77890 osumaa

In memoriam Matti K. Paasonen 10.12.1925-7.4.2005

Vuosikymmeniä alansa opetukseen ja tutkimukseen merkittävästi vaikuttanut Helsingin yliopiston farmakologian emeritusprofessori Matti Kustaa Paasonen kuoli 7. huhtikuuta 2005 keuhkokuumeeseen kotonaan Helsingissä. Hän oli syntynyt Mikkelin maalaiskunnassa 10. joulukuuta 1925. Matti Paasonen kävi koulunsa Turussa ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistossa 1951. Vasta perustetussa Turun yliopiston farmakologian laitoksessa hän toimi assistenttina 1952-54. Helsingin yliopiston farmakologian laitoksessa hän työskenteli jo opiskeluaikanaan 1940-luvun lopulla ja sitten assistenttina 1952 ja 1955-62. Hän väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1953 antihistamiinien vaikutuksesta koe-eläinten adrenaliinivasteisiin. Hänet nimitettiin Helsingin yliopiston farmakologian dosentiksi 1955, apulaisprofessoriksi 1962 ja varsinaiseksi professoriksi ja laitoksen esimieheksi 1966. Hän jäi täysin palvelleena eläkkeelle 1991. Väitöskirjatyön jälkeen Matti Paasonen jatkoi tutkimustyötään ulkomailla tuohon aikaan poikkeuksellisen pitkään: Edinburghin yliopisto 1954-55, Yalen yliopisto 1955-56, Harvardin yliopisto 1956-57 ja 1960-61, Hoffmann-La Rochen tutkimuskeskus, Basel 1959. Näissä Iso-Britannian, Sveitsin ja Yhdysvaltojen arvostetuissa tutkimuslaitoksissa saatujen, sen ajan tunnetuimpien farmakologien oppien mukaisesti Paasonen pyrki jo 1950-luvulla ajanmukaistamaan Hallituskatu 3:n pohjakerroksessa sijainneen Helsingin "vanhan farmakologian laitoksen" tutkimusmetodeja. Yhdysvalloista saamallaan apurahalla hän mm. täydensi laitoksen varsin vaatimatonta laitteistoa silloista kehityksen huippua edustavalla spektrofotofluorometrillä. Se mahdollisti uusien, riittävän herkkien ja spesifisten kemiallisten menetelmien käytön biologisten määritysmenetelmien rinnalla lääkeaineiden ja elimistön omien aineiden tutkimuksessa. Yliopiston uuden laitosrakennuksen (Siltavuorenpenger 10) ja siihen 1961 muuttaneen farmakologian laitoksen uusien tilojen ja varustelun suunnittelussa hänen osuutensa oli keskeinen. 1970-luvun alussa Paasonen oli aktiivisesti mukana perustettaessa lääketieteellistä tiedekuntaa Tampereen yliopistoon. Professorina ja laitoksen esimiehenä Matti K. Paasonen jatkoi edeltäjänsä Armas Vartiaisen linjaa. Vaikka hänen oman mielenkiintonsa kohteina olivatkin neurofarmakologia ja kohonneen verenpaineen syntymekanismit, myös useat anestesiologian, sisätautiopin ja neurologian alojen tutkijat tekivät väitöskirjansa farmakologian laitoksessa. Sittemmin monet heistä etenivät alojensa professoreiksi. Edeltäjänsä Armas Vartiaisen kanssa Matti Paasonen taisteli tiedekuntaan anestesiologian professuurin. Paasonen vaali kansainvälisiä suhteita alan laitoksiin mm. Ruotsissa, Saksan liittotasavallassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Niissä tarjoutui siksi hyviä tieteellisiä jatkokoulutuspaikkoja hänen oppilailleen. Paasosen esimieskaudella laitoksessa vieraili lukuisia farmakologian ja lähialojen huippututkijoita. Myös yhteydet Neuvostoliiton farmakologeihin kehittyivät. Matti Paasonen piti farmakologian opetusta laitoksensa toiminnassa erittäin tärkeänä ja 1960-luvulla laitoksen opettajamäärää lisättiin, mikä entisestään paransi opiskelijoiden tyytyväisyyttä farmakologian opetukseen. Paasonen korosti yleisen lääketurvallisuuden ja toksikologian merkitystä. Hänen virkaanastujaisluentonsa ajoittui talidomidikatastrofin jälkipuintiin ja käsitteli lääketurvallisuutta. Laitoksen nimikin muutettiin hänen aloitteestaan muotoon "farmakologian ja toksikologian laitos" ja toksikologia sai oman assistentuurinsa. Yhdessä apulaisprofessori Jouko Tuomiston kanssa Paasonen toimitti suomenkielisen farmakologian ja toksikologian oppikirjan 1978. Sen painoksista viimeinen, jonka toimittajana hän vielä oli mukana, ilmestyi 1995. Esimiehen toimissaan Paasonen oli vähäeleinen ja rauhallinen tarkkailija, joka viisaasti pyrki optimoimaan laitoksensa toimintaa. Alaisiinsa ja opiskelijoihin hän suhtautui ystävällisesti ja arvostavasti. Paasosen opiskelijamyönteisyys ja ystävällisyys heijastuivat muihinkin opettajiin ja laitoksen henkeen. Niinpä farmakologian pariin hakeutui monia tutkijanalkuja, joista sittemmin on tullut farmakologian professoreita yliopistoihin kautta maan. Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan varadekaani Paasonen oli 1971-75 ja lääketieteellisen keskuskirjaston johtokunnan puheenjohtaja 1977-83. Hän arvosti suuresti asemaansa voimistelulaitoksen tarkastajana 1971-75. Lääketehdas Orionin tieteelliseen neuvostoon hän kuului 1966-95 ja Orion-yhtymän hallintoneuvostoon 1969-95. Matti K. Paasonen oli Suomen Farmakologiyhdistyksen kunniajäsen vuodesta 1985 lähtien. Hän oli liittynyt yhdistykseen sen perustamista seuraavana vuonna 1949 ja toimi sen luottamustehtävissä, sihteerinä 1956-61, varapuheenjohtajana 1961-69 ja puheenjohtajana 1969-77. Tälle kaudelle ajoittuu yhdistyksen toistaiseksi suurin hanke, Kuudennen kansainvälisen farmakologian kongressin järjestäminen Helsingissä heinäkuussa 1975. Paasonen osallistui vuosia kestäneisiin valmisteluihin vaivojaan säästämättä ja toimi talkoovoimin toteutetun kongressin presidenttinä. Hyvin onnistuneen, 3 500 osanottajaa keränneen kongressin jälkeen hänet valittiin poikkeuksellisesti kaksi kertaa peräkkäin Kansainvälisen Farmakologiliiton (IUPHAR) ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vuosiksi 1975-81. Professori Paasonen oli vuodesta 1970 lähtien arvostetun saksalaisen Leopoldina-akatemian ja vuodesta 1973 lähtien Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen. Kuopion yliopisto promovoi hänet kunniatohtorikseen 1991. Matti K. Paasosta muistaa suuri, opettajaansa ja esikuvaansa kunnioittava oppilaiden ja ystävien joukko farmakologien ja muiden lääketieteen alojen edustajien piirissä. Erkka Solatunturi Heikki Vapaatalo Kirjoittajat ovat Matti Paasosen oppilaita ja työtovereita.

In memoriam Kai Martin Edvard Setälä 13.9.1913-12.5.2005

Säilytettyään henkisen vireytensä korkeaan ikään saakka, täysinpalvellut Helsingin yliopiston patologisen anatomian professori Kai Setälä kuoli Helsingissä 91-vuotiaana toukokuun 12. päivänä 2005. Kai Setälä varttui Pohjois-Karjalassa varakkaassa apteekkariperheessä rajan pinnassa ja aikansa isänmaallisessa hengessä eikä hän pitkän elämänsä aikana näitä arvioita miksikään muuttanut. Opiskeluaikanaan hän kuului AKS:ään (kuitenkin ajan mittaan luopuen monista sen asenteista) ja esiintyi toisinaan mustassa univormussa samanmielisten toveriensa kanssa eräiden professorien mielipahaksi. Näin epäilemättä myös muovautui hänen tieteellinen ajattelutapansa, jonka vuolasta aaterikkautta toisinaan häiritsi liiallinen kategorisuus. Hän oli individualisti ja korosti voimakkaasti yksilön panosta tieteen kehityksessä eikä antanut uransa aikana yleistyneelle ryhmätyölle paljonkaan arvoa - kieltämättä hän olikin siinä oikeassa, että todella suuret tieteen löydöt ovat yksilöiden tekemiä. Geeniperimästään hän oli tietoinen, silti olematta yli-ihminen tai rotukiihkoilija - hänen lähisukulaisiaan olivat E.N. Setälä ja äidin puolelta J.V. Snellman. Eräs meistä (E.E.N.) muistaa hyvin, kun hän kertoi vastanneensa erään professoriystävänsä (jonka perhettä hän tuki tämän vaikeina aikoina) kysymykseen, mitä hän aikoo tehdä voitetuksi oletetun sodan jälkeen: Ryhtyä tutkimaan syöpää. Setälä sai puolestaan vastaukseksi: Ainoa tiede, jolla tämän sodan jälkeen on merkitystä, on rotutiede (Rassenkunde). Olkoon niin, professoriystävä oli hyvässä seurassa ja monet ovat olleet tai ovat aikansa lapsia. Aikaa on nyt kulunut riittävästi, ja jo vuosikymmeniä sitten, tämän kertoessaan, Setälä tuttuun tapaansa hymyillen otti kaikenkaltaisista rotuteorioista etäisyyttä. Tutkijana hän astui näyttämölle suotuisaan aikaan. Kennaway oli eristänyt karsinogeenisiä polysyklisiä hiilivetyjä ja useita muitakin karsinogeenisiä molekyylejä tunnettiin. Berenblum oli esittänyt ns. kaksivaiheteorian (karsinogeeni-initiaatio ja sitä seuraava epäspesifinen promootiovaihe), joka Setälän käsissä tuotti runsaasti tuloksia, erityisesti hänen huomattuaan eräiden ei-jonisoituvien pinta-aktiivisten molekyylien voimakkaan promootiovaikutuksen - havainto, joka teki hänet kansainvälisesti tunnetuksi. Tässä ei ole mahdollista mainita hänen erittäin suuresta, systemaattisesti järjestetystä tuotannostaan muuta kuin joitakin tärkeimpiä saavutuksia: että eräät koe-eläinkannat, päinvastoin kuin eräät muut, eivät tarvinneet initiaatiota ollenkaan, vaan kehittivät endogeenisesti kasvaimia pelkällä promootiokäsittelyllä; ja toiseksi eräitä liuottimista riippuvaisia eroavaisuuksia kohdekudoksen (epidermiksen) suhtautumisessa karsinogeeneihin sekä epidermissolujen mitokondrioissa todettavat karsinogeneesiin korreloituvat muutokset. Mittavassa työssään hänelle useimmiten riittivät verraten yksinkertaiset eivätkä kovin kalliitkaan menetelmät: tavanomainen histologinen tekniikka, valo- ja elektronimikroskopia. Biokemiaan hän osin suhtautui varoen: Silloin sanotaan, että herralla oli väärä pH - tämä saatiin kuulla usein. Hänen myöhemmistä tutkimuksistaan on mainittava eräät yritykset poistaa luustosta strontiumia ja vielä myöhemmin käyttää hyväksi typpeä sitovia maabakteereja eventroidun suolenmutkan huuhteluun munuaisten toiminnanvajauksessa. Hän tutki kylomikronemian suhdetta histamiiniin. Vielä eläkkeelle siirryttyään hän koetti soveltaa tietojaan liuottimien vaikutuksesta biologisiin rajapintoihin tarkoituksenaan kehittää terapiakeinoja AIDSia vastaan, käyttämättä kuitenkaan viruksia kohteina. Voidaan sanoa, että hänellä usein oli näköpiirissään nerokkaan yksinkertaiset ratkaisut suuriin kliinisiin ongelmiin - rohkeasti oman alansa ulkopuolellakin. Kai Setälä oli, kaikkein laimeimminkin sanottuna, omaperäinen tutkija, jonka työtä kyllä tuettiin sekä Suomesta että ulkomailta, mutta varsinaista tunnustusta hän ei koskaan saanut missään muodossa. Itse hän ei tästä valittanut, mutta ulkopuolisesta se usein tuntui traagiselta - olihan hän Suomen tieteen merkkimiehiä. Hän joutui konflikteihin, ja tässä lehdessä oli kerran Suomen Lääkäriliiton hänelle antama julkinen varoitus. Tähän oli epäilemättä syynä, mihin jo edellä viitattiin, hänelle luonteenomainen usein jyrkästi absoluuttinen ja sovittelematon joustamattomuus, mikä tietenkin saattoi johtua lahjomattomasta totuuden etsinnästä. Näinhän ei ystäviä yleensä saada, ja tukijoita hänellä oli vain vähän. Hän oli itse tästä hyvin tietoinen - myös siitä, että häntä yleisesti pidettiin psykopaattina, minkä hän kuitenkin sukkelasti osasi vesittää: esimerkiksi mitä tekemistä Setälän psykopatialla ja karsinogeneesin mekanismilla on keskenään? Ansaittua hilpeyttä hän herätti jo pitäessään virkaanastujaisesitelmäänsä, osoittaessaan eräiden tilastollisten rinnastusten pettävyyden - hän näytti miten (lanka)puhelimen käytön kasvu ja sairastuvuus keuhkosyöpään seuraavat toisiaan. Hänen lähipiirissään toimineet muistavat hänet kuitenkin, aina toisinaan esiintyneistä vaikeuksista huolimatta, paitsi tietenkin etevänä tiedemiehenä ja opettajana, viehättävänä seuramiehenä, jonka hyväntuulisuus ei jättänyt ketään kylmäksi. Kenties ei ollut niinkään paljon hänen syytään, että hän usein joutui kohdistamaan leikinlaskunsa kollegoihinsa, esimerkiksi seuraavan: E.E.N. oli ollut juhlapäivällisillä ja kertoi seuraavana päivänä Setälälle osakseen tulleesta kunniasta, että eräs varsin tunnettu professori oli ehdottanut lähempää tuttavuutta. Setälä oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten: Hm. Aika pieni kunnia. Itseensä kohdistuvaa pilaa hän myös sieti suurpiirteisesti. Hän teki usein perheineen pitkiä automatkoja Keski-Eurooppaan ja oli silloisen AK:n jäsen - hän piti mielellään autossaan sen merkkejä. Eräs hänen oppilaistaan huomauttikin hänelle: Ennen sinä kuuluit AKS:ään, nyt sinä kuulut vain AK:hon... Sic transit gloria mundi. Kunnioitamme älykkään ja herätteitä antaneen opettajamme muistoa.

Jonojen purkamisen jälkeinen aika

Terveydenhuollossa valmistaudutaan laatimaan vuoden 2006 talousarvioita. "Kymmenen taalan" kysymys on, oliko jonojen purkuun tänä vuonna tarvittu lisäraha - runsas 140 miljoonaa euroa - kertaluonteinen menoerä, joka lähivuosina sulaa pois terveydenhuollon kuluista. Mielipiteet jakautuvat kahteen leiriin. Sosiaali- ja terveysministeriö on koko hoitotakuusta käydyn keskustelun ajan korostanut kulujen tilapäistä luonnetta, vastakkaisella kannalla olevat löytyvät lähinnä erikoissairaanhoidosta.

Taito Pekkarinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030