6188 osumaa

EU taistoon antibioottien liikakäyttöä vastaan

EU:n tiede- ja tutkimuskomissaari Janez Potocnik on esitellyt suunnitelman, jolla pyritään järkeistämään antibioottien käyttöä ja mm. välttämään niiden turhaa käyttöä virustaudeissa. Yhdeksän maan yhteensä 26 tiedelaitosta verkotetaan Grace-nimiseen ohjelmaan. Noin 14 miljoonan euron turvin koulutetaan terveydenhuoltohenkilöstöä, valistetaan yleisöä ja seurataan resistenssitilannetta. Lisäksi tuetaan infektioiden antibioottiherkkyyttä mittaavien yksinkertaisten, halpojen ja nopeiden testien kehittämistä. Potocnikin mielestä lääkevalmistajat ovat siirtyneet antibioottien kehittelystä muiden, kannattavampien lääkkeiden kehittelyyn, ja diagnostisten testien kehittely on lapsenkengissä. Suomi ei ole mukana tutkimuslaitosverkostossa, mutta Ruotsista on mukana kaksi ja Tanskasta yksi tutkimuslaitos.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Vioxx tuotiin aikanaan kiireellä markkinoille

Vioxx-oikeudenkäynnissä kuultavana ollut entinen Merck & Co:n johtohenkilö David Anstice myönsi, että rofekoksibia sisältänyt Vioxx pyrittiin saamaan markkinoille mahdollisimman nopeasti. Pelkona oli, että kilpailijan selekoksibi (Celebra/Celebrex, Pfizer) tulisi ensimmäisenä käyttöön, jolloin Vioxxin myynnin tuotto olisi voinut pudota alle puoleen. Kuusi yrityksen suurta valmistetta oli menettämässä patenttisuojan. Niitä korvaamaan tarvittiin Vioxx. Anstice katsoi, että sydänhaitoista lisättiin varoitus tuoteselosteeseen ja sitä lääkkeen esittelijät noudattivat tarkoin informaatiossaan.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Sele- ja valdekoksibista korvausvaateita

Edelleen käytössä olevasta selekoksibista (Celebra/Celebrex, Pfizer) ja viime vuonna viranomaisten kehotuksesta käytöstä pois vedetystä valdekoksibista (Bextra, Pfizer) on jätetty Yhdysvalloissa satoja korvausvaateita. Ne ovat joutumassa oikeuskäsittelyyn. Perusteena ovat sydän- ja verisuonihaitat sekä taloudelliset menetykset. Valmistaja toteaa, että Yhdysvaltojen FDA, Euroopan lääkelaitos (EMEA) ja useat muut viranomaiset ovat katsoneet selekoksibin hyötyjen ylittävän haitat. Valmisteeseen lisätty varoitusteksti on laskenut globaalia myyntiä viime vuonna 48 %. Pfizer kertoo myös käynnistäneensä 20 000 potilasta käsittävän kansainvälisen seurantatutkimuksen, jossa selvitellään selekoksibin kardiovaskulaarisia haittoja sydänsairauksiin taipuvaisilla potilailla.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Masennuslääkkeet kaksinkertaistavat lasten itsetuhokäyttäytymisen?

Yhdysvaltojen lääkevalvontaviranomainen FDA on tehnyt meta-analyysin 24:stä sille toimitetusta masennuslääketutkimuksesta. Näissä oli mukana yli 4 500 potilasta. Lapsilla ja kasvuikäisillä masennuslääkitys näytti kaksinkertaistavan itsemurha-ajatukset ja itsetuhokäyttäytymisen lumelääkitykseen verrattuna. Tutkimukseen kuului yhdeksän masennuslääkettä. Asiantuntijalausunnoissa löydöstä ei pidetä yllättävänä. Masennuslääkkeiden teho lasten masennuksen hoidossa ei sitä vastoin näyttäisi olevan lumelääkettä suurempi. Lumelääkitykselläkin on selvästi tehoa. Tämä osoittaa, että mikä tahansa hoito lasten masennuksessa lienee masennuslääkkeiden veroinen. Mutta miksi käyttää lääkkeitä, jos itsetuhon vaara tällöin lisääntyy?

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Menekkivalmisteita tulossa

Standard & Poor -yrityksen analyytikot ovat listanneet kymmenen nk. blockbuster-lääkevalmistetta, joiden myynti tulee ylittämään miljardin dollarin rajan. Näitä ovat Solvayn, Lundbeckin ja Wyethin atyyppinen neurolepti bifeprunoksi, Pfizerin inhaloitava insuliini (Exubera), MSD:n HPV-rokote Gardasil, Pfizerin ja Neurocrine Biosciencen unilääke indiploni, Cephalonin narkolepsialääke armodafiniili (Nuvigil), Bristol-Myers Squibbin reumalääke ababasepti (Orencia), Johnson&Johnsonin antipsykootti paliperidoni, Pfizerin syöpälääke sutinibi (Sutent), Biogen Idec/Elanin multippelimyeloomalääke natalitsumabi (Tysabri) ja Sepracorin inhaloitava astmalääke levalbuteroli (Xopenex).

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Statiinit avaavat koronaarien ahtaumia

Sepelvaltimotautipotilaita hoidettiin suurella statiiniannoksella kaksi vuotta ja koronaarisuonia ahtauttavien ateroomaplakkien kokoa seurattiin suonensisäisellä ultraäänitutkimuksella. Intensiivinen statiinihoito laski potilaiden LDL-kolesterolia noin 50 % ja nosti HDL-kolesterolia noin 15 %. Yhteensä 349 tutkitun potilaan ateroomaplakit suonien sisällä pienenivät kahdessa vuodessa keskimäärin 7-9 %.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Hiihtäjän äkillinen huimaus - tapauksen ratkaisu

56-vuotias tupakoiva ja oman käsityksensä mukaan terve mies alkoi hiihtäessään tuntea äkillisesti huimausta, joka provosoitui voimakkaasti hänen kääntäessään päätä oikealle. Samalla ilmaantui nystagmus. Muita poikkeavia löydöksiä ei todettu. Mies lähetettiin neurologiseen yksikköön aivoverenkiertohäiriön poissulkemista varten. Anamneesin tarkennus paljasti, että aikaisemmin oli epäilty kaularankaperäisiä kipuja, mutta natiiviröntgentutkimus osoitti ikää vastaavan normaalin löydöksen. Edeltävinä päivinä oli esiintynyt ohimenevää huimausta parvekkeella tupakalla ollessa.

Seppo Soinila, Anne Pitkäranta, Raili Kauppinen

MONICA-tutkimus: Väestön verenpainetasot laskussa

WHO on tarkastellut 21 maan väestöjen (38 eri väestöä) systolisia ja diastolisia verenpainetasoja MONICA-seurantatutkimuksessa 10 vuoden jaksolla 1980-luvun puolivälistä lähtien. Suomesta mukana olivat Pohjois-Karjala sekä Turun-Loimaan ja Kuopion seudut. Väestöjen verenpainetasot laskivat keskimäärin 2,26 mmHg. Laskua tapahtui matalissa, keskikorkeissa ja korkeissa painetasoissa. Lasku ei selity verenpainelääkkeiden käytöllä, joilla puututaan vain korkeisiin verenpainetasoihin, vaan taustalla katsotaan olevan koko väestöön kohdistuvia, verenpainetta laskevia tekijöitä. Näitä voisivat olla ravinnon lisääntyneet folaatit ja kalsium, hedelmien syönti lisääntyvästi ympäri vuoden sekä suolan käytön ja tupakoinnin väheneminen. Vähäkalorinen dieetti ei kelpaa selitykseksi, kun ylipainoisuus ja taipumus mm. tyypin 2 diabetekseen ovat lisääntymässä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkelaastarit tarkasteluun

Korkea lämpötila ja sen aiheuttama ihon verenkierron lisääntyminen näyttäisi lisäävän lääkkeiden imeytymistä iholaastareista jopa yli kaksinkertaiseksi. Tämä saattaa johtaa toksisiin haittavaikutuksiin, jotka voivat olla hengenvaarallisia silloin, kun aineen terapeuttinen leveys on kapea. Yhdysvaltojen FDA on käynnistänyt kokonaisselvityksen lääkkeitä vapauttavien iholaastareiden turvallisuudesta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030