3902 osumaa

Ovi toisenlaiseen maailmaan

Kumpi lopulta onkaan enemmän hassahtanut, naurutalon peilin vääristelty optiikka vai maailma, jota se heijastaa omalla tavallaan? Olisiko myytin Narkissos jaksanut jäädä loputtomiin ihailemaan kuvastustaan veden kalvolta, mikäli jumalat olisivat antaneet pinnan väreillä? Kirjallisuus on oivallinen väline tarkastella todellisuutta toisenlaisten silmälasien läpi. Rillien vahvuuksia vaihtamalla on mahdollista nähdä toisenlainen maailma, järjetön saattaa muuttua mielekkääksi ja kuviteltu näkyväksi. Samoin arkipäivän esittäminen totutusta poikkeavassa valossa saattaa laajentaa katsantokantoja monessakin mielessä.

Juha T. Laine

Hallituksen kaivama joukkohauta

Alkoholiveroa nostetaan taas. Marraskuussa hallituksen esityksen (202/2008) lähetekeskustelussa käytettiin neljäkymmentä puheenvuoroa, joissa esitystä melkein poikkeuksetta kannatettiin. Edustajat halusivat myös puuttua alkoholimainontaan ja ravintoloiden aukioloaikoihin. Kiitosta sai myös alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden ehkäisemiseksi kaavaillun tahdosta riippumattoman hoidon raakalaismainen kuvaus: "Se ei tarkoita sellaista pakkoa, että heidät pannaan vankilaan, vaan heidät synnytyssairaaloissa pannaan johonkin huoneeseen, pannaan ovi lukkoon ja sanotaan, että nyt olet täällä niin kauan kunnes selviät."

Veronica Pimenoff

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030