Vaasan uusi aluepäällikkö Leena Kettunen: Työn paljous jyrää toiveet työolojen kehittämisestä Lääkärit tekevät tänä päivänä niin paljon töitä, etteivät he yksinkertaisesti ehdi miettiä, mitä työolosuhteiden kohentamiseksi voisi tehdä. Kuitenkin lääkärien rekrytoinnissa korostuvat koko ajan enemmän pehmeät arvot eli toimenkuva ja mahdollisuudet vaikuttaa omiin työoloihin. Katja Patronen Lehti 23: Liitto toimii 23/2004 Kommentteja
Liiton suositus: Erikoislääkärikuulusteluun valmistautuminen ja osallistuminen Erikoistuville lääkäreille tulisi antaa mahdollisuus osallistua erikoislääkärikuulusteluun työaikana tai palkallisella virkavapaalla. Hannu Halila Lehti 23: Liitto toimii 23/2004 Kommentteja
Keskustelu Helsingin julistuksesta ei lopu Maailman Lääkäriliiton (WMA) hallitus kokoontui Divonne-les-Bainsissa 13.-15.5. Eniten keskustelua syntyi odotetusti Helsingin julistuksesta, jonka mahdollista muuttamista on harkittu jo parin vuoden ajan. Kulissien takana puhuttivat myös muut ajankohtaiset aiheet. Nina Tiainen Lehti 23: Liitto toimii 23/2004 Kommentteja
Puolustusvoimat terävöittää sotilaslääketieteen osaamistaan Puolustusvoimat aikoo riisua lääkintähuollostaan kaiken, mikä ei kuulu sotilaslääketieteen ydintehtäviin. Tiukempi keskittyminen omaan erityisosaamiseen vapauttaa voimia tutkimukseen ja koulutukseen. Ensimmäinen askel uuteen suuntaan on vähittäinen luopuminen sotilassairaaloista. Katja Patronen Lehti 23: Liitto toimii 23/2004 Kommentteja
Vanhuksen sekavuusoireyhtymä 7.5.2004 Helsingin yliopisto Jouko Laurila Lehti 23: Väitös 23/2004 Kommentteja
Ennuste vaikeassa äkillisessä haimatulehduksessa ja elämänlaatu sairauden jälkeen 7.5.2004 Helsingin yliopisto Kimmo Halonen Lehti 23: Väitös 23/2004 Kommentteja
Antigeenia esittelevien solujen ja T-solujen toiminnallinen säätely nivelreumassa 14.5.2004 Turun yliopisto Milja Möttönen Lehti 23: Väitös 23/2004 Kommentteja
Kerrottu identiteetti, neuvoteltu sukupuoli 14.5.2004 Tampereen yliopisto Varpu Löyttyniemi Lehti 23: Väitös 23/2004 Kommentteja
Luurankolihaksen ja sydämen sokerinkäyttö insuliiniresistenssissä 14.5.2004 Turun yliopisto Kirsti Hällsten Lehti 23: Väitös 23/2004 Kommentteja
Stat4:n ja Stat6:n merkitys CD4+-auttaja-T-solujen erilaistumiselle 14.5.2004 Turun yliopisto Zhi Chen Lehti 23: Väitös 23/2004 Kommentteja
Kunnat tuovat lääkärin lähelle uusin keinoin Terveydenhuolto Kunnat tuovat lääkärin lähelle uusin keinoin Charlotte Grönvikin vastaanotolla Isojoella käy kaikenikäisiä asukkaita – STM selvittää parhaillaan poikkeuksellista järjestämisen mallia. Avoin artikkeli
Neljän pohjoisen alueen omistama vuokralääkärifirma lopettaa Terveydenhuolto Neljän pohjoisen alueen omistama vuokralääkärifirma lopettaa – Arvioni on, että kustannukset nousevat ja laatu heikkenee, sanoo lääketieteellinen johtaja Heikki Wiik, vierellä toimitusjohtaja Erja Jaatinen. Avoin artikkeli
Vastasyntyneille annettu nirsevimabi vähensi tehokkaasti RSV:stä johtuvia sairaalahoitoja Tiede Vastasyntyneille annettu nirsevimabi vähensi tehokkaasti RSV:stä johtuvia sairaalahoitoja Perheet ottivat hyvin vastaan uuden lääkkeen.
Diabeteksella ja sen esiasteella yhteys kognition muutoksiin Lääketieteen maailmasta Diabeteksella ja sen esiasteella yhteys kognition muutoksiin Miksi tiedonkäsittely heikkenee verensokerin ollessa liian korkea?
Pelkkä sääntöjen viilaaminen ei varmista potilasturvallisuutta Terveydenhuolto Pelkkä sääntöjen viilaaminen ei varmista potilasturvallisuutta Väitöstutkija Riikka Lehesvuo haastaa ajatuksen, että vaaratapahtumat voitaisiin aina jäljittää yhteen syyhyn. Avoin artikkeli
Välitämmekö me keski-ikäiset todella nuoristamme? Kommentti Välitämmekö me keski-ikäiset todella nuoristamme? Me keski-ikäiset emme halua astua tähän mutapainikehään, jossa varmasti ryvettyy, kirjoittaa Heidi Wikström.