78076 osumaa

Eikö sepelvaltimotauti tokenekaan antibiootilla?

Infektioita on viime vuosina toistuvasti esitetty sepelvaltimotaudin, jollei nyt ihan aiheuttajiksi, niin ainakin edesauttajiksi. Chlamydia pneumoniae on tautiin vahvimmin liitetty mikrobi, ja siihen purevilla antibiooteilla on aiemmissa suppeissa tutkimuksissa saatu vaihtelevia tuloksia. Nyt tämä tähän asti laajin tutkimus osoittaa, ettei antibioottihoito vähentänyt sanottavasti sydäntapahtumia.

Heikki Arvilommi

Ovatko myös hermojen eristeet vioittuneet skitsofreniassa?

Skitsofrenia on monimuotoinen häiriö, johon liittyy aivojen useiden osien poikkeavuuksia. Pääpaino tähänastisissa löydöksissä on ollut suurentuneissa aivokammioissa, ohentuneessa harmaassa aineessa sekä suurentuneessa aivo-selkäydinnestetilassa. Suurimmat muutokset on todettu otsa- ja ohimolohkon harmaassa aineessa. Etiologiset teoriat ovat keskittyneet välittäjäaineiden, ennen muuta dopamiinin, poikkeavuuksiin. Kuitenkin jo pitkään on epäilty, että myös aivojen valkeassa aineessa, hermojuosteissa, olisi poikkeavuutta. Uudella magneettikuvaustekniikalla, diffuusiotensori-magneettiresonanssikuvauksella (DT-MK) voidaan määrittää vesimolekyylien liikkeen suuntaa hermosäiekimpussa: koherentissa virtauksessa molekyylit virtaavat yhteen suuntaan eli myeliinituppien suuntaisesti, kun taas inkoherentissa virtauksessa molekyylejä virtaa myöskin tuppien läpi. Englantilaiset tutkijat vertasivat DT-MK-tekniikalla kuvattujen skitsofreniapotilaiden ja terveiden vertailuhenkilöiden aivoja ja havaitsivat kahdessa vasemmanpuoleisessa hermoratakimpussa (ascicilus arcuatus ja fasciculus uncinatus) inkoherenttia veden virtausta (fraktionaalista anisotropiaa). Hermoradoista ensimmäinen yhdistää otsalohkon päälaki- ja ohimolohkon alueita toisiinsa, kun taas jälkimmäinen on suurin otsalohkoa ja ohimolohkoa yhdistävistä hermoradoista. Uuteen tekniikkaan liittyy vielä monia virhelähteitä eikä tulosten tulkinta ole yksiselitteistä. Silti tutkimus on merkittävä ja puhuu vahvasti sen puolesta, että hermosäikeiden myeliinitupet ja niistä huolehtivat gliasolut voivat olla eräs etiologinen tekijäryhmä monimuotoisen skitsofrenian synnyssä.

Raimo K.R. Salokangas

Interaktiotilanteiden yleisyys avohoidossa

Tuoreen tanskalaisen reseptitutkimuksen mukaan vähintään kahta reseptilääkettä käyttäneistä avohoitopotilaista joka seitsemännellä oli käytössään lääkeyhdistelmiä, jotka voivat muuttaa toistensa tehoa tai haittavaikutuksia. Riski kasvoi iän ja samalla lääkemäärän suurentuessa. Hankalien yhdistelmien osapuolena oli yleisimmin mm. diureetteja tai muita verenkiertoelinsairauksien lääkkeitä, tulehduskipulääkkeitä, diabeteslääkkeitä tai antikoagulantteja.

Timo Klaukka

Interaktiohuomautus voi vaikuttaa lääkkeen valintaan

Pegasos-potilastietojärjestelmässä kone saadaan varoittamaan interaktion mahdollisuudesta lääkärin aikoessa määrätä potilaalle tiettyä lääkettä. Huomautus tulee, jos lääkärin alustavasti valitsema lääke sopii huonosti yhteen potilaan voimassa olevan lääkityksen, reseptille valitun toisen lääkkeen, uusintapyyntöä odottavien lääkkeiden tai hoitoyksikön noudattaman lääkelistan kanssa.

Jarkko Koskinen, Jari Forsström

Myös rosiglitatsoni hyväksytty monoterapiaksi tyypin 2 diabetekseen

Euroopan lääkevalmistelautakunnan (CPMP) esityksestä rosiglitatsonin (Avandia, GlaxoSmithKline) oraalinen valmiste on hyväksytty kuluvan vuoden syyskuun alussa monoterapiana tyypin 2 diabetekseen erityisesti ylipainoisilla potilailla. Vähän aikaisemmin eli elokuun lopulla pioglitatsonin oraalinen valmiste (Actos, Takeda/Lilly) hyväksyttiin samaan käyttötarkoitukseen. Tätä ennen glitatsoneja tuli käyttää yhdistelmähoitoon potilailla, joilla joko metformiinin tai sulfonyyliurean maksimiannos yksinään ei riittänyt säätelemään veren glukoositasoa.

Anastrotsolin tutkimukset rintasyövässä jatkuvat

Tällä palstalla on kerrottu aikaisemmin nk. ATAC-tutkimuksesta (SLL 2001;56:1387), jossa aromataasinestäjä anastrotsolia ja tamoksifeeniä tutkittiin rintasyövän vuoksi operoitujen potilaiden hoidossa. Tutkimuksessa anastrotsoli osoittautui tamoksifeeniä paremmaksi uusiutuvan rintasyövän ehkäisyssä. Sillä oli vähemmän haittavaikutuksia, mutta toisin kuin tamoksifeeni, se ei vaikuttanut edullisesti luustoon. Cancer Research UK on nyt käynnistämässä 40 keskusta maailmanlaajuisesti käsittävän IBIS II -tutkimuksen, jossa anastrotsolin tehoa rintasyövän ehkäisyssä tutkitaan menopaussin ohittaneiden, terveiden, ilman hormonikorvaushoitoa olevien rintasyöpäriskipotilaiden joukossa. Tutkimukseen otetaan 10000 naista ja sen arvioidaan kestävän 10 vuotta.

Uusi lääke Alzheimerin tautiin

Yhdysvaltojen lääkevalvontaviranomainen (Food and Drug Administration, FDA) on hyväksynyt N-metyyli-D-asparaatin (NMDA) -estäjän memantiinin (Namenda, Forst Labs of Jersey City) Alzheimerin taudin, myös sen vaikeiden muotojen, hoitoon. Teho on osoitettu kohtalaisessa ja vaikeassa sairaudessa 166, 250 ja 400 potilasta käsittäneissä kolmessa lumekontrolloidussa tutkimuksessa. Kaksi tutkimuksista tehtiin Yhdysvalloissa ja yksi Latviassa. Haittavaikutuksista yleisimpiä olivat huimaus, päänsärky ja ummetus. Memantiinia saaneilla potilailla taudin oireiden vaikeutuminen oli vähäisempää kuin lumetta saaneilla. Valmiste on jo markkinoilla mm. Suomessa (Ebixa, Lundbeck).

Influenssarokotteesta hälyä Ruotsissa ja Yhdysvalloissa

Ruotsin lääkevalvontaviranomainen (Läkemedelsverket) torjuu tiedotusvälineissä esiintyneet väitteet, että kaksi henkilöä olisi kuollut influenssarokotteen vuoksi. Laadunvalvontatutkimuksien perusteella on hyvin epätodennäköistä, että rokotteen ja kuolemantapauksien välillä olisi syy-seuraussuhde. Yhdysvalloissa on levinnyt huhu, jonka mukaan käytöstä olisi poistettu epäpuhdas rokote-erä. Lääkevalvontaviranomainen (Food and Drug Administration, FDA) kiistää huhut ja muistuttaa, että rokotteen haitat ovat lieviä ja vakavat haitat harvinaisia. FDA muistuttaa, että USA:ssa yli 110 000 ihmistä joutuu sairaalaan ja noin 30 000 kuolee vuosittain influenssan vuoksi. Influenssarokotus loka-marraskuussa on paras keino suojautua taudilta. Erityisesti yli 65-vuotiaat pitäisi rokottaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat