21102 osumaa

AIDS-potilaiden tuberkuloosi muuttuu herkästi lääkeresistentiksi

San Franciscossa tehty tutkimus antaa viitteitä siitä, että hyvästä hoidosta huolimatta immuunikatopotilaiden tuberkuloosilla on voimakas taipumus muuttua resistentiksi. Pelkän immuunikadon todettiin lisäävän resistenssin kehittymisriskiä 20-kertaiseksi. Huono hoitomyöntyvyys oli lähes yhtä tärkeä erillinen riskitekijä. Ruoansulatuskanavan oireet lisäsivät riskin kymmenkertaiseksi.

Matti Viljanen

Yhdysvaltojen terveydenhuolto keskellä historiansa suurinta mullistusta Osa 2. Säännelty hoito ja sen vaikutukset terveyspalvelujärjestelmään

Säännellyn hoidon leviäminen on ollut Yhdysvalloissa nopeaa muutaman viime vuoden aikana ja vuoteen 2 000 mennessä ennustetaan yli 2/3:n vakuutetuista amerikkalaisista kuuluvan sen piiriin. Palvelujen tuottaminen ja rahoittaminen on nyt koordinoidumpaa ja lääkärin rooli on muuttunut aiemmasta potilaan asianajosta käytettävissä olevien resurssien allokointiin. Säännellyn hoidon organisaatiot toimivat liike-elämän lainalaisuuksien mukaan ja kustannusten alentaminen on niiden eräänä keskeisenä tavoitteena. Tämä ei kuitenkaan tapahdu laadun kustannuksella, koska laadunvarmennusohjelmien sisäänajo järjestelmiin on täydessä käynnissä. Sairaalapalvelujen käyttö ja tarve ovat laskusuunnassa. Ennustettua kehitystä tarkastellaan noin 5 miljoonan ihmisen väestöpohjan omaavalla suur-Philadelphian alueella.

Kimmo Räsänen

Potilaiden kokemuksia tiedonsaannin, kohtelun ja osallistumisen toteutumisesta terveyskeskuslääkärin vastaanotolla

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista annettiin vuonna 1993. Potilaiden kokemuksia tiedonsaannista ja kohtelusta on selvitetty jo aiemmin, mutta tutkimuksia mielenterveyden häiriöiden yhteydestä potilaiden kokemuksiin lääkärin vastaanotosta ei ole tehty. 200 turkulaiselle terveyskeskuslääkärin vastaanotolla käyneelle potilaalle tehtiin puhelinhaastattelu näiden kysymysten selvittämiseksi. Suurin osa tutkituista oli tyytyväisiä, mutta joka neljännen mielestä tiedonsaannissa vastaanoton yhteydessä oli ollut joitakin puutteita. Haastatellut, joilla oli mielenterveyden häiriö, olivat muita yleisemmin tyytymättömiä tiedonsaannin riittävyyteen ja mahdollisuuteensa osallistua omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.

Britta Sohlman, Matti Joukamaa, Ville Lehtinen

Uudenvuoden ilotulitevammat Pohjois-Suomessa

Viime vuosina on uudenvuoden ilotulituksissa räjäytelty entistä enemmän erilaisia paukkuja. Samaan aikaan on myös ilotulitteiden aiheuttamien vammojen määrä kasvanut huomattavasti. Tämä havahdutti viranomaiset tiukentamaan ilotuliteasetusta vuoden 1995 syksyllä, mutta ainakaan viime vuodenvaihteessa tiukennukset eivät ehtineet vähentää ilotulitevammojen määrää.

Timo Raatikainen, Outi Kaarela, Timo Waris, Harri Teerikangas, Willy Serlo

Hapen hyödyt ja haitat vastasyntyneellä

Raskauden aikana sikiön hapen saanti tapahtuu istukan kautta. Kehittyvän sikiön valtimoveren happiosapaine on niin pieni, että se syntymän jälkeisten kriteerien mukaan edustaisi vaikea-asteista hypoksemiaa. Silti sikiö ylläpitää normaalia aerobista aineenvaihduntaa ja sen lisäksi kasvaa huomattavaa vauhtia. Syntymän jälkeen tapahtuu nopea ja perusteellinen fysiologinen muutos, kun hengitys ja hapetus keuhkojen kautta käynnistyvät samalla kun keuhkoverenkierto moninkertaistuu. Yleensä lapsilla tämä muutos sujuu hämmästyttävän nopeasti ja häiriöittä, mutta poikkeustapauksissa joudutaan hoitamaan hengityksen tai verenkierron vajauksesta johtuvaa hypoksemiaa tai kudoshypoksiaa. Tällöin ensimmäinen toimenpide on yleensä hapen anto. Hapetusongelmat ovat erityisen yleisiä pienillä keskosilla, ja heillä myös happihoitoon liittyvät vaarat korostuvat.

Kari Raivio

Elimistön sopeutuminen hypoksiaan

Hypoksian vaikutusten tunteminen on edellytys selvitä äkillisistä vaaratilanteista ilmailussa tai alppikiipeilijöiden tavoitellessa ylimpien vuorten huippuja. Korkean paikan leirit taas ovat tuttuja urheilijoiden valmistautuessa merkittäviin arvokilpailuihin. Andeilla yli 4 000 metrin korkeudella asuvilta alkuasukkailta on saatu paljon suoraa tietoa ihmiselimistön sopeutumismekanismeista krooniseen hypoksiaan. Tässä kirjoituksessa keskitytään hypoksian vaikutuksiin ja siihen sopeutumiseen sikäli kuin se on yleensä mahdollista tai tunnettua.

Seppo A. Sipinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030