6188 osumaa

Nuoren miehen päänsärky - osa III

19-vuotias mies oli kärsinyt viiden vuoden ajan päänsärkykohtauksista, jotka täyttivät aurallisen migreenin kriteerit ja väistyivät nopeasti tulehduskipulääkkeellä tai tsolmitriptaanilla. Hän hakeutui neurologian päivystykseen viikon kestäneen ja lääkitykselle huonosti reagoivan päänsäryn sekä oikean yläraajan puutumisen, puhevaikeuden ja näkökenttäpuutoksen vuoksi. Ainoana poikkeavana löydöksenä todettiin oikean yläraajan herkistynyt tunto. Hänelle päätettiin kuitenkin tehdä pään magneettitutkimus aikaisempaa vaikeampien ja osin uusien oireiden vuoksi.

Seppo Soinila, Raili Kauppinen

Romahtanut yleistila - ikää 19 vrk

Äiti kertoi neuvolassa 19 vuorokauden ikäisen poikavauvansa syöneen edellisenä päivänä selvästi normaalia huonommin ja olleen yöllä itkuinen. Äiti oli myös havainnut lapsen virtsassa verta. Vauva oli äidin 2/2 lapsi, raskaus oli sujunut ongelmitta, synnytys 39 + 3 raskausviikolla oli ollut normaali eikä perheessä ollut infektioita. Neuvolalääkäri totesi vauvan yleistilaltaan huonokuntoiseksi: lapsi oli sinervä ja hänellä oli hengenahdistusta. Neuvolalääkäri soitti hätänumeroon ja hätäkeskus lähetti paikalle perustason sairaankuljetusyksikön ja lääkäriyksikön.

Armi Mattila-Vuori

Riittääkö pelkkä kipulääke vanhuksen kivun hoitoon?

Vanhusten kipujen yleisyyttä ja kipulääkkeiden käyttöä tutkittiin Kuopiossa 1990-luvun lopussa. Kahdella kolmesta kotona asuvasta, 75 vuotta täyttäneestä oli käytössään vähintään yksi kipulääke, yleisimmin tulehduskipulääke tai parasetamolia sisältävä valmiste. Joka kymmenes käytti opiaatteja, ja niiden käyttö yleistyi iän myötä. Kipulääkkeiden käytöstä huolimatta päivittäisestä haittaavasta kivusta kärsi 41 % ja lepokivusta 15 %, ja ongelma korostui opiaattien käyttäjillä. Iäkkäille määrätään paljon kipulääkkeitä, mutta sillä ei näytä olevan toivottua vaikutusta koettuun kipuun.

Sirpa Hartikainen - Pekka Mäntyselkä - Kirsti Louhivuori, Raimo Sulkava

Crestor pääsi pälkähästä

Gorillastatiiniksi aikoinaan nimetyn rosuvastatiinin (Crestor, AstraZeneca) turvallisuutta on pitkään pidetty silmällä erityisesti Yhdysvalloissa, kuten tällä palstalla on toistuvasti kerrottu (SLL 2004;59:1517, 2510, 4731 ja 5003). Maan rajuotteinen kuluttaja-asiamies Sidney Wolfe jopa ehti vaatia lääkettä pois käytöstä mm. lihasvaurioiden ja munuaishaittojen vuoksi, jolloin tehdas käynnisti haittavaikutusraportoinnin netissä. Nyt FDA on saanut päätökseen selvityksensä, joiden tuloksena rosuvastatiini samastetaan muihin statiineihin niin hyödyissä kuin haitoissakin. Tarkennetussa tuoteselosteessa kehotetaan harkitsemaan pienempää aloitusannosta lihashaittojen välttämiseksi tietyillä potilailla ja erityisesti amerikanaasialaisilla. Heillä rosuvastatiinin pitoisuudet seerumissa näyttäisivät kasvavan korkeammiksi kuin väestössä keskimäärin, mikä saattaa selittää lisääntyneen riskin lihasvaurioihin kuten rabdomyolyysiin. Alankomaissa on jo käytössä rosuvastatiinista 5 mg:n tablettikoko.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

GSK:n Avandamet- ja Paxil CR -valmisteita takavarikkoon

Yhdysvaltojen lääkevalvontaviranomainen (FDA) on takavarikoinut miljoonia tabletteja GlaxoSmithKlinen Tennesseen ja Puerto Ricon tehtailla tuotettuja depressiolääke paroksetiinin (Paxil CR, Suomessa käytössä Seroxat) ja diabeteslääke rosiglitatsoni-metformiinin (Avandamet) valmistuseriä. Tehtaat eivät ole noudattaneet lääkkeen hyviä tuotantotapoja (GMP), joilla varmistetaan lääkkeiden turvallisuus ja laatu. Vaikka mainitut lääkkeet eivät lienekään käyttäjälleen haitallisia, normeista ei tingitä. Euroopan lääkelaitos on kiirehtinyt toteamaan, ettei mainittuja lääkkeitä takavarikoida Euroopassa, koska potilaille tuskin koituu merkittävää riskiä niiden käytöstä. Mainittuja tuote-eriä ei ilmeisesti ole tullut Eurooppaan.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Rokotetehdas vapautui kahleista

Britannian lääkevalvontaviranomainen (MHRA) sulki viime vuoden lokakuussa influenssarokotetehtaan Chiron Vaccines Liverpoolissa tuotanto-ongelmien vuoksi. Arviolta lähes 50 miljoonaa Yhdysvaltoihin tarkoitettua rokoteannosta jäi toimittamatta. Nyt MHRA on palauttanut tehtaan toimiluvan mm. toistuvien tarkastuksien ja tehtyjen parannuksien perusteella. Myös Yhdysvaltojen FDA on ilmaissut ratkaisusta tyytyväisyytensä ajatellen tulevia rokotustarpeitaan. Molemmat viranomaiset kertovat seuraavansa haukan silmällä tehtaan tulevia tuotantotapoja, jotta influenssarokotteiden tehokkuus varmistetaan.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Aravasta huolia Japanissa

Reumalääke leflunomidin (Arava, Sanofi Aventis) käyttäjillä (noin 5 400) Japanissa käynnistetyssä haittavaikutusseurannassa on ilmoitettu vuosina 2003-2004 yhteensä 58 interstitiaalista pneumoniaa, joista 16 tapauksessa potilas kuoli. Yhteys lääkehoitoon oli ilmeinen 41 potilaalla, heistä 23:lla oli ollut aikaisemmin keuhkovaivoja. Viisi menehtyneistä tupakoi. Myös metotreksaatti on aiheuttanut Japanissa reumapotilailla samantapaisia vakavia keuhkoreaktioita, ja 134 potilasta on menehtynyt näihin haittoihin.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Uusi lääke Parkinsonin tautiin

Monoamiinioksidaasityypin B:n estäjä rasagiliini (Azilect, Teva/Lundbeck) on saanut EU-maihin myyntiluvan. Lääke on kemiallisesti sukua pitkään käytössä olleelle selegiliinille, ja se sopii ensihoitona alkavaan Parkinsonin tautiin ja lisähoitona keskivaikeaan ja edenneeseen tautiin. Noin 1 600 potilaan aineistossa rasagiliini vähensi alkavassa taudissa motorisia oireita ja lyhensi ns. off-vaiheita pitemmälle edenneessä taudissa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030