Käytämmekö mikrobilääkkeitä liikaa vai liian vähän?
Systeemisesti vaikuttavat mikrobilääkkeet ovat olleet käytössä jo noin 70 vuoden ajan. Mikrobilääkkeet kuuluvat rokotusten ohella lääketieteen suurimpiin saavutuksiin. Ne ovat mullistaneet infektiotautien hoitomahdollisuudet, ja nykyisin on vaikea kuvitella, miten voisimme tulla toimeen ilman niitä. Pian käyttöönoton jälkeen havaittiin kuitenkin myös mikrobeille kehittyvän resistenssiä näitä lääkkeitä kohtaan, ja tämä ilmiö on yhä enemmän varjostanut "ihmelääkkeiden" historiaa viime vuosikymmeninä. On ilmaantunut metisilliinille resistenttejä Staphylococcus aureus -kantoja (MRSA), penisilliinille resistenttejä pneumokokkeja, vankomysiinille resistenttejä enterokokkeja (VRE), moniresistenttejä tuberkuloosikantoja (MDR) jne. Mikrobilääkeresistenssin suurimmaksi riskitekijäksi on katsottu mikrobilääkkeiden runsas käyttö (1). Suomessa mikrobilääkkeiden käyttö avohoidossa on eurooppalaista keskitasoa, mutta resistenssitilanne keskiarvoa parempi (1). Toisaalta torjuntarajoitteisten potilaiden, mm. immunosuppressiopotilaiden, monisairaiden vanhuspotilaiden, diabeetikoiden ja astmapotilaiden, määrä on kasvussa kaikissa länsimaissa, ja septiset infektiot ovat monilla tällaisilla sairaalapotilasryhmillä nykyisin yleisin välitön kuolemansyy. Mikrobilääkkeiden kulutus onkin viime vuosina lisääntynyt Suomen sairaaloissa tuoden mukanaan MRSA- ja VRE-epidemiat. Voidaankin kysyä hyvällä syyllä, onko mikrobilääkkeiden käyttö maassamme kohdallaan.
