Leena Palotielle Hyvän tiedon omena Lääketieteen toimittajien yhdistys on jakanut vuoden 1993 tunnustuspalkintonsa Hyvän tiedon omenan. Se annettiin Lääketiede 93 tapahtumassa Kansanterveyslaitoksen molekyylibiologian yksikön johtajalle professori Leena Palotielle hänen ansioistaan lääketieteen tiedottamisessa ja yleistajuistamisessa. Kansainvälisen tason tutkijanakin hän on ymmärtänyt tiedottamisen tarpeet ja ollut valmis kertomaan vaikeasta tutkimusalastaan suurelle yleisölle. Hyvän tiedon omena on hiili- ja pastellipiirros, jonka on tehnyt taiteilija Nelimarkka. Aikaisemmin tunnustuspalkinnon on saanut professori Jussi Huttunen. Lehti 3: Uutiskirje 3/1993 Kommentteja
Terveys ja ympäristö Lääkärin Sosiaalinen Vastuu ry:n sisarjärjestö Physicians for Social Responsibility, Harvard School of Public Health ja Massachusetts Institute of Technology järjestivät Bostonissa lokakuussa Terveys ja ympäristö -symposiumin. Mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe ja arvovaltaiset alustajat olivat houkutelleet paikalle yli 600 osallistujaa pääasiassa eri puolilta Yhdysvaltoja. Lehti 3: Kokous / Kongressiraportti 3/1993 Kommentteja
Saippua Puhtaana pitämisellä ja pesemisellä on aina ollut suuri merkitys ihmiskunnan terveyden kannalta, sillä sen avulla on voitu ehkäistä bakteerien ja myrkkyjen aiheuttamien sairauksien saamista sekä ihon että ruoansulatuskanavan kautta. Lehti 3: menneet ajat 3/1993 Kommentteja
Järjestelmistä kansalaisyhteiskuntaan vai yksilökulttuuriin Olen pitkin syksyä saanut ihastella kollegojen Harisalo ja Korhonen ennakkoluulotonta toisinajattelijoiden tekstiä tässä lehdessä. Saatan hyvin olla samaa mieltä myös heidän viimeisimmän kirjoituksensa kanssa (1). En malta olla pohtimatta niitä syitä, jotka terveydenhuoltomme pysähtyneisyyteen ja bresneviläiseen muutosvastarintaan ovat johtaneet. Lehti 3: Keskustelua 3/1993 Kommentteja
Miksi vaihtaa huonompaan ja kalliimpaan? Suomen Lääkärilehden numerossa 26/92 hallintojohtaja Pekka Karras kirjoittaa julkisen sektorin terveydenhuollon lopettamisesta nykymuodossaan. Kun asiaan liittyy monia ongelmia, on asiaa syytä pohtia vielä kerran, vaikka olenkin vastannut Karraksen Lakimiesuutisissa 9/92 julkaisemaan samansisältöiseen artikkeliin Lakimiesuutisissa 11/92. Koetan olla toistamatta itseäni. Lehti 3: Keskustelua 3/1993 Kommentteja
Vanhat kolesteroliset Kuusitoista maamme parasta lipidi- ja sydänasiantuntijaa on eri lääkäriyhdistysten toimesta julkaissut uuden pitkänimisen kolesterolioppaan, jonka tarkoituksena on ajankohtaistaa v. 1988 julkaistun edellisen oppaan tietoja. Lehti 3: Keskustelua 3/1993 Kommentteja
Pharmaca Fennica -kirjakeräys Viroon Luitteko puheenvuoroni Lääkärilehden numerosta 36/92, jossa ehdotin, että käytöstä poistetut vuoden parin ikäiset Pharmaca Fennicat ja muutakin käyttökelpoista kirjallisuutta kerätään virolaisille kollegoille. Lehti 3: Muu kirjoitus 3/1993 Kommentteja
Kliinistä neurofysiologiaa suomen kielellä Suomenkielinen oppikirja käsittelee lähinnä 'perifeerisen neurologian' (neuromuskulaarijärjestelmän) kliinistä neurofysiologista diagnostiikkaa. Kliinisen neurofysiologian perinne ja tutkimusmenetelmät ovat maassamme korkeatasoisia. Tähän asti ei suomen kielellä ole ollut yhtenäistä esitystä ääreishermoston ja lihasten sairauksien neurofysiologisesta diagnostiikasta. Toimittanut Timo Klaukka Lehti 3: kirjallisuutta 3/1993 Kommentteja
Varteenotettava vaihtoehto perusopintojen synnytysten ja naistentautien kirjaksi Olennainen synnytys- ja naistentautiopista 303 sivulla on paljon luvattu! Erittäin tuoreen toisen painoksen esipuheessa tekijä toivoo pysyneensä mukaan otettavaa tietoa rajatessaan keskikurssilla pahoittamatta erikoislääkäreiden mieltä. Viimeksi mainitusta ei liene käytännössä pelkoa, sillä heti esittelyn alussa on todettava, ettei erikoistunut lääkäri tätä kirjaa todennäköisesti hanki. Toimittanut Timo Klaukka Lehti 3: Muu kirjoitus 3/1993 Kommentteja
Epilepsiakirurgian perusteos Viime aikoina on ilmestynyt useita epilepsiakirurgian oppikirjoja. Ludersin toimittama teos on yksi parhaista. Toimittanut Timo Klaukka Lehti 3: kirjallisuutta 3/1993 Kommentteja
Kaikkia ei voi auttaa Terveydenhuolto Kaikkia ei voi auttaa Palkittu lääkäri Ilkka Mikkonen on tehnyt 15 matkaa katastrofialueille, ja laukku on edelleen pakattuna. Avoin artikkeli
Tekoälyavustaja käyttöön Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Terveydenhuolto Tekoälyavustaja käyttöön Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Se auttaa löytämään tietoa ja ohjaa oikean palvelun pariin. Avoin artikkeli
Uusi sähköinen BC-lausunto käyttöön syksyllä Terveydenhuolto Uusi sähköinen BC-lausunto käyttöön syksyllä Se korvaa Kelan ja työeläkelaitosten etuuksien hakemisessa nykyiset B- ja C-lausunnot. Avoin artikkeli
Yli 80 prosenttia sähköpotkulautailun aiheuttamista aivovammoista sattui humalassa Terveydenhuolto Yli 80 prosenttia sähköpotkulautailun aiheuttamista aivovammoista sattui humalassa Vain joka kymmenes käytti kypärää. Avoin artikkeli
Palliatiivinen tiimi Rovaniemen kotihoidossa Terveydenhuolto Palliatiivinen tiimi Rovaniemen kotihoidossa Tekee tiivistä yhteistyötä kotihoidon lääkäreiden ja kotisairaalan kanssa. Avoin artikkeli
Metsäryhmät osaksi aikuispsykiatrian hoitoa Terveydenhuolto Metsäryhmät osaksi aikuispsykiatrian hoitoa Marianne Ihalainen ja Katri Hatanpää ohjaavat ryhmiä sairaalan lähimetsässä Tampereella. Avoin artikkeli