6188 osumaa

Laihdutuslääkkeet lihavuuden hoidon tukena

Laihdutuksen tueksi on viime vuosikymmeninä kehitetty useita lääkkeitä, mutta niiden merkitys on kerta toisensa jälkeen jäänyt vähäiseksi joko heikon tehon tai haittavaikutusten vuoksi. Uusimmatkaan lääkkeet eivät näytä saavuttaneen merkittävää jalansijaa etenkään Suomessa. Lihavuuden hoidon pitää aina perustua hyvin järjestettyyn elintapojen muutokseen tähtäävään ohjaukseen, riippumatta siitä, hoidetaanko lihavuutta ilman lääkettä vai lääkkeen tukemana.

Paula Hakala - Mareena Paldán - Timo Klaukka

Terveystaloustutkimuksissa teollisuusvinoumia

Syövän lääkehoidon kustannusvaikuttavuutta koskeneiden yhteensä 150 tutkimuksen rahoituslähteet ja tuloksien myönteisyys on selvitetty ja tulokset julkaistu. Lääketeollisuuden osin tai kokonaan rahoittamissa 44 tutkimuksessa saatiin kaksi kertaa useammin myönteinen tulos kuin 106 tutkimuksessa, joissa rahoittajalla ei ollut kaupallisia intressejä. Tutkijat varoittavat rahoituksen aiheuttamasta puolueellisuudesta tuloksien tulkinnoissa ja esittävät laadullisia parannuksia lääkehoitojen kustannuksia selvitteleviin terveystaloustutkimuksiin. He edellyttävät rahoittavien lähteiden taloudellisten intressien täydellistä ilmoittamista tutkimuksissa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Clinton tukemaan geneerisiä hiv-lääkkeitä

Yhdysvaltojen edellisen presidentin W J Clintonin Rahasto on päättänyt tukea geneeristen hiv-lääkkeiden ostoa intialaisista lääketehtaista (Cipla, Ranbaxy ja Matrix) sekä etelä-afrikkalaisesta Aspenista. Ostajat ovat afrikkalaisia valtioita, joiden aids-potilaiden yhteenlaskettu määrä edustaa noin kolmasosaa koko maailman aids-tapauksista. Mukana on myös 12 Karibianmeren valtiota, joille lääkkeiden edulliset hinnat neuvotellaan etukäteen. Silti mainittujen lääketehtaiden odotetaan keräävän tuntuvia voittoja.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Bikalutamidista uusia tutkimuksia Britanniassa

Britannian lääkevalvontaviranomainen on arvioinut tuoreet tutkimukset, joissa selviteltiin bikalutamidin (Casodex, AstraZeneca) tehoa lokalisoituneen eturauhassyövän hoitona potilailla, joiden tilaa muutoin tyydyttäisiin vain seuraamaan. 5 vuoden seurannan jälkeen todettiin, että bikalutamidia saaneiden kuolleisuus oli suurempi kuin lumeryhmään kuuluvien. Bikalutamidia ei enää käytetä tällaisten potilaiden hoitoon. Lääkkeen käyttö jatkuu kuitenkin entiseen tapaan paikallisesti edenneessä eturauhassyövässä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Epäeettinen kliininen lääketutkimus pysäytettiin

Utrechtin yliopistosairaalassa verrattiin, miten viruslääkkeet ja potilaan veren lämmittäminen 41,8 asteiseksi tehosivat hepatiitti C:n hoidossa. Lämmöllä hoidetuista 19 potilaasta 4 sai neurologisia vammoja raajoihinsa, ja kaksi potilaista ei muun sairauden vuoksi olisi soveltunut tutkimukseen. Haittavaikutuksia ei ilmoitettu sairaalan eettiselle toimikunnalle, eikä myöskään tutkimuksen rahoitusjärjestelyjä. Yliopistosairaala päättikin pysäyttää tutkimuksen sen epäeettisyyden vuoksi.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lain koura tarttuu THG:n valmistajiin

Yhdysvaltojen lääkevalvontaviranomainen (Food and Drug Administration, FDA) on käynnistänyt voimatoimet dopingaineena käytetyn tetrahydrogestrinonin (THG) valmistajien, jakelijoiden ja kaupustelijoiden saattamiseksi oikeuteen. Aine täyttää lääkkeen määritelmän, mutta sitä ei ole hyväksytty asianmukaisesti käyttöön ja myyntiin. Vastoin THG:n valmistajien näkemyksiä FDA ei katso aineen kuuluvan dieetin lisukkeeksi. Kysymyksessä on kemiallinen modifikaatio, jonka rakenne muistuttaa dopingaineina kiellettyjä anabolisia steroideja gestrinonia ja trenbolonia. Aineen käyttöön liittyy FDA:n mukaan huomattavia terveysriskejä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

ASA:lla yhteys naisten haimasyöpään

Noin 88 000 sairaanhoitajan joukossa tehdyssä, 18 vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa löydettiin yhteys haimasyövän ja asetyylisalisyylihapon (ASA) käytön välillä. Kun ASA:aa käytettiin vähintään 14 tablettia viikossa, oli haimasyövän riski 86 % suurempi kuin ASA:aa käyttämättömillä. Jos viikossa käytettiin 6-13 tablettia, riski oli vastaavasti 41 % suurempi, ja 1-3 tabletilla 11 % suurempi kuin lääkettä käyttämättömillä. Riskin suureneminen annoksen kasvaessa näyttäisi tukevan syy-seuraussuhdetta. Silti tutkijat toteavat, että sydänsairauksien ja aivohalvauksien riskin ehkäisyssä ASA:n käytön hyöty on suurempi kuin mahdollinen haimasyövän vaara.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Arvio SSRI-lääkkeiden lapsille aiheuttamasta itsemurhariskistä

Yhdysvaltojen lääkeviranomainen (Food and Drug Administration, FDA) on julkaissut ohjeen SSRI-masennuslääkkeiden käytöstä ja itsemurhariskistä lapsipotilailla. FDA on hyväksynyt vain fluoksetiinille käyttöaiheen lasten vaikeassa depressiossa. FDA on arvioinut alustavasti kahdeksan lääkkeen (fluoksetiini, fluvoksamiini, mirtatsapiini, nefatsodoni, paroksetiini, sertraliini, sitalopraami ja venlafaksiini) käyttöön liittyneet kokemukset. Yhteyttä itsemurhariskin lisääntymiseen depressiivisillä lapsipotilailla ei voitu osoittaa, mutta sitä ei myöskään voitu sulkea pois. Lääkkeiden teho lasten depressiossa jäi kuitenkin todentamatta. Selvittely jatkuu, ja lääkkeiden käytössä ja lapsipotilaiden seurannassa kehotetaan varovaisuuteen. FDA järjestää helmikuun 2004 alussa aiheesta asiantuntijakokouksen.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030