6188 osumaa

Malarialääkkeistä tutkimustuloksia

Järjestö nimeltä Lääkkeitä unohdettuihin sairauksiin -aloite (Drugs for Neglected Diseases Initiative, DNDi) on esittänyt tulokset artesunaatin ja meflokiinin tehosta Thaimaassa 500 malariapotilaalla tehdystä tutkimuksesta. Siinä verrattiin näitä lääkkeitä kiinteänä yhdistelmänä tai otettuina eri tabletteina. Molemmilla tavoilla hoidettuna malaria parani hyvin yli 90 %:ssa. Kiinteää yhdistelmää otettiin vain kaksi tablettia päivässä, kun toinen hoito vaati 4-7 tablettia päivässä. Sama ryhmä kehittelee myös kiinteää yhdistelmää artesunaatista ja amodiaquinista pyrkien yksinkertaiseen lääkkeen annosteluun, lyhyeen hoitoaikaan (3 vrk) ja valmisteiden hinnoissa kehitysmaille mahdolliselle tasolle. Lääkkeiden uumoillaan tulevan lähiaikoina hyväksytyiksi valmistusmaissaan Brasiliassa ja Thaimaassa.

Juhana E. Idänpää-Heikkilä

Ropinirolia rauhattomiin jalkoihin

Parkinsonin taudin hoitoon käytetylle ropinirolille (Requip, GlaxoSmithKline) haettiin EU-maissa muutama vuosi sitten uusi käyttöaihe levottomien jalkojen oireyhtymään (restless legs syndrome). Asian käsittely kuitenkin mutkistui, kuten tällä palstalla on aikaisemmin kerrottu (SLL 2005:60:2468). Euroopan lääkevirasto on nyt pitkän harkinnan jälkeen hyväksynyt kyseisen käyttötarkoituksen. Ranskassa ja Yhdysvalloissa lääke on jo ollut käytössä samassa oireyhtymässä. Valmistaja kertoo, ettei se tunne lääkkeen vaikutusmekanismia, mutta runsaat 800 potilasta käsittäneet tutkimukset ovat osoittaneet, että ropiniroli helpottaa motorisia oireita ja parantaa sekä unta että elämänlaatua levottomista jaloista kärsivillä potilailla.

Juhana E. Idänpää-Heikkilä

Miksi tyttövauva oksenteli? - osa II

Kolmen kuukauden ikäinen tyttö tuotiin lääkärin vastaanotolle oksentelun ja syömisvaikeuksien takia. Lapsen pituuskasvu ja suhteellinen paino olivat tavanomaiset, kokonaiskehitystaso oli hyvä, eikä poikkeavia löydöksiä havaittu. Tyttö nukkui yöt hyvin, mutta oksenteli ajoittain ja ulosti löysää ulostetta, joka oli toisinaan vihertävää. Vastaanotolla havaittiin, että lapsi vastusteli pullosyöttöä.

Kaija-Leena Kolho, Raili Kauppinen

Eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha EAPC:n kannanotto on suomennettu

Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistyksen EAPC:n virallinen kanta eutanasiaan ja lääkäriavusteiseen itsemurhaan hyväksyttiin kesäkuussa 2003. Alun perin kannan määrittävä asiakirja julkaistiin englanniksi Palliative Medicine -aikakauskirjan maaliskuun 2003 numerossa. Nyt asiakirja on saanut virallisen suomenkielisen muotonsa. Alkuperäisen version julkaiseminen sai aikaan maailmanlaajuista ja ponnekasta keskustelua, ja mielipiteet vaihtelivat huomattavasti - kaikkiaan lehti julkaisi 55 kannanottoa 32 maasta. Jo tämä osoittaa, miten monisärmäisestä ongelmasta on kyse.

Marilène Filbet, Lars Johan Materstvedt

Eutanasia ja lääkäriavusteinen itsemurha: EAPC:n eettisten kysymysten työryhmän näkemys

Vuonna 1991 Euroopan parlamentissa käytiin keskustelua eutanasiasta, ja tämä keskustelu nosti eutanasiakysymyksen esille kaikilla tasoilla Euroopassa. Tämän jälkeen Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistyksen (European Association for Palliative Care eli EAPC) johtokunta isännöi kokousta, jossa oli mukana myös kaksi asiantuntijaa ja jonka tavoitteena oli auttaa yhdistystä muodostamaan kantansa eutanasiaan. Asiantuntijat ja johtokunta laativat tämän jälkeen asiakirjan, ja vuonna 1994 EAPC antoi ensimmäisen julkilausuman (Regarding Euthanasia), joka julkaistiin EAPC:n virallisessa aikakauskirjassa European Journal of Palliative Caressa (1). Helmikuussa 2001 EAPC:n johtokunta pyysi asiantuntijaryhmää muodostamaan eettisten kysymysten työryhmän, jonka tehtävänä oli tarkastella asiaa laajasti ja neuvoa yhdistystä sen mukaan.

Lars Johan Materstvedt, David Clark, John Ellershaw, Reidun Førde Anne-Marie Boeck Gravgaard, Hans-Christof Müller-Busch Josep Porta I Sales, Charles-Henri Rapin

Keskustelu masennuslääkityksen turvallisuudesta jatkuu

Masennuslääkkeiden kulutus seitsenkertaistui Suomessa vuosina 1990-2004. Vanhukset, erityisesti naiset, ovat näiden lääkkeiden keskeinen käyttäjäryhmä. Masennuslääkkeiden käytön turvallisuudesta on keskusteltu viime kuukausina vilkkaasti. Pohdintaa ovat aiheuttaneet lasten ja nuorten masennuspotilaiden lisääntynyt itsetuhoisuus lääkehoidon yhteydessä sekä etenkin vanhuksilla SSRI-lääkkeiden käyttöön liittyvä serotoniinioireyhtymän vaara.

Timo Klaukka, Juhana E. Idänpään-Heikkilä, Pertti J. Neuvonen

Vanha halpa perfenatsiini uusien neuroleptien veroinen

Yli 30 vuotta palvellut perfenatsiini (Suomessa Peratsin, Orion Pharma) oli skitsofrenian hoidon tuloksissa tasoissa uusien, nk. toisen polven neuroleptien kanssa Yhdysvaltojen kansallisen mielenterveyslaitoksen (National Institute of Mental Health, NIMH) julkaisemassa tutkimuksessa (CATIE). Skitsofreniapotilaita (n = yli 1 400) hoidettiin vaihtoehtoisesti perfenatsiinilla tai neljällä uusimmalla toisen polven neuroleptillä 57 hoitolaitoksessa 18 kuukauden ajan. Hoitojen tehot olivat tasoissa ja erot haittavaikutuksissa olivat vähäisiä, mutta olantsapiinilla verensokerin nousuja ja lipidimuutoksia ilmeni muita enemmän. NIMH toteaa tiedotteessaan, etteivät uudet neuroleptit tarjoa mitään merkittävää etua vanhaan lääkitykseen verrattuna, vaikka ovat noin kymmenen kertaa kalliimpia. Lääke tulisikin valita potilaskohtaisesti sen mukaan, mikä sopii ja auttaa parhaiten. Myös FDA saa sapiskaa, kun se on vaatinut lääkevalmistajilta vertailututkimuksia lumehoitoon, mutta ei vertailuja vanhojen ja uusien hoitojen välillä.

Selekoksibiin lisävaroituksia Kanadassa

Kanadan lääkevalvontaviranomainen (Health Canada) ja Pfizer ovat laatineet terveydenhoitohenkilöstölle kirjeen, jossa tarkennetaan ja laatikoidaan selekoksibin tuoteselosteen (Celebra/ Celebrex) vasta-aiheita ja varoituksia. Tiedote korostaa pienimmän tehokkaan annoksen käyttöä ja lyhintä mahdollista hoitoaikaa. Tiedote myös lisää vasta-aiheisiin sepelvaltimon ohitusleikkauksen ja painottaa vasta-aiheisuutta raskauden kolmannessa trimesterissä sekä imetyksen aikana. Varoituksissa listataan useita kardiovaskulaarisia sairauksia, joiden yhteydessä varovaisuus on tarpeen. Varovaisuutta kehotetaan noudattamaan myös hoidettaessa potilaita, joilla on kardiovaskulaaristen sairauksien riskitekijöitä, kuten hypertonia, dyslipidemia/hyperlipidemia, diabetes, sydämen toiminnanvajaus (NYHA I), koronaaritauti (ateroskleroosi), perifeerinen valtimosairaus tai jotka tupakoivat. Tiedote yksityiskohtineen on luettavissa osoitteessa: www.hc-sc.ca/dhp-mps/ medeff/advisories/prof/celebrex (2005-09-21)

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030