Lääkärien kulttuurikevään konsertti Aktia-salissa

Konsertti 27.3.2004 oli myönteinen, jatkoon kannustava kokemus. Kaikki esiintyjät, MediCanto-kuoron johtajaa Uli Korhosta lukuun ottamatta, olivat lääkäreitä ja useimmat jo ammattitaitoisia muusikkoja.

Kimmo Mustakallio

Homo-info - terveydenhuollon puhelinneuvontaa

Nykypäivänä tuntuu usein siltä, että terveen järjen käyttö on katoava luonnonvara. Ilmiötä on kutsuttu myös uusavuttomuudeksi. Tämä havainto on varmasti tuttu monille ammattilaisille, myös lääkäreille. Aina kohde ei ole potilas, sillä niin sanottua maalaisjärkeä ja nikkarointitaitoja kaipaisi ajoittain itsellekin.

Harri Hyppölä

Hallituksen kokous 1.4.2004 Erikoismaksuluokka säilytettävä

Lääkäriliiton hallitus antoi eväitä työajan määrittelyyn, työajan laskentajakson pituuteen ja vuorokausilepoon. Lisäksi se linjasi kantaansa erikoismaksuluokan poistamiseen.

Anne-Maj Aunula

Suomen korkeasti koulutettujen palkat Euroopan alhaisimpia

Suomalaiset matalapalkka-alojen työntekijät ansaitsevat paremmin kuin samoilla aloilla ansaitaan Euroopassa keskimäärin. Korkeasti koulutetut taas saavat Suomessa selvästi eurooppalaista keskitasoa pienempää palkkaa. Koulutus antaa kuitenkin yhä hyvän suojan työttömyyttä vastaan.

Katja Patronen

Maimu Halosen rahaston apurahat jaettu

Maimu Halosen rahastosta on jaettu yhteensä 2 690 euroa apurahaa lääketieteen toimittajien jatkokoulutukseen ja opintomatkoihin.

Eläkkeellä olevat lääkärit tapasivat liitossa Potilaan hoitotahtoa ei voi ohittaa

Suomen laki ei kiellä avustamasta itsemurhassa, mutta kuoleman aktiivinen aiheuttaminen esimerkiksi lääkkeellä luokitellaan henkirikokseksi. Potilaalla on kuitenkin oikeus halutessaan kieltäytyä tarvitsemastaan hoidosta. Vakaa hoitotahto on ilmaus, joka sitoo hoitopäätöksiä tekeviä terveydenhuollon ammattihenkilöitä ehdoitta.

Katja Patronen

Sukellus- ja ylipainelääketiede on 12suomalaislääkärin erikoisalaa

Suomessa on kaksitoista lääkäriä, joille Lääkäriliitto on myöntänyt sukelluslääketieteen ja ylipainehappihoidon erityispätevyyden. Happihoito rantautui Suomeen muutamien sukellusta harrastavien lääkäreiden aloitteesta, ja nyt sitä annetaan jo useissa paikoissa eri puolilla maata. Maan sukellus- ja ylipainelääketiede on myös saanut ensimmäisen dosenttitason asiantuntijan.

