78629 osumaa

Katekoli-O-metyylitransferaasi-entsyymin inhibitio Parkinsonin taudin hoidossa

Levodopa on edelleen tehokkain oireenmukainen lääkeaine Parkinsonin taudin hoitoon. Ongelmana on kuitenkin levodopan runsas ja nopea perifeerinen metabolia ja siten sen lyhyt eliminaation puoliintumisaika plasmassa. Lisäksi Parkinsonin taudin edetessä levodopan vaikutusaika pyrkii lyhenemään ja Parkinsonin taudin oireet alkavat pahentua yhä aiemmin jo ennen seuraavaa lääkeannosta. Monien Parkinson-potilaiden kliininen vaste tulee kriittisesti riippuvaiseksi aivojen levodopa-tasosta, ja potilaille ilmaantuvat ns. end-of-dose-fluktuaatiot. Nämä seikat ovat johtaneet pyrkimykseen pidentää levodopan vaikutusaikaa.

Hanna Ruottinen

Tulehduksessa indusoituvan VAP-1 adheesiomolekyylin karakterisointi

Valkosolut vastaavat elimistömme puolustuksesta taudinaiheuttajia vastaan. Voidakseen toimia mahdollisimman tehokkaasti, ne kiertävät jatkuvasti elimistössä etsimässä eri taudinaiheuttajia. Mikäli valkosolut kohtaavat taudinaiheuttajan, ne tuhoavat sen. Useimmiten tämä toiminta on hyödyllistä ja tarkoituksenmukaista, mutta joissakin tilanteissa valkosolut hyökkäävät elimistön omia elimiä vastaan ja näinollen ylläpitävät ja pahentavat tulehdusta.

Petri Bono

Autonominen neuropatia aikuistyypin diabeteksessa

Tutkimus on osa kuopiolaista vuonna 1979 alkanutta väestötutkimusta, jossa alkuvaiheessa tutkittiin 133 uutta aikuistyypin diabeetikkoa ja 144 verrokkihenkilöä. Autonominen hermosto vaikuttaa sisäelinten, sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaan, ja neuropatia on näitä hermoja koskettava sairaus. Tutkimus kohdentui autonomisen neuropatian luonnollisen kulun selvittämiseen aikuistyypin diabetesta sairastavilla ja verrokkiväestöllä. Ensin tarkasteltiin autonomisen hermoston non-invasiivisten testitulosten mittausten vaihtelevuutta; seuraavaksi näillä testeillä kartoitettiin autonomisen neuropatian yleisyys ja sen esiintymiseen vaikuttavia riskitekijöitä; kolmanneksi selvitettiin autonomisen neuropatian osuutta sydän- ja verisuonisairauskuolemiin ja aivohalvauksiin; ja neljänneksi tutkittiin autonomisen ja somaattisen eli liike- ja tuntohermojen neuropatian yhteinen esiintyminen 10-vuoden seurannan aikana aikuistyypin diabeteksen toteamisesta ja verrokeilla.

Jari Töyry

Valtakunnallisen astmaohjelman alkuvuodet

Valtakunnallinen astmaohjelma 1994-2004 on edennyt puoliväliin. Sen seurantaryhmä julkaisi tammikuun puolivälissä raportin, johon on kirjattu astman ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta kuvaavat tiedot, arvioitu astmaohjelman aikaansaannoksia sekä ehdoteltu jatkotoimia. Seuraavassa esitellään muistion pääkohtia erityisesti astman yleisyyttä, hoitojärjestelmän toimintaa ja lääkehoitoa koskevilta osin.

Timo Klaukka

Voiko terveydenhuolto olla edullista?

Voiko terveydenhuolto samanaikaisesti olla kustannuksiltaan edullista, laadultaan hyvää ja kattavaa sekä saatavuudeltaan riittävää. Siinäpä kysymys, jonka pohdintaa kuntien synkät talousnäkymät kiihdyttävät. Niitä, jotka uskaltavat katsoa päivänkohtaisten asioiden yli, askarruttaa yhä enemmän ristiriita toisaalta voimavarojen ja toisaalta väestön ikääntymisen, lääketieteen kehityksen sekä ihmisten vaatimustason välillä.

Heikki Paavilainen

Itsemurhien ehkäisyprojektista tilinpäätös

Itsemurhakuolleisuus on Suomessa vähentynyt vuodesta 1987 vuoteen 1996 jatkuneen valtakunnallisen itsemurhien ehkäisyprojektin kaudella 9 %. 1990-luvun aikana vähennystä oli 18 %: vuoden 1990 huippuluvuissa itsemurhia tehtiin 100 000 asukasta kohti 30,3 mutta vuonna 1996 (tuorein tilasto) luku oli 24,3. Väheneminen koskee miesten itsemurhia, sillä naisten itsemurhakuolleisuus on pysynyt jokseenkin ennallaan; naisten osuus itsemurhan tehneistä on viidenneksen luokkaa. Erityisesti nuorten miesten itsemurhakuolleisuus on Suomessa poikkeuksellisen suuri. Joka neljäs itsemurhan tehneistä on alle 35-vuotias mies.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat