21101 osumaa

Lasten ja nuorten mahdollisuudet päästä terveyskeskuksen järjestämään oikomishoitoon vaihtelevat

Hampaiston oikomishoito on vakiintunut olennaiseksi osaksi lasten ja nuorten suun perusterveydenhuoltoa. Terveyskeskusten järjestämää oikomishoitoa kartoitettaessa löydettiin kuitenkin suuria terveyskeskuskohtaisia eroja mm. hoidon laajuudessa, ajoituksessa, kohdentumisessa ja kustannuksissa.

Terttu Pietilä, Ilpo Pietilä, Eeva Widström, Juha Varrela, Pentti Alanen

Hoitotakuuta kokeillaan neljässä sairaanhoitopiirissä

Jonotusaikojen lyhentämiseen tähtäävää hoitotakuuta aletaan kokeilla neljässä sairaanhoitopiirissä. Valtakunnallinen suunnitelma sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä asetti hoitotakuun ensimmäistä kertaa tavoitteeksi viime vuonna, ja nyt järjestelmää ryhdytään testaamaan Pohjois- ja Etelä-Karjalan, Keski-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiireissä. Vastikään julkistettu valtakunnallinen suunnitelma vuosille 1996-99 korostaa muutenkin tuttuja teemoja: ennaltaehkäisyä, avohoitoa ja yhteistyötä, mutta myös työn uudelleenjakamista.

Suvi Sariola

Hoitotakuussa tavoitteena varma ja nopea aikataulu: "Meidän sairaanhoitopiirissä sappikivet leikataan kolmen kuukauden kuluessa"

Hoitotakuukokeilun tavoitteena on pystyä ilmoittamaan potilaalle varma ja mahdollisimman nopea aikataulu, jolla hänen hoitonsa etenee. Kokeiluun osallistuu neljä sairaanhoitopiiriä, ja se yritetään käynnistää ensi vuoden alussa. Kuntaliiton sairaalatoimen päällikön Jorma Backin mukaan kokeilussa katsotaan, saadaanko järjestelmä toimimaan ja missä ovat sen solmukohdat. Kokeilu kestää ainakin vuoden.

Lääkehoidon asema prostatahyperplasian hoidossa

Eturauhasen liikakasvun hoitoon käytetään lääkkeinä hormonituotantoa ja -vaikutuksia estäviä aineita sekä alfa-adrenergisten reseptorien salpaajia. Vaikka lääkehoidon tulokset eivät välttämättä ole yhtä hyvät kuin leikkaushoidon, voidaan lääkkeillä usein saada prostatahyperplasian oireet helpottamaan riittävästi, kun kyse on lievästä tai keskivaikeasta liikakasvusta, johon ei liity komplikaatioita.

Ossi Lindell

Sukralfaatin ja perusvoiteen vaikutus ihon sädereaktioihin

Suurienergiaisilla laitteilla annetut sädehoidot aiheuttavat harvoin iholle sädevaurioita. Iho voi vaurioitua silloin, kun hoidettava kasvainalue sijaitsee lähellä pintaa. Vaurioitumisherkkyys on potilaskohtaista, ja sitä voidaan vähentää sädehoidon oikealla jaksotuksella. Sädevaurioiden ehkäisemiseksi tai oireiden lievittämiseksi on olemassa erilaisia ihonhoito-ohjeita, joita on tieteellisesti tutkittu vain vähän.

Kirsi Nicklén, Päivi Simonen, Risto Johansson

Sädehoidon ja solunsalpaajahoidon yhdistäminen - kasvava haaste kliinisessä syöpätutkimuksessa

Röntgensäteiden keksimisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Säteilyä alettiin käyttää hoidossa jo vuoden kuluttua säteiden keksimisestä. Sädehoito on saavuttanut vahvan aseman syövän hoidossa, ja sen merkitys parantavana hoitona on toiseksi tärkein, leikkauksen jälkeen. Nyt tutkitaan, miten sädehoito voidaan yhdistää muihin hoitomuotoihin parhain tuloksin. Noin puolet syöpäpotilaista voidaan parantaa, ja heistä neljäsosa paranee sädehoidon ja solunsalpaajahoidon avulla. Kliininen syöpätutkimus on ensiarvoisen tärkeää kehitettäessä syövän hoitoa, koska in vitro -tulokset eivät aina toimi käytännössä. Uusien hoitojen soveltuvuus on tutkittava potilailla suhteessa tavanomaiseen hoitoon.

Eeva Salminen, Liisa Elomaa, Eeva Nordman

Potilaan kuntoutuminen selän nikamavälilevyn esiinluiskahduksen jälkeen

On arvioitu, että 5-10 % pitkäkestoisista iskiasvaivoista kärsivistä potilaista tarvitsee selkäleikkausta. Suurin osa potilaista paranee nikamavälilevyn esiinluiskahduksesta hyvin spontaanistikin: puolet paranee kuukauden kuluessa, kolmessa kuukaudessa jo 90 %. Kuvantamistutkimuksissa on pystytty varmentamaan, että prolapsi myös todella merkittävästi pienenee. KELA:n selkäprojekti kuitenkin osoitti, että jälkioireita esiintyy vuosienkin kuluttua ja että työkyvyttömien osuus oli merkittävä. Psykososiaaliset seikat vaativat huomiota iskiaspotilaan kaikissa tutkimus- ja hoitovaiheissa. Koska suurin osa vaikeistakin selkävaivoista kärsivistä potilaista hoidetaan konservatiivisesti, sairaalahoidolle on katsottu tarvittavan vaihtoehtoja: tehostettua kotihoitoa, päiväsairaalatyyppistä toimintaa tai selkähoitokeskuksia.

Finn Nykvist

Urheiluvammat eri lajeissa

Kävely, hölkkä ja hiihto ovat urheilua turvallisimmillaan. Kontaktilajeissa, kuten karatessa ja jääkiekossa, vammariski on noin kolminkertainen muihin lajeihin verrattuna, ja kilpailuissa noin 4-5-kertainen harjoituksiin verrattuna. Urheiluvammojen ennaltaehkäisy pohjautuu lajille tyypillisten vammojen ja vammamekanismien tuntemukseen. Ennaltaehkäisyyn kuuluu mm. turvallisen liikuntamuodon valinta, harjoittelun maltillinen aloitus, asianmukainen varustus ja suojukset sekä sääntöjen noudattaminen ja hermojen hillintä pelin tuoksinassa.

Urho Kujala, Simo Taimela

Jatkuva inhalaatio astmakohtauksen hoidossa: onnistuu aikuisillakin, mutta tarvitaanko sitä?

Ylipainehengitys ei lisää inhaloitavien lääkkeiden tehoa hengenahdistuksen hoidossa. Tilalle ovat tulleet halvat, hapella tai paineilmalla toimivat lääkesumuttimet. Lapsiastmaatikkojen hoidossa käytetty jatkuva inhalaatio onnistuu myös aikuisilla. Se osoittautui yhtä tehokkaaksi kuin perinteinen hoitotapa, vaikka lääkeainepitoisuus oli alle 30 % ja lääkkeiden kokonaismäärä puolet tavanomaisessa hoidossa kuluneesta. Aikuisille hoito kannattanee aloittaa tavanomaisilla annoksilla, mutta tarvittaessa inhalaatiota voidaan turvallisesti jatkaa laimealla liuoksella esimerkiksi matkalla terveyskeskuksesta sairaalaan.

Vesa Vilkka, Ritva Kauppinen

Helicobacter pylorin eradikaatio tänään

Nyt kun on löydetty tehokas maha- ja pohjukaissuolihaavan hoito, nimittäin Helicobacter pylorin eradikaatio, pitäisi olla mahdollista eradikoida myös ulkustauti, ainakin muilta osin särkylääkkeiden aiheuttama. Käytäntö ei kuitenkaan kohtaa teoriaa tässä asiassa. Aiheesta on yli 500 julkaisua; 360 näistä on abstrakteja ja vain muutamassa on tehty vertaileva tutkimus. Tämä saattaa selittää, miksi on niin suurta erimielisyyttä H. pylorin eradikaation valinnaishoidosta. Perinteinen kahden viikon vismutti-metronidatsoli-amoksisilliini/tetrasykliinihoito on tehokas ja eradikoi pöpön 80 %:lta potilaista. Haittana ovat kuitenkin sivuvaikutukset ja metronidatsoliresistenssin kehittyminen. Myös hoitomyöntyvyys on koetuksella, kun potilaan on otettava 11 tablettia joka päivä. Viikon hoito tehoaa puolestaan 72-80 %:lla potilaista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030