Katja Patronen

In memoriam Kari Penttinen 17.2.1918-26.2.2004

Helsingin yliopiston virusopin henkilökohtainen emeritusprofessori Kari Juhana Penttinen kuoli Espoossa 26. helmikuuta 2004. Hän oli 86-vuotias, syntynyt Helsingissä 17. helmikuuta 1918. Kari Penttinen tuli ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta 1935 ja valmistui lääketieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1938. Sotien aikana Penttinen toimi pataljoonan, sairaalajunan ja bakteriologisen laboratorion lääkärinä. Hänelle myönnettiin Vapaudenristit 4 ja 3 vuosina 1940 ja 1942. Hänet ylennettiin lääkintäkapteeniksi 1944 ja lääkintämajuriksi 1969. Penttinen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1945 ja lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi Helsingin yliopistosta 1947. Väitöskirja liittyi immunologiaan, mutta jo seuraavana vuonna Penttinen lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Suomessa vielä tuntematonta alaa - virologiaa. Samoihin aikoihin opiskeli USA:ssa virologiaa myös toinen suomalainen serobakteriologi Nils Oker-Blom. Nämä Suomen virologian isät loivat perustan virustutkimuksille maassamme. Palattuaan kotimaahan Penttinen jatkoi Yhdysvalloissa aloittamiaan influenssatutkimuksia Valtion seerumilaitoksen virusosaston johtajana. Hän eristi Suomen ensimmäiset influenssavirukset vuoden 1951 epidemian aikana. Hänet nimitettiin bakteeriopin ja serologian dosentiksi 1950. Tiedemiehen uransa ohella hän hankki sisätautien erikoislääkärin koulutuksen vuosina 1950-52. Penttisen virologiset tutkimukset laajenivat 1950-luvulla käsittämään erilaisia viruksia, virustautiepidemioita ja virusrokotteita sekä solujen kasvua sääteleviä tekijöitä. Nuorten tutkijoiden koulutus käynnistyi ja ensimmäiset suomalaiset virologiset väitöskirjat valmistuivat samalla vuosikymmenellä. Penttisen tutkimusten hienoimpia saavutuksia on sikotautirokotteen kehittäminen. Sikotauti oli pitkään huomattava ongelma Suomen puolustusvoimissa. Tuhatkunta varusmiestä sairastui vuosittain tähän tautiin, johon liittyy ikäviä ja vaarallisia komplikaatioita. Penttisen rohkea ja omaperäinen idea oli valmistaa inaktivoitu rokote sikotautia vastaan. Uusi rokote osoittautui puolustusvoimissa suoritetuissa kokeissa niin tehokkaaksi ja turvalliseksi, että 1960-luvun alusta lähtien kaikki varusmiehet rutiinimaisesti rokotettiin Penttisen rokotteella heti palvelun alussa. Rokotteen avulla sikotauti pystyttiin lähes täysin juurimaan puolustusvoimista. Tämä saavutus oli sekä lääketieteellisesti että taloudellisesti hyvin merkittävä. Näistä tutkimuksista Kari Penttiselle myönnettiin Matti Äyräpään palkinto vuonna 1974. Vuonna 1966 Kari Penttinen siirtyi henkilökohtaiseksi professoriksi Helsingin yliopiston virusopin laitokseen. Virustutkimusten ohella hän palasi nuoruutensa alan immunologian pariin. Hän kehitti yhdessä Gunnar Myllylän kanssa uuden menetelmän, jonka avulla verihiutaleita hyväksi käyttäen voitiin herkästi mitata immuunikomplekseja. Laboratoriotöiden ohella Kari Penttinen teki ansiokkaan elämäntyön vakuutuslääkärinä. Tiedemiehen ja sisätautilääkärin koulutus muodostivat oivallisen pohjan tälle toiminnalle. Hän toimi Salaman lääkärinä vuosina 1952-1962, ylilääkärinä 1962-1966 sekä hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenenä 1967-1972 Suomi-Salamassa. Tämän jälkeen hän jatkoi saman yhtiön lääkärinä vuoteen 1983, eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Ylilääkärikautenaan hän kuului henkivakuutusyhtiöiden ylilääkärien muodostamaan kollegioon, jonka tehtävänä oli pitää vastuuvalintaohjeet lääketieteen ajan tasalla ja siten mahdollistaa oikeudenmukaisten vakuutusten myöntäminen terveydentilaltaan erilaisille vakuutuksen hakijoille. Maamme henkivakuutusyhtiöt saivat hoidettavakseen koko työssä käyvän väestön ryhmähenkivakuutuksen vuonna 1975. Järjestelmä astui voimaan 1977 ja kaksinkertaisti maan vakuutuskannan. Vakuutusmuotoa luotaessa kuultiin asiantuntijana Kari Penttistä, joka lausunnossaan muistutti vuosisadan alun tuhoisasta influenssaepidemiasta Espanjan taudista ja arvioi, että kerran sukupolvessa korvausmeno voi kaksinkertaistua. Hänen arvionsa huomioitiin vakuutusteknisissä laskelmissa, jotka saavuttivat kansainvälistäkin tunnustusta. Nyt sukupolvi myöhemmin lintuinfluenssan uhka osoittaa Penttisen lausunnon kaukonäköisyyden. Kari Penttinen oli loistava esitelmöijä ja karismaattinen persoona. Hänellä oli kyky innostua - kriittisyytensä säilyttäen -, innostaa toisia ja nähdä uusien havaintojen avaamia jännittäviä mahdollisuuksia. Hän nautti suurta arvostusta työtovereittensa keskuudessa erilaisissa tehtävissään. Hänen vankkaan asiantuntemukseensa ja selkeään suurten linjojen näkemykseensä luotettiin maamme rokotuspolitiikkaa suunniteltaessa. Penttinen toimi monien yhteisöjen asiantuntija- ja luottamustehtävissä, mm. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin johtotehtävissä vuodesta 1952 alkaen ja kunniajäsenenä vuodesta 1984, Suomen Patologiyhdistyksen puheenjohtajana 1962-1965, Lääkintöhallituksen tieteellisen neuvottelukunnan jäsenenä 1962-1983, Medical Biologyn päätoimittajana 1973-1983, Suomen Lääketieteen Säätiön hallintoneuvoston jäsenenä 1986-1991, AIDS-kansalaisvaltuuskunnan asiantuntijana sekä Suomalaisen tiedeakatemian jäsenenä vuodesta1978. Vapaa-aikanaan Kari Penttinen oli innokas kalamies, jonka lohiverkot keräsivät saalista hänen kesäpaikkansa vesiltä Hiittisistä. Hän oli taitava tenniksen pelaaja, jonka mahtava kämmenlyönti on jäänyt vastustajien mieliin. Kirjoittajat ovat Kari Penttisen pitkäaikaisia työtovereita ja vanhoja ystäviä

