In memoriam Kai Martin Edvard Setälä 13.9.1913-12.5.2005
Säilytettyään henkisen vireytensä korkeaan ikään saakka, täysinpalvellut Helsingin yliopiston patologisen anatomian professori Kai Setälä kuoli Helsingissä 91-vuotiaana toukokuun 12. päivänä 2005. Kai Setälä varttui Pohjois-Karjalassa varakkaassa apteekkariperheessä rajan pinnassa ja aikansa isänmaallisessa hengessä eikä hän pitkän elämänsä aikana näitä arvioita miksikään muuttanut. Opiskeluaikanaan hän kuului AKS:ään (kuitenkin ajan mittaan luopuen monista sen asenteista) ja esiintyi toisinaan mustassa univormussa samanmielisten toveriensa kanssa eräiden professorien mielipahaksi. Näin epäilemättä myös muovautui hänen tieteellinen ajattelutapansa, jonka vuolasta aaterikkautta toisinaan häiritsi liiallinen kategorisuus. Hän oli individualisti ja korosti voimakkaasti yksilön panosta tieteen kehityksessä eikä antanut uransa aikana yleistyneelle ryhmätyölle paljonkaan arvoa - kieltämättä hän olikin siinä oikeassa, että todella suuret tieteen löydöt ovat yksilöiden tekemiä. Geeniperimästään hän oli tietoinen, silti olematta yli-ihminen tai rotukiihkoilija - hänen lähisukulaisiaan olivat E.N. Setälä ja äidin puolelta J.V. Snellman. Eräs meistä (E.E.N.) muistaa hyvin, kun hän kertoi vastanneensa erään professoriystävänsä (jonka perhettä hän tuki tämän vaikeina aikoina) kysymykseen, mitä hän aikoo tehdä voitetuksi oletetun sodan jälkeen: Ryhtyä tutkimaan syöpää. Setälä sai puolestaan vastaukseksi: Ainoa tiede, jolla tämän sodan jälkeen on merkitystä, on rotutiede (Rassenkunde). Olkoon niin, professoriystävä oli hyvässä seurassa ja monet ovat olleet tai ovat aikansa lapsia. Aikaa on nyt kulunut riittävästi, ja jo vuosikymmeniä sitten, tämän kertoessaan, Setälä tuttuun tapaansa hymyillen otti kaikenkaltaisista rotuteorioista etäisyyttä. Tutkijana hän astui näyttämölle suotuisaan aikaan. Kennaway oli eristänyt karsinogeenisiä polysyklisiä hiilivetyjä ja useita muitakin karsinogeenisiä molekyylejä tunnettiin. Berenblum oli esittänyt ns. kaksivaiheteorian (karsinogeeni-initiaatio ja sitä seuraava epäspesifinen promootiovaihe), joka Setälän käsissä tuotti runsaasti tuloksia, erityisesti hänen huomattuaan eräiden ei-jonisoituvien pinta-aktiivisten molekyylien voimakkaan promootiovaikutuksen - havainto, joka teki hänet kansainvälisesti tunnetuksi. Tässä ei ole mahdollista mainita hänen erittäin suuresta, systemaattisesti järjestetystä tuotannostaan muuta kuin joitakin tärkeimpiä saavutuksia: että eräät koe-eläinkannat, päinvastoin kuin eräät muut, eivät tarvinneet initiaatiota ollenkaan, vaan kehittivät endogeenisesti kasvaimia pelkällä promootiokäsittelyllä; ja toiseksi eräitä liuottimista riippuvaisia eroavaisuuksia kohdekudoksen (epidermiksen) suhtautumisessa karsinogeeneihin sekä epidermissolujen mitokondrioissa todettavat karsinogeneesiin korreloituvat muutokset. Mittavassa työssään hänelle useimmiten riittivät verraten yksinkertaiset eivätkä kovin kalliitkaan menetelmät: tavanomainen histologinen tekniikka, valo- ja elektronimikroskopia. Biokemiaan hän osin suhtautui varoen: Silloin sanotaan, että herralla oli väärä pH - tämä saatiin kuulla usein. Hänen myöhemmistä tutkimuksistaan on mainittava eräät yritykset poistaa luustosta strontiumia ja vielä myöhemmin käyttää hyväksi typpeä sitovia maabakteereja eventroidun suolenmutkan huuhteluun munuaisten toiminnanvajauksessa. Hän tutki kylomikronemian suhdetta histamiiniin. Vielä eläkkeelle siirryttyään hän koetti soveltaa tietojaan liuottimien vaikutuksesta biologisiin rajapintoihin tarkoituksenaan kehittää terapiakeinoja AIDSia vastaan, käyttämättä kuitenkaan viruksia kohteina. Voidaan sanoa, että hänellä usein oli näköpiirissään nerokkaan yksinkertaiset ratkaisut suuriin kliinisiin ongelmiin - rohkeasti oman alansa ulkopuolellakin. Kai Setälä oli, kaikkein laimeimminkin sanottuna, omaperäinen tutkija, jonka työtä kyllä tuettiin sekä Suomesta että ulkomailta, mutta varsinaista tunnustusta hän ei koskaan saanut missään muodossa. Itse hän ei tästä valittanut, mutta ulkopuolisesta se usein tuntui traagiselta - olihan hän Suomen tieteen merkkimiehiä. Hän joutui konflikteihin, ja tässä lehdessä oli kerran Suomen Lääkäriliiton hänelle antama julkinen varoitus. Tähän oli epäilemättä syynä, mihin jo edellä viitattiin, hänelle luonteenomainen usein jyrkästi absoluuttinen ja sovittelematon joustamattomuus, mikä tietenkin saattoi johtua lahjomattomasta totuuden etsinnästä. Näinhän ei ystäviä yleensä saada, ja tukijoita hänellä oli vain vähän. Hän oli itse tästä hyvin tietoinen - myös siitä, että häntä yleisesti pidettiin psykopaattina, minkä hän kuitenkin sukkelasti osasi vesittää: esimerkiksi mitä tekemistä Setälän psykopatialla ja karsinogeneesin mekanismilla on keskenään? Ansaittua hilpeyttä hän herätti jo pitäessään virkaanastujaisesitelmäänsä, osoittaessaan eräiden tilastollisten rinnastusten pettävyyden - hän näytti miten (lanka)puhelimen käytön kasvu ja sairastuvuus keuhkosyöpään seuraavat toisiaan. Hänen lähipiirissään toimineet muistavat hänet kuitenkin, aina toisinaan esiintyneistä vaikeuksista huolimatta, paitsi tietenkin etevänä tiedemiehenä ja opettajana, viehättävänä seuramiehenä, jonka hyväntuulisuus ei jättänyt ketään kylmäksi. Kenties ei ollut niinkään paljon hänen syytään, että hän usein joutui kohdistamaan leikinlaskunsa kollegoihinsa, esimerkiksi seuraavan: E.E.N. oli ollut juhlapäivällisillä ja kertoi seuraavana päivänä Setälälle osakseen tulleesta kunniasta, että eräs varsin tunnettu professori oli ehdottanut lähempää tuttavuutta. Setälä oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten: Hm. Aika pieni kunnia. Itseensä kohdistuvaa pilaa hän myös sieti suurpiirteisesti. Hän teki usein perheineen pitkiä automatkoja Keski-Eurooppaan ja oli silloisen AK:n jäsen - hän piti mielellään autossaan sen merkkejä. Eräs hänen oppilaistaan huomauttikin hänelle: Ennen sinä kuuluit AKS:ään, nyt sinä kuulut vain AK:hon... Sic transit gloria mundi. Kunnioitamme älykkään ja herätteitä antaneen opettajamme muistoa.
