Suomessa nuoret aloittavat juomisen nuorempina kuin muissa Pohjoismaissa

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus aloitti viime heinäkuussa vuoden kestävän Päihteetön nuoruus - hyvinvointia aikuisena -hankkeen. Viranomaisten tarkoituksena on vähentää nuorten alkoholinkäyttöä mm. lisäämällä valvontaa myymälöissä ja ravintoloissa. Tuotevalvontakeskus teki kyselytutkimuksen nuorten alkoholinkäytöstä neljän satunnaisesti valitun helsinkiläisen yläasteen kahdeksasluokkalaisille ajan tasalla olevan tiedon saamiseksi projektia varten. Tutkimus vahvistaa osaltaan käsitystä suomalaisesta alkoholikulttuurista. Nuoret juovat humalahakuisemmin ja aloittavat alkoholinkäytön keskimäärin aikaisemmin kuin muissa Pohjoismaissa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 36/1999 Kommentteja

Vakuutuslääkärien esteellisyyskriteerit todennäköisesti tiukemmiksi

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion mukaan eläkeyhtiöiden asiantuntijalääkärien ja valituslautakuntien lääkärien esteellisyyssäännökset ovat ilmeisesti tulossa tiukemmiksi. Eduskunnassa järjestettiin 2.12.99 työkyvyttömyyseläkkeiden päätöksentekoa ja eläkkeen hakijoiden oikeusturvaa käsitellyt keskustelutilaisuus. Ankarimman vaatimuksen mukaan muutoksenhakulautakunnissa tai vakuutusoikeudessa ei saisi käyttää asiantuntijana sellaista lääkäriä, joka toimii jossakin vakuutusyhtiössä. Asian käsittely on vireillä oikeusasiamiehen virastossa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 36/1999 Kommentteja

Baltian maiden HIV-tilanne vielä hallinnassa

Baltian maissa ja Pietarin alueella on vielä mahdollista ehkäistä laajan HIV-epidemian kehittyminen, mutta tilaisuuteen olisi tartuttava pian. Ammattitaitoa, tietoa ja resurssejakin työhön on saatavilla, mutta poliittisen motivaation löytyminen voi tulla ongelmaksi, kun kyse on niiden kohdentamisesta esimerkiksi huumeiden käyttäjiin, prostituoituihin ja homoseksuaaleihin. Toimintamalleja ehkäisytyölle pohdittiin joulukuun alussa Helsingissä järjestetyssä asiantuntijakokouksessa, jota isännöivät Suomen ja Yhdysvaltain hallitukset. Mukana oli Itämeren alueen maiden hallitusten ja kansalaisjärjestöjen, YK-järjestöjen, kansainvälisten kansalaisjärjestöjen ja lahjoittajajärjestöjen edustajia. Kokouksen päämääränä oli myös hahmottaa, miten kansainvälinen tuki voidaan tehokkaimmin kohdentaa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 36/1999 Kommentteja

Suomen Hammaslääkäriliiton 75-vuotisjuhlaseminaari: Lääkärintarkastuksessa olisi puututtava myös hampaiden kuntoon

Lääkärintarkastuksessa tehtävään sydän- ja verisuonisairauksien riskin arviointiin tulisi kuulua myös suun ja hampaiden tulehdusten selvittäminen ja potilaat pitäisi ohjata hammaslääkärin tutkimukseen ja hoitoon. Toisaalta myös hammaslääkärin on ohjattava potilaita terveisiin elämäntapoihin, kuten tupakoimattomuuteen ja oikeaan ruokavalioon. Näin todettiin Suomen Hammaslääkäriliiton 75-vuotisjuhlaseminaarissa, jossa tarkasteltiin suun alueen tulehdusten yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 35/1999 Kommentteja

Vatikaanin tiukka linja äitiyskuolemien takana maailmalla?

Väestöliiton marraskuussa järjestämässä kansainvälisessä seminaarissa pohdittiin syitä suureen äitiyskuolevuuteen maailmassa ja keinoja sen vähentämiseksi. Vatikaanin ehkäisyn ja abortinvastainen linja estää monissa maissa naisten oikeuden päättää, kuinka monta lasta he haluavat - ja missä elämänvaiheessa. Raskaudet, joita ei ole toivottu, johtavat usein puoskaroituihin abortteihin, jotka ovat syynä yli kymmeneen prosenttiin maailman äitiyskuolemista.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 35/1999 Kommentteja

Päijät-Häme selvittää kuolleisuuslukuja

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä ryhdytään selvittämään, mistä johtuvat alueen keskimääräistä suuremmat kuolleisuusluvut eräissä sairausryhmissä. Sairaanhoitopiirin oma tutkimus osoitti, että alueella on maan keskiarvoa suurempi kuolleisuus esimerkiksi paksu- ja peräsuolen syöpään, eturauhassyöpään, aivoverenkiertohäiriöihin, itsemurhiin sekä muihin väkivaltaisiin syihin.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 35/1999 Kommentteja

Kohdunpoiston ja hormonikierukan eroja vertaileva Vuokko-tutkimus: Potilaiden elämänlaatu parani molemmissa ryhmissä merkittävästi

Stakesin ja kaikkien yliopistollisten naistenklinikoiden yhteistyönä aloitettiin vuonna 1994 satunnaistettu Vuokko-tutkimus, jossa selvitettiin kohdunpoiston ja hormonikierukan vaikuttavuutta menorragiapotilaiden elämänlaatuun, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen, seksuaalielämään, vuotoon ja oireisiin. Myös hoitojen kustannusvaikuttavuutta selvitettiin samalla. Vuoden seuranta päättyi huhtikuussa 1999.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 35/1999 Kommentteja

Terveystoimen asiantuntemusta kaivataan erityisryhmien liikuntaan

Liikuntapalvelujen järjestäminen erityisryhmille eli vammaisille, pitkäaikaissairaille ja ikääntyneille vaatii paljon enemmän taustatyötä ja asiantuntemusta kuin normaalisti järjestettävä toiminta. Erityisryhmät ovat usein riskiryhmiä, joiden ohjaaminen edellyttää perehtyneisyyttä kulloiseenkin lääketieteelliseen ongelmaan ja sen aiheuttamiin rajoituksiin. Työ on kuitenkin antoisaa, koska monet kokevat liikunnan avulla pysyvänsä toimintakykyisinä pitempään. Lisäksi osallistujat ovat motivoituneita ja heillä on yleensä aikaa harrastaa liikuntaa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/1999 Kommentteja

Ikääntyvä väestö haaste myös apteekkipalveluille

Vanhukset ovat apteekeille suuri ja haastava asiakasryhmä, ja apteekkien henkilökunta myös kuulee paljon ikäihmisten lääkehoidon käytännön ongelmista arkipäivän työssään. Apteekkien lääkeinformaatio on tärkeä tietolähde vanhuspotilaille, jotka käyttävät paljon sekä reseptivalmisteita että itsehoitolääkkeitä. Ikäihmisten lääkehoito, palvelu ja yhteistyömuodot vanhustenhuollon kanssa olivat esillä tämänvuotisilla Farmasian päivillä, joiden pääteemana oli 2000-luvun lääkeosaajat.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/1999 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030