In memoriam Carl Eric Sonck 10.11.1905-13.2.2004

Turun yliopiston em. professori Carl Eric Sonck kuoli 13.2.2004 lyhyen sairauden jälkeen 98-vuotiaana Helsingissä. Kuulon heikkeneminen ja horjuva tasapaino rajoittivat Ericin seurustelua ja liikkumista viime aikoina, mutta hän säilyi henkisesti virkeänä, seuranhaluisena ja toimeliaana viimeiseen asti. Eric syntyi Viipurissa 10.11.1905. Hän kävi koulua Kurkijoella, kunnes perhe siirtyi Turkuun vuonna 1919. Hän valmistui lääkäriksi 1933 ja väitteli lääket. ja kirurgian tohtoriksi 1941. Helsingin yliopistossa hän toimi dermato-venerologian dosenttina vuodesta 1944 vuoteen 1957. Opintomatkoja hän teki mm. Yhdysvaltoihin, Sveitsiin, Saksaan ja Hollantiin. Yliopiston rehtoriksi ja kansleriksi siirtyneen T.E. Olinin jälkeen hänet nimitettiin Turun yliopiston iho- ja sukupuolitautiopin professoriksi ja ao. klinikan ylilääkäriksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan 1955. Siirryttyään eläkkeelle 1972 hän muutti takaisin Helsinkiin viettämään vanhuudenpäiviänsä. Eric opiskeli ja erikoistui aikana, jolloin maassamme esiintyi runsaasti sukupuolitauteja. Silloin ei vielä tunnettu tehokkaita kemoterapeutteja eikä antibiootteja. Hoidot olivat raskaita ja tulokset vaatimattomia. Niinpä oli luonnollista, että Ericin varhainen tutkimustyö kohdistui pääosin venerisiinin tauteihin, erikoisesti neekerisankkeriin, josta hän kokosi poikkeuksellisen suuren potilasaineiston. Tämä tauti hävisi maastamme lähes kokonaan sulfalääkkeiden tultua käyttöön 1930-luvun lopulla. Myöhemmissä tutkimuksissaan hän käsitteli monia ihotautialan kliinisiä ongelmia. Turun ihotautiklinikalle hän perusti sienilaboratorion, jossa erikoisesti hiivoihin kohdistunut tutkimustyö oli maassamme uranuurtavaa. Kliinisen työn ohessa Sonck julkaisi kaikkiaan viisi tieteelle uutta hiivalajia. Virkakautensa viime vuosina hänen tutkimustyönsä keskittyikin sienitauteihin sekä niiden hoitoon. Tieteellisten ansioittensa johdosta Eric on kutsuttu useiden maiden dermatologiayhdistysten kunniajäseneksi. Tyksin ihotautiklinikalla kuullaan Ericin kunniaksi C.E. Sonck -luento jonkun kutsutun tutkijan pitämänä joka toinen syksy. Sieniin kohdistunut innostus lienee ollut perua Ericin aikaisemmasta, jo kouluaikana syttyneestä kiinnostuksesta luontoon ja kasvitieteeseen. Hän keräsi koulupoikana poikkeuksellisen laajan kasvikokoelman ja paneutui kasvien tunnistamiseen opettajia hämmästyttävällä taidolla. Niinpä koulun päättyessä opettaja halusikin Ericin ryhtyvän kasvitieteilijäksi. Tahtonsa vakuudeksi opettaja oli sanonut: Sinusta tulisi hyvä botanisti, mutta Sinusta tulee huono lääkäri. Eric piti kuitenkin päänsä lääketieteen suhteen, mutta ei koskaan hyljännyt myöskään botaniikkaa. Niinpä hän laati laajan tutkimuksen Pielisjärven seudun kasvistosta ja julkaisi kaikkiaan 100 uutta voikukkalajia omien luontoretkiensä ja tutkimusten tuloksena. Ansioistaan botaniikan alalla hänet kutsuttiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi v. 1969. Vielä viime vuosinakin hänellä oli aina luonnossa liikkuessaan muovipussi mukana kasveja varten. Luonnon kauniit värit innostivat Ericiä jatkamaan myös kouluaikaista piirustus- ja maalausharrastustaan. Vuosikymmeniä jatkuneen harrastuksen aikana hän teki n. 500 maalausta ja piirustusta, joista hän itse sanoi vaatimattomasti, että on siellä joukossa joitakin hyviäkin. Monissa hänen maalauksissaan hehkuvat kirkkaina Lapin ruskan värit niin akvarelleissa kuin öljymaalauksissakin. Syyskuiset retket Lappiin olivatkin tärkeä tapahtuma Ericin elämässä. Suuri yleisö sai ihailla hänen töitänsä kymmenessä taidenäyttelyssä, joita hän järjesti useilla paikkakunnilla, mm. Helsingissä, ja viimeisen Turussa viime vuonna. Hänen töitään myös ostettiin, ja niinpä niitä onkin useiden kollegoiden kodeissa, kuten myös useissa gallerioissa. Viimeiset vuotensa Eric omisti kokonaan taiteelle täydentäen ja korjaillen useita aiemmin keskenjääneitä töitään. Eric oli myös innokas kävijä taidehuutokaupoissa, joista hän usein osti mieleisiään töitä. Erikoisesti hän oli mieltynyt taiteilija Yrjö Saarisen värikylläisiin töihin, joita hän keräsikin huomattavan suuren kokoelman. Pääosan kokoelmastaan hän lahjoitti Hyvinkään taidemuseolle, missä ne ovat nähtävinä erillisenä Sonckin kokoelmana. Saarisen työt innoittivat häntä myös kirjoittamaan taiteilijan elämäkerran sekä kuvakirjan hänen töistään. Taidealan harrastuksiin liittyi myös hänen toimintansa Turun Taideyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1964-1973. Myöhemmin hänet kutsuttiin saman yhdistyksen kunniajäseneksi. Ericiä saattoi usein nähdä konserteissa, taidenäyttelyissä, tieteellisten yhdistysten kokouksissa sekä osallistumassa erilaisiin sosiaalisiin tilaisuuksiin mainiona seuramiehenä ja tarinoiden kertojana. Luennoitsijana ja opettajana hän oli värikäs ja monien oppilaidensa hyvin muistama vuosikymmentenkin kuluttua. Potilaitaan hän hoiti lämmöllä, ja mitä kummallisempi oli taudinkuva, sitä enemmän hän innostui. Hän toisti usein, että lääkäriltä ei koskaan saa konstit loppua! Aina täytyy jotain yrittää, sillä potilasta ei saa jättää ilman toivoa. Vastoin kouluaikaisen opettajansa ennustuksia hänestä tuli hyvä ja pidetty lääkäri. Vapaamielisenä ja avarakatseisena ihmisenä hän arvosti menestyvää puoskaria ainakin yhtä paljon kuin lääkäriä. Eric oli lahjakas ja monipuolinen elämäntaiteilija sekä luonnon ja ihmisten tutkija ja tuntija. Hänen suurin kohtaamansa suru oli rakkaan vaimonsa Karinin yllättävä kuolema muutama vuosi sitten. Suruansa hän purki kirjoittamalla kirjan vaimonsa elämästä. Oman elämäkertansa Ihotautilääkäri muistelee hän kirjoitti 10 vuotta sitten. Ericiä jäivät kaipaamaan lapset perheineen, ystävät ja kollegat sekä monet kiitolliset potilaat. Väinö K. Havu professori em. Turku Carl Eric Sonck on poissa Carl Eric Sonck on poissa. Hänen viisas ja hieman ilkikurinen katseensa on sammunut. Se kuuluu nyt muistojemme aarteisiin elämää ymmärtävästä miehestä, lääkäristä ja taiteilijasta. Hän on saanut pitkän päivätyönsä päätökseen. Se on sisältänyt nuoren miehen intomielistä puurtamista tiedemiehenä ja vanhenemisen mukanaan tuomia raskaita ja synkkiäkin vaiheita. Yksi elämän totuuksista on tiedon vanheneminen, näin myös lääketieteessä. Prof. C.E.Sonckin kestävämpi perintö kollegoille on kuitenkin hänen valoisassa elämänasenteessaan. Hän jätti meille kuvan lääkäristä, joka vilpittömin mielin koetti löytää ratkaisun potilaansa pulmiin. Hän valoi heihin parantumisen uskoa, hän oli oivaltanut taiteilijana intuitiivisen tavan suhtautua potilaisiin positiivisesti. Potilaan psyykkistä puolta ei saanut unohtaa. Moni aloitteleva lääkäri omaksui häneltä potilasta arvostavan asenteen ihotautiopin lisäksi. Hän arvosti kollegoja myös taiteen harrastajina. Monet keskustelut taiteen olemuksesta tauluesittelyjen yhteydessä avasivat uusia ovia taiteen suureen maailmaan. Taide merkitsi hänelle paljon. Hänen työkykynsä ja taideharrastuksensa keskinäinen suhde oli hänelle tärkeä. Kumpikin tuki toistaan ilmeisen ideaalisella tavalla. Hänen kohdallaan juuri taiteen tekeminen ja sen parissa viihtyminen olivat hänelle keskeisin voimanlähde viimeisinä vuosinaan. Kysyessäni muutamia vuosia sitten häntä haastatellessani, mitä taide merkitsee hänelle, hän vastasi: Se on merkinnyt melkein kaikkea, se on ainoa työ nykyisin. Kun kysyn, kumpi on elämäntyösi, taide vai ihotautilääkärin työ, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä: Kyllä taide voittaa tieteen. Asettaisin taiteen jumalattaren tieteen jumalattaren edelle. Arvostetun lääkärin ja taiteilijan muistoa kunnioittaen

In memoriam Erik B. Riska 12.10.1924-14.3.2004

Erik Bernhard Riska kuoli kotonaan Helsingissä 14.3.2004. Peruskuolinsyy oli nopeasti levinnyt pahanlaatuinen keuhkotuumori. Suomen ortopedikunta on menettänyt kansainvälisesti näkyvän ja värikkään ammattiveljen, laaja kollegapiiri määrätietoisen ja lämminhenkisen johtajahahmon ja ne, jotka olivat häntä lähellä, hyvän ja luotettavan ystävän. Laajassa tuttavapiirissä Erik Bernhard Riskan nimi oli Erik B.. Hän syntyi ruotsinkieliseen perheeseen Vaasassa, tuli ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta Helsingissä 1943, palveli talvisodassa ilmatorjuntatehtävissä ja jatkosodassa rannikkotykistössä. Hän suoritti medikofiilin Helsingin yliopistossa 1945 ja jatkoi lääketieteellisiä opintojaan HY:ssa kustantaen ne sivutöitä tekemällä. Lääketieteen lisensiaatiksi Riska valmistui 1951. Tämän jälkeen hän toimi Kivijärven, Kannonkosken ja Kinnulan kunnanlääkärinä 1953-1958. Kunnanlääkärin toimessa Erik B. oli erittäin pidetty toimialueensa ulkopuolellakin ja sai suuren potilasklienteelin. Tämän jakson aikana vahvistui yhä hänen kiinnostuksensa lääkärintyöhön ja etenkin halunsa auttaa potilaitaan, piirteet jotka tulivat ohjaamaan koko hänen tulevaa toimintaansa. Hän oli aikaisessa vaiheessa kiinnostunut kirurgiasta ja toimi kunnanlääkärikautena kirurgiapulaislääkärin sijaisena Helsingin klinikoissa. Väitöskirjatyön hän suoritti HY:n patologian laitoksella ja väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1956 aiheenaan kokeellinen ihon karsinogeneesi. Riska siirtyi jatkamaan erikoislääkärikoulutustaan Invalidisäätiölle toimien siellä 1958-1964. Hän sai kirurgian ja ortopedian erikoislääkärin pätevyydet 1963. Invalidisäätiön potilasaineisto tarjosi Riskan tutkimustyölle jatkoa. Skolioosikirurgian tuloksia koskeva laaja työ (1964) aloitti selkäkirurgiaa koskevan tutkimuslinjan, jota Riska myöhemmin täydensi tutkimalla anterolateraalisen dekompressiokirurgian asemaa tuberkuloosin (1967) ja selkärankamurtumien (1987) aiheuttaman paraplegian hoidossa. Riska siirtyi 1965 Koskelan sairaalan osastonlääkäriksi ja toimi siellä vuoteen 1969, jolloin siirtyi Hyksin Töölön sairaalan hallinnolliseksi ylilääkäriksi. Hän toimi tämän jälkeen Töölön sairaalan ortopedian ja traumatologian klinikan dosenttina, apulaisprofessorina ja vt. professorina vuoteen 1988, jolloin siirtyi eläkkeelle. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin 1985. Riska keskittyi Töölössä kolmeen tutkimusaiheeseen: lonkkamurtumien hoitoon, monivammaproblematiikkaan ja selkärankamurtumien stabilointiin. Lonkkamurtumien yhteydessä esiintyvät tromboemboliset komplikaatiot (1970) sekä hoidossa käytettyjen naulausmenetelmien ja proteesien antamat tulokset analysoitiin (1971). Kansainvälistä huomiota herätti monivammapotilaita koskeva tutkimus, jonka mukaan monivammapotilaan pitkien luiden aikaisessa vaiheessa suoritettu operatiivinen hoito osoittautui rasvaembolian esiintyvyyttä rajoittavaksi ja toipumista edistäväksi toimenpiteeksi (1976,1977). Huomiota herättivät myöskin selkärankamurtumien stabilointia koskevat tutkimukset. Näiden tutkimusten perusteella Riskasta tuli kansainvälisesti arvostettu ja kysytty luennoitsija. Riska oli jo Koskelan sairaalassa toimiessaan aloittanut tekonivelkirurgisen toiminnan. Hän oli myöhemmin erityisen kiinnostunut keraamisten tekonivelratkaisujen kehittämisestä. Näkyvimpiä osia Riskan elämäntyössä on ollut hänen toimintansa terveydenhuollon ja sairaanhoidon kehittäjänä. Hän perusti 1964 Dextra Munkkivuoren Lääkärikeskus Oy:n Helsinkiin. Kantava ajatus oli luoda laaja-alainen lääkärikeskus, jonka toimintapiiriin kuuluisivat useimmat lääketieteelliset erikoisalat sekä toiminnan tukena laajat laboratorio- ja kuvantamispalvelut. Konsepti oli maassamme ensimmäinen laatuaan ja syntyi aikana, jolloin keskustelu yksityislääkäritoiminnan tehostamisesta ja lisäämisestä ei ollut muodikasta. Lääkärikeskuksen toiminta lähti epäilyistä huolimatta käyntiin, osoittautui tehokkaaksi ja laajeni vuosi vuodelta. Munkkivuoreen vihittiin uusi monikerroksinen lääkärikeskusrakennus käyttöön 1984. Dextralle on myönnetty sairaalaoikeudet ja siellä toimii toistasataa erikoislääkäriä. Erikoislääkärivastaanottojen rinnalle on päivystyspoliklinikan toiminta laajentunut merkittäväksi palvelumuodoksi. Riska toimi Dextra Munkkivuoren Lääkärikeskus Oy:n toimitusjohtajana ja ylilääkärinä 1964-2003. Erik B. Riskan mittava toiminta lääkärinä, tutkijana sekä yliopisto- ja hallintomiehenä antaa kuvan hänen tarmostaan ja työkapasiteetistaan. Käytännön työssä hän muodosti nopeasti itselleen selkeän vision ongelman luonteesta ja ratkaisukeinosta ja toteutti määrätietoisesti omat suunnitelmansa sen mukaan. Erik B. ei ollut kärkäs keskustelemaan pitkään muista ratkaisumalleista ollen päätöksissään joskus väärässäkin, mutta useimmiten oikeassa. Hän oli debateissa hyväntuulinen ja sitkeä, ja innostuksellaan hän pystyikin saamaan vastahakoisimmatkin puolelleen. Riskalla oli lukuisia luottamustoimia järjestöjen toiminnassa: Suomen Ortopediyhdistyksen hallituksen jäsen 1964-1970, International College of Surgeons'in puheenjohtaja 1981-1984 ja kuvernööri 1985-1991, Acta Orthopaedica Scandinavican hallituksen puheenjohtaja 1979-1986 sekä European Hip Societyn presidentti 1995-1997. Hän oli Suomen Lääkäriliiton avohoitotoimikunnan puheenjohