6188 osumaa

Syöpälääkkeen hinta romahti Intiassa

Intian viranomaiset ovat soveltaneet ns. pakkolisensointia maksa- ja munuaissyövän hoitoon tarkoitettuun sorafenibiin (Nexavar, Bayer). Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöjen ja maan lainsäädännön nojalla vielä patenttisuojan alainen valmiste annetaan kotimaisen geneerisen tehtaan Natco Pharman valmistettavaksi ja markkinoitavaksi. Parin kuukauden hoidon kustannusten (noin 5 500 USD) arvioidaan laskevan noin 175 dollariin eli vain noin 3 %:iin nykyisestä hinnasta. Tapaus huolestuttaa lääketeollisuutta, joka on hakenut patenttisuojatuille valmisteilleen kasvua uusilta markkinoilta mm. Intiassa ja Kiinassa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Opiaatteja pitkään toimenpiteen jälkeen

Kanadalaisessa tutkimuksessa todettiin, että pienen kirurgisen toimenpiteen jälkeen kivun lievitykseen annetun opiaatin käyttö jatkuu ja jopa lisääntyy ikääntyneillä vielä vuotta myöhemmin. Tutkimuksessa oli yli 390 000 iältään 66 vuotta tai sitä vanhempia potilaita. Heistä 27 600 (7,1 %) sai opiaatteja 7 vuorokauden ajan pienen leikkauksen jälkeen ja vuosi myöhemmin yli 30 100 (7,7 %) potilasta sai yhä reseptillä opiaatteja. Myös tulehduskipulääkkeiden käyttö oli neljä kertaa yleisempää vuoden kuluttua kuin välittömästi operaation jälkeen. Toimenpiteet käsittivät mm. kaihi- ja sappikivileikkauksia sekä suonikohjukirurgiaa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Kiipeilevä 2-vuotias - tapauksen ratkaisu

Päivystyspoliklinikalle tuotiin lauantaina iltapäivällä ambulanssilla 2-vuotias poika. Naapuri oli nähnyt hänen putoavan kolmannen kerroksen ikkunasta lumihankeen ja hälyttänyt ambulanssin. Päivystykseen tullessa poika oli pelästynyt ja vakava, mutta tajuissaan. Pinnallisia nirhaumia lukuun ottamatta akuutteja vammoja ei todettu. Kuvantamistutkimuksissa ei löytynyt murtumia tai muuta kirurgista hoidettavaa.

Eeva Nikkola, Jussi Merenmies, Satu Kivitie-Kallio, Raili Kauppinen

Surfaktantti keskosten hengitysvaikeuksien hoitoon

Yhdysvaltojen FDA on hyväksynyt keskosena syntyneiden lasten hengitysvaikeuksien hoitoon (Respiratory Distress Syndrome, RDS) synteettisen surfaktantin lusinaktantin (Surfaxin, Discovery Laboratories). Hengitysteihin annosteltuna se korvaa keskoselta puuttuvan luonnollisen surfaktantin, ja keuhkorakkulat voivat täyttyä ilmalla. Valmistetta on tutkittu 1 300 keskosella ja verrattu muihin hoitovaihtoehtoihin, joihin kuului mm. eläinperäinen keuhkosurfaktantti (Curosulf). Vaikutus hengitystoiminnan elpymiseen ja kuolleisuuden vähenemiseen oli edullisempi kuin muilla hoitovaihtoehdoilla. Valmisteen arviointi on kestänyt yli 10 vuotta ja jatkuu mm. Euroopan lääkelaitoksessa, josta myyntilupahakemus vedettiin pois käsittelystä toukokuussa 2011.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Tramadolin valvonta kiristyy Ruotsissa

Ruotsi luokitteli euforisoivan kipulääkkeen tramadolin huumausaineeksi vuonna 2007, mutta salli sen hankinnassa tiettyjä poikkeuksia. Väärinkäyttö näyttää lisääntyneen, ja osin juuri poikkeussääntöjen vuoksi. Jatkossa mm. yksityishenkilö ei voi hankkia tramadolia muista maista tai postitse, ja tieteelliseen käyttöön tarvitaan lupa. Suomessa tramadoli on alkuperäisellä, erillisellä reseptillä määrättävissä oleva PKV-lääke.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

HIV-lääkitys vähentää tartuntariskiä

Alustavat tulokset Etelä-Afrikassa tehdystä tutkimuksesta osoittavat, että korkean HIV-epidemian alueella (väestöstä 30 % HIV-positiivisia) koko väestön retroviruslääkitys vähentää huomattavasti terveiden riskiä saada tartunta. Suoja oli heikompi, jos väestöstä 10 % oli HIV-positiivisia. Havainto tehtiin 20 000 HIV-positiivista ja 16 500 HIV-negatiivista henkilöä käsittäneestä väestöryhmästä, jota seurattiin vuosina 2003-2011. Tutkimus vahvisti myös aikaisemman löydöksen, että tartunnan siirtyminen HIV-positiivisesta HIV-negatiiviseen seksuaalipartneriin voi vähentyä jopa 96 %, jos HIV-positiivinen käyttää ohjeen mukaisesti säännöllistä HIV-lääkitystä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Tosilitsumabi peittosi adalimumabin nivelreumassa

Tosilitsumabi (RoActemra, Roche) vähensi vaikea-asteisen nivelreuman etenemistä ja oireita merkittävästi enemmän kuin adalimumabi (Humira, Abbott). Haittavaikutuksissa ei ollut eroja, kertoo kuusi kuukautta kestänyt, yli 300 potilasta käsittänyt satunnaistettu tutkimus (ADACTA). Kysymyksessä ovat alustavat tulokset yhdestä ensimmäisistä kahden hinnakkaan biologisen lääkkeen vertailuista, joita odotetaan kliinisten hoitopäätösten ja lääkevalintojen tueksi. Humirasta veikataan lähivuosina myynnin arvon mukaan maailman johtavaa valmistetta, mutta sen patenttisuoja on päättymässä. Geneeriset valmisteet ja nousussa olevat infliksimabi (Remicade, Johson&Johnson/MSD) ja etanersepti (Enbrel, Pfizer) tulevat kilpailemaan biologisten reumalääkkeiden markkinoista.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030