77901 osumaa

In memoriam Eero Olavi Turpeinen 7.4.1912-12.3.2004

Suomen ensimmäinen anestesialääkäri, lääket. kir.tri Eero Turpeinen kuoli Helsingissä 12. maaliskuuta. Hän oli lähes 92-vuotias, syntynyt Helsingissä 7. huhtikuuta 1912. Eero Turpeisen kiinnostus farmakologiaan ja anestesia-aineisiin oli peräisin kouluvuosilta, jolloin Eero vietti mielellään aikaansa isänsä omistamassa Kaisaniemen apteekissa, omien sanojensa mukaan paikkoja nuuskimassa ja pulloja haistelemassa. Valmistuttuaan lääkäriksi Helsingin yliopistosta 1937 Eero Turpeinen lähti erikoistumaan kirurgiaan. Anestesiologiaa ei tähän aikaan Suomessa tunnettu. Nukutus annettiin eetterillä, nukuttajina toimivat etupäässä sairaanhoitajat. Kirurgina toimiessaan Eero Turpeinen kiinnostui yhä enemmän anestesiologiasta, mutta levottomat sota-ajat ja epävarmuus toimeentulomahdollisuuksista anestesialääkärinä vaikuttivat Eero Turpeisen erikoistumisvalintaan ja hän erikoistui kirurgiaan. Väitöskirjatyönsä aiheen hän kuitenkin valitsi anestesiologian piiristä. Jatkosota pitkitti erikoistumista, mutta Eero Turpeinen väitteli sodasta huolimatta 1944 ja sai kirurgian erikoislääkärin oikeudet 1946. Anestesiologian vetäessä puoleensa Eero Turpeinen onnistui välirauhan aikana pääsemään viikon kestävälle opintomatkalle Tukholmaan, tutustumaan juuri Yhdysvalloista opintomatkalta palanneeseen anestesialääkäriin Torsten Gordhiin ja hänen vasta käynnistämäänsä anestesiayksikköön Karoliinisessa sairaalassa. Sodan loputtua järjestyi v. 1945 kuuden kuukauden pituinen opintomatka sekä Yhdysvaltoihin että Englantiin. Kotimaahan palattuaan Eero Turpeinen jatkoi kirurgiapulaislääkärin virassaan. Yhtään anestesiologin virkaa ei maassamme ollut, eikä Eero Turpeisen ehdotuksiin sellaisen perustamisesta suhtauduttu suopeasti. Kirurgien näkemys oli, että anestesiat voidaan antaa kirurgin työn ohella. Erikoisoikeudet anestesiologiaan kirurgian suppeana erikoisalana Eero Turpeinen sai 1948. Kun pitkätkään neuvottelut eivät johtaneet anestesiamyönteiseen tulokseen ja kun vielä dosentuuriin tuli hylkäävä päätös, loppui Eero Turpeisen halu jatkaa akateemista uraa. Hän siirtyikin Marian sairaalaan, mihin oli perustettu Helsingin ensimmäinen anestesialääkärin virka tammikuun lopulla 1950. Sodan jälkeisessä Suomessa oli resursseja niukasti, anestesialaitteita ja välineistöä oli vaikea saada. Niinpä Eero Turpeinen kehitti oman anestesiakoneensa yhteistyössä Christian Nissen Oy:n kanssa. Koneen nimeksi tuli Turcos, sitä valmistettiin yhteensä 30 kappaletta kahdessa erässä. Yksi Turcos-anestesiakone on nähtävänä Helsingin yliopiston lääketieteen historian museossa. Kun anestesiatyö Marian sairaalassa oli saatu käyntiin ja lisävirkakin sinne saatu, Eero Turpeinen katsoi hallinnollisten kamppailujen ja kädenväännön omalla kohdallaan riittävän, käytettiinhän häntä asiantuntijana ympäri maata, ja hän siirtyi yksityisanestesiologiksi. Hän työskenteli kiertävänä anestesiologina Tilkassa, Diakonissalaitoksella, Mehiläisessä, Boijessa ja Sanervassa, joskus myös muissa kaupungeissa kuten Lahdessa, Porvoossa, jopa Joensuussakin. Viimeiset työvuotensa hän oli Mehiläisen sairaalassa, antaen viimeiset anestesiansa vuonna 1985. Eero Turpeisen merkittävä panos Suomen kehittyvälle anestesiologialle oli yhdistystoiminta. Heti alusta alkaen hän oli aktiivinen yhteyksien luoja, matkusti kongresseissa ja solmi yhteyksiä ulkomaisiin kollegoihin. Kun pohjoismainen kirurgikongressi pidettiin Helsingissä 1949, hän kutsui mukana olevat muiden Pohjoismaiden anestesiologit kotiinsa kokoukseen, missä lausuttiin syntysanat pohjoismaiselle anestesiologiyhdistykselle. Yhdistys nimeltä NAF (Nordisk Anestesiologisk Förening) perustettiin seuraavana kesänä v. 1950 Oslossa ensimmäisen pohjoismaisen anestesiologikongressin yhteydessä. Eero Turpeinen oli NAFin hallituksen jäsen vuosina 1950-60, puheenjohtaja 1954-56, kunniajäseneksi hänet nimettiin 1972. Eero Turpeisen mielestä Suomi ei saanut jäädä syrjään, yhteydet Pohjoismaisiin ja anglosaksisiin kollegoihin olivat tärkeät. Hän oli valmis järjestämään Suomeen Pohjoismaisen anestesiologikongressin kesällä 1956, vaikka Suomessa tällöin oli alle 20 anestesialääkäriä. Suomen Anestesiologiyhdistyksen SAY: n syntysanat lausuttiin niinikään Eero Turpeisen kotona. Perustamiskokoukseen 22.11.1952 Eero Turpeinen kutsui silloiset kokopäivävirassa toimivat anestesialääkärit, joita oli hänen lisäkseen 3 Tres faciunt collegium, näin sai SAY alkunsa Eero Turpeisen toimiessa puheenjohtajana vuodesta 1952 vuoteen 1956. SAY valitsi hänet kunniajäsenekseen vuonna 1962. Perustamiskokouksen pöytäkirjan viimeisen pykälän mukaan kokous päättyi vapaaseen seurusteluun rouva Turpeisen tarjoaman kahvin ääressä. Merkittävä olikin se tuki, minkä Eeron vaimo Kati Turpeinen antoi uranuurtajapuolisolleen. Koti oli aina avoin kokouksille, lukuisia vieraita kestittiin. Perhe, vaimo ja kolme tytärtä, oli se tärkeä taustatekijä jonka parissa rentouduttiin. Eero ja Kati Turpeisen avioliitto kestikin yli 60 vuotta, timanttihäitä vietettiin kesällä 2003. Musiikki oli Eerolle tärkeä rentoutumiskeino, hän oli itse taitava pianisti, vielä viime vuosinaan hän saattoi soittaa tyttärensä kanssa nelikätisesti tuttuja kappaleita. Toinen rakas harrastus oli matkailu, ensin koko perheen kanssa, tytärten aikuistuttua vaimon kanssa kahdestaan. Kati Turpeinen kertoo, että kiitos Eeron ranskankielen taidon oli ranskanmaa heidän erityisrakkautensa. Niinpä sinne tehtyjen matkojen lukumäärä nousikin kahteenkymmeneenviiteen. Syksyllä 1996 ollessamme haastattelemassa Eero Turpeista kysyimme mitä hän haluaisi viestittää nykyanestesiologeille, Eeron kehoitus kuului: Ihmisten on helppo pitää anestesiologiaa vähämerkityksellisenä, sillä valtaa käyttävät henkilöt, joilta puuttuu asiantuntemusta. Pitäkää siksi puolenne, sillä kukaan muu ei näitä asioita hoida kuin me itse. Kirjoittajat ovat Eero Turpeisen kollegoita ja ystäviä

Lääkärit pakotettiin ihmisoikeusloukkauksiin Irakissa

Kysely osoitettiin kahden suuren irakilaisen kaupungin sairaalalääkäreille viime kesänä. Yli puolet vastanneista lääkäreistä kertoi joutuneensa mukaan Irakin puolisotilaallisen asevoiman pakottamana tai uhkaamana. Lääkärit kokivat joko oman tai perheenjäsentensä tuvallisuuden uhatuksi, jos olisivat kieltäytyneet vaadituista teoista. Kieltäytymistä saattoi seurata työpaikan menetys, pidättäminen, kidutus ja katoaminen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030