6188 osumaa

Jäykkäkouristusta tsunamin vanavedessä

Tsunamin jälkeen pelättiin epidemia-aaltoja, kuten koleraa, shigellaa, lavantautia tai malarian puhkeamista. Näiden sijaan lääkärit totesivat pari viikkoa hyökyaallon jälkeen kymmenien ihmisten sairastuneen jäykkäkouristukseen Acehin alueella. Huonon rokotuskattavuuden takia jäykkäkouristus pääsi iskemään, kun paikalliset asukkaat saivat haavoja käsiin tai jalkoihin kaivaessaan omaisuuttaan esille tai etsiessään ruumiita.

Jukka Riutta

Poliotehosteiden tarve vähentynyt

Suomessa on luovuttu rutiininomaisesta poliorokotteen tehostamisesta jo useampi vuosi sitten. Lapset saavat edelleen neljän poliorokotuksen perussarjan, ja suomalaisilla on hyvä suoja poliota vastaan. Myös maailmalla virus on joutunut ahtaammalle. Vanhat suositukset ovat kuitenkin säilyneet melkeinpä liian hyvin sekä terveydenhuollon ammattilaisten että asiakkaiden mielissä, ja poliotehostetta annetaan ja vaaditaan turhaan.

Marjut Asikainen

Lievän astman lääkehoito

Astman lääkehoito käynnistetään aina hengitettävällä kortikosteroidilla, joka lievittää oireilua ja korjaa solutason tulehdusmuutoksia. Myös lievän astman jatkuvat oireet edellyttävät säännöllistä anti-inflammatorista hoitoa. Myös leukotrieeninsalpaajat voivat soveltua vaihtelevan tai lievän astman peruslääkkeiksi, jos steroidi ei sovi tai potilas ei halua sitä käyttää. Pitkävaikutteiset beeta2-agonistit sen sijaan eivät kuulu lievän astman lääkehoitoon.

Tuula Vasankari - Kari Liippo

Eettiset toimikunnat hukkumassa haittavaikutusilmoituksiin

EU:n lääketutkimusdirektiivi, Maailman lääkäriliiton Helsingin julistus ja monet muut sitovat tai suositusluontoiset dokumentit kehottavat tutkijaa ja toimeksiantajaa ilmoittamaan kliinisissä tutkimuksissa havaitut lääkehaitat mm. eettisille toimikunnille. Muutaman vuoden jatkunut käytäntö on ajanut eettiset toimikunnat ilmoitustulvaan, mutta niillä ei ole resursseja analyyseihin, ja niiden asiantuntemus lääkehaitoissa on rajallinen. Tilanne monimutkaistuu, jos haittoja ilmoitetaan useasta maasta nk. monikeskustutkimuksissa. Lisäksi eettisten toimikuntien käytännöt vaihtelevat maasta toiseen. Yhdysvaltojen lääkeviranomainen (FDA) on kutsunut koolle Washingtoniin kansainvälisen asiantuntijakokouksen kuluvan vuoden maaliskuussa pohtimaan pulmaan ratkaisuja.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Hepatiittirokotukset yleisen rokotus- ohjelman osana Kansanterveyslaitoksen suositus vuonna 2005

Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa hepatiitti B -rokotus ei ole ollut mukana kaikille lapsille suunnatussa yleisessä rokotusohjelmassa. Tartuntojen ilmaantuvuus on pysynyt vähäisenä, ja niinpä vuoden 2005 alussa käynnistynyt uusi rokotusohjelma suosittelee hepatiitti B -rokotuksia edelleenkin vain tietyille riskiryhmille. Riskiryhmien rajauksia on kuitenkin hiukan tarkistettu. Kokonaan uutena rokotteena yleiseen rokotusohjelmaan tuli hepatiitti A -rokote, jota suositellaan hepatiitti B -rokotteen ohella joillekin riskiryhmille.

Kansanterveyslaitoksen Rokotussuositustyöryhmä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030