Absurdilla huumorilla totalitarismia vastaan
Ihmisten perusoikeuksien rajoittaminen aiheuttaa aina vastareaktion. Missä tahansa sananvapautta pyritään rajoittamaan syntyy väistämättä tapoja ja salakieliä vallitsevan järjestelmän kritisoimiseksi. Muutoksen aikaansaamisessa huumori on osoittautunut miekkaa tehokkaammaksi aseeksi, diktaattori ei pelkää mitään niin kuin naurunalaiseksi joutumista ja asemansa kyseenalaistamista. Tavallinen kansa on tiennyt tämän aina, ketkään muut eivät ole keksineet useampia neuvostovastaisia vitsejä kuin venäläiset. Jos arki on silkkaa tragikomediaa, saadaan huonosta WC-paperistakin tai sen puutteista huumorilla siedettävää. Puutteiden esittäminen julkisilla forumeilla saattaisi aiheuttaa vaikeuksia, naapurille vitsailu vielä sallitaan, vaikka naapureista lopulta muodostuu eksponentiaalisesti kasvava miljoonien joukko, jonka voimaa ei voi ylenkatsoa. Mihail Bulgakov ja Gabriel Garcia Marquez ovat kirjoissaan käyttäneet juuri tätä metodia, luoneet viihdyttävän sekasotkun absurdeja tapahtumia ja piilottaneet sekaan viitteitä ja symboleja aidoista epäkohdista. Molempien kirjalliset maailmat ovat hulluja mutta kun niitä peilaa todellisen maailman hulluuteen, kysymyksiä alkaa heräillä.
