Lasten ylipaino ja sen määrittämisen ongelmat Lasten ylipaino on yleistynyt erityisesti teollistuneissa maissa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lasten ylipainoisuuden yleisyyttä Suomessa, sen alueellisia eroja ja sitä, vaikuttavatko erilaiset painon tarkastelumenetelmät lapsen määrittymiseen ylipainoiseksi tai lihavaksi. Tutkimuksen aineisto on osa THL:n Lasten terveysseurannan kehittämishankkeen (LATE) yhteydessä toteutettua tutkimusta. Päivi Mäki, Risto Sippola, Risto Kaikkonen, Kirsi Pietiläinen, Tiina Laatikainen Lehti 10: Alkuperäistutkimus 10/2012 Kommentteja
Ulkomailta adoptoidun lapsen maahantulotarkastus Lähes puolella ulkomailta adoptoiduista lapsista todetaan tulotarkastuksessa hoitoa tai seurantaa vaativa sairaus. Tavallisimpia ovat infektiot, kuten suolistoloiset, hepatiitit ja tuberkuloosi. Helena Lapinleimu, Ville Peltola, Hanna Raaska, Jouni Lapinleimu, Jari Sinkkonen, Sanna Mäkipää, Marko Elovainio Lehti 10: Katsausartikkeli 10/2012 Kommentteja
Raskaana olevan potilaan kuvantaminen Raskauden aikana on vältettävä turhaa altistumista säteilylle. Jos mahdollista, kuvantamistutkimus siirretään tehtäväksi synnytyksen jälkeen. Irina Rinta-Kiikka, Reita Nyberg, Päivi Laarne Lehti 10: Katsausartikkeli 10/2012 Kommentteja
Miten löytää terveydenhuollon haittatapahtumat kuolemansyyrekisteristä? Haittatapahtumiin liittyvät kuolemat ovat osa terveydenhuollon keinoin vältettävissä olevaa kuolleisuutta ja niiden määrää käytetään yhä yleisemmin potilasturvallisuuden sekä terveydenhuollon laadun ja vaikuttavuuden mittareina. Suomen osalta tiedot ovat puutteellisia, mutta kansainvälisten arvioiden mukaan maassamme on vuosittain 700-1 500 haittatapahtumaan liittyvää kuolemaa. Kristiina Manderbacka, Reijo Sund, Iiris Ruuth, Antti Sajantila, Martti Arffman, Anneli Milén, Ilmo Keskimäki Lehti 10: Terveydenhuolto 10/2012 Kommentteja
Imeväisen hengitysvaikeus 1. Lapselle tehtiin keuhkojen ohutleiketietokonetomografia, jossa todettiin mattalasimuutoksia erityisesti oikeassa keskilohkossa ja vasemman lingulan alueella (kuva 1). Anna Pelkonen Lehti 10: Koepalat 10/2012 Kommentteja
Oikea vastaus Ennenaikainen lopettaminen antaa liian tehokkaan käsityksen hoidosta Matti Uhari Lehti 10: Koepalat 10/2012 Kommentteja
G-streptokokin aiheuttamien verenmyrkytysten ilmaantuvuus kasvoi Pirkanmaalla Beetahemolyyttisiä streptokokkeja ovat Lancefield-ryhmän A-streptokokki eli Streptococcus pyogenes, Lancefield-ryhmän B-streptokokki eli Streptococcus agalactiae, sekä Lancefield-ryhmän C- ja G-streptokokit. Viimeisten tutkimusten mukaan isopesäkkeiset C-ja G-ryhmän streptokokit on luokiteltu Streptococcus dysgalactiae subsp. equisimilis -nimiseksi bakteeriksi. Sari Rantala Lehti 10: Väitös 10/2012 Kommentteja
Nuoreksi tutkijaksi ehtii myöhemmin Tuula Oksanen teki kliinistä uraa 15 vuotta, synnytti kolme lasta ja lähti sen jälkeen tutkijan uralle. Hän sanoo, että hänet, vanhalla iällä väitelleen, akatemia on ottanut vastaan avosylin. Tiedemaailmassa hän on nuori tutkija. Liisa Koivula Lehti 10: Haastattelu 10/2012 Kommentteja
Lihasrelaksanttien lisääntyvä käyttö selkä- ja niskavaivoihin ei ole perusteltua Lihasrelaksanttien käyttö on lisääntynyt jatkuvasti viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Pekka Mäntyselkä Lehti 10: Lääkeinfo 10/2012 Kommentteja
Aslidiniumi tulossa COPD:n hoitoon? Yhdysvaltojen FDA:n neuvonantajapaneeli suosittaa äänin 20-2 hyväksymään aslidiniumin (Eklira, Forest Laboratories) inhalaationa keuhkoahtaumataudin (COPD) hoitoon. Alkuaan espanjalaisen Almirall-yrityksen kehittämä lääke on muskariini M3 -reseptorin salpaaja ja kuuluu antikolinergien ryhmään. Aslidiniumin käyttöön mahdollisesti liittyvät kardiovaskulaariset haitat ovat herättäneet keskustelua. Kliinisissä tutkimuksissa noin 1 500 potilaan joukossa todettiin viisi sydänperäistä kuolemantapausta. Koko tutkimusaineistoa on pidetty liian suppeana sydänhaittojen mittaamiseen lääkkeen pitkäaikaiskäytössä. FDA päättää valmisteen hyväksymisestä lähiviikkoina. Lääke on käsiteltävänä myös Euroopan lääkevirastossa. Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lehti 10: Lääkeinfo 10/2012 Kommentteja
Lapin hyvinvointialue säilyy itsenäisenä Terveydenhuolto Lapin hyvinvointialue säilyy itsenäisenä ”Meillä on kaikki edellytykset huolehtia asioistamme, emmekä tarvitse minkäänlaista puuttumista valtion taholta.” Avoin artikkeli
Ruohonleikkurit aiheuttavat lapsille vakavia vammoja, jopa amputaatioita Alkuperäistutkimus Ruohonleikkurit aiheuttavat lapsille vakavia vammoja, jopa amputaatioita Turvallisuusohjeita noudattamalla voitaisi välttää valtaosa vammoista. Avoin artikkeli
Oysin kirurgia kiritti huimaan vauhtiin – jono on nyt nollassa Terveydenhuolto Oysin kirurgia kiritti huimaan vauhtiin – jono on nyt nollassa Kirurgi osallistuu kaikkeen salissa, ja päivässä tehtävien leikkausten määrä on moninkertaistunut. Avoin artikkeli
Kova liikunta ja liikkumattomuus lisäävät nuorten aivoinfarktiriskiä Tiede Kova liikunta ja liikkumattomuus lisäävät nuorten aivoinfarktiriskiä Husin johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa ilmiö havaittiin potilailla, joiden taustalta ei löytynyt muuta selittävää tekijää.
Oletko kuullut oirepotentiaalista? Kommentti Oletko kuullut oirepotentiaalista? Yritän kuvata termillä rajakohtaa, jossa ihminen kokee itsensä vielä täysin terveeksi, mutta oireita kuitenkin on, kirjoittaa Jari Turunen.
Liikunnan Käypä hoito -suositus uudistui Terveydenhuolto Liikunnan Käypä hoito -suositus uudistui Aikuisilla noin 7 000 askelta päivässä tuo merkittäviä terveyshyötyjä. Avoin artikkeli