemialliset, kehityshistorialliset ja henkilökohtaiset syytekijät. Interpersonaalinen psykoterapia käsittää yleensä 16-25 istuntoa 4-6 kuukauden aikana. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös pitkäaikaisessa terapiassa. Interpersonaalinen psykoterapia soveltuu erityisesti masennuksen hoitoon, joko yksinään tai yhdistettynä lääkehoitoon.

Teijamari Laasonen-Balk, Hannu Koponen

Todetaanko nuorten ihmisten sarkoomat ajoissa?

Joka päivä miltei kaksi nuorta ihmistä sairastuu syöpään Suomessa. Ikäryhmässä 16-35 vuotta todetaan noin 600 uutta syöpätapausta vuosittain. Koska syöpä on yleensä vanhempien ihmisten sairaus, ei pahanlaatuista tautia osata heti epäillä nuorella. Perusterveydenhuollossa ei tunnisteta syövän oireita nuorilla riittävän nopeasti ja kallisarvoista aikaa kuluu taudin päästessä leviämään muualle elimistöön. Jokainen yli senttimetrin kokoinen kasvava kyhmy on epäilyttävä syövän suhteen ja selvä aihe lisätutkimuksiin. Kirjoittajat haluavat tässä artikkelissa kiinnittää huomiota erityisesti nuorten ihmisten pehmytkudos- ja luusarkoomiin.

Pirkko Kellokumpu-Lehtinen, Tuula Lehtinen, Juha Nevalainen

Estrogeeni näyttää vähentävän Alzheimerin taudin riskiä

Estrogeenilla on tunnettujen hormonivaikutustensa lisäksi muita mielenkiintoisia solutason vaikutuksia. Se edistää kolinergisten neuronien kasvua, stimuloi amyloidiproteiiniprekursorin sekretiinientsyymin aineenvaihduntaa ja näyttää myös vaikuttavan apolipoproteiinin E:hen. Kuulostaako tutulta? Nuo solutason vaikutukset voisivat kaikki olla eduksi Alzheimerin taudissa, ja estrogeenia onkin käytetty Alzheimerin taudin hoidossa.

Robert Paul

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030