78078 osumaa

Hyksin sädehoitoklinikka vuosina 1962-1974

Helsingin yleisen sairaalan sädehoitolaitoksesta tuli Hyksin sädehoitoklinikka, kun Helsingin yliopistollinen keskussairaala perustettiin vuonna 1958. Tällä nimellä klinikka kulki vuoteen 1974 saakka. Suuria muutoksia vanhaan klinikkaan verrattuna olivat suuret tilat, 5 vuodeosastoa, megavoltti- ja kobolttihoito, annossuunnittelu, isotooppiosasto ja kirurginen osasto. Arkisto ja tilastointi uudistettiin. Kliininen säteilybiologia kehittyi, sytostaattihoito teki tuloaan ja monisytostaattihoidot tulivat käyttöön. Klinikka osallistui keskeisellä tavalla alan yhteispohjoismaisen koulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä valtakunnallisen syövän torjuntaohjelman laatimiseen.

Lars R. Holsti

Suomalaisen syövän koko kuva

Vaatimattomasti vihkosen muotoon nidottu julkaisu Syöpä Suomessa 2003 tarjoaa selkeää ja tiivistä yleistietoa syövän esiintymisestä syistä, ehkäisymahdollisuuksista ja varhaisesta toteamisesta. Eri syöpämuotojen epidemiologisia trendejä puolen vuosisadan ajalta havainnollistetaan kaavioin ja värikartoin. Esitystapa pyrkii yleistajuisuuteen, mikä tuottaa jossain määrin sisällöllistä horjuvuutta. Runsas kirjallisuusviiteluettelo ohjaa kiinnostuneet syvemmälle tieteellisiin taustoihin. Suomen Syöpäyhdistyksen julkaisema tietopaketti omaa jo perinteitä, sillä nyt on käsillä kymmenes ajantasaistettu painos. Kirjoittajat edustavat Suomen Syöpärekisteriä ja Suomen Syöpäyhdistystä.

Martti Teikari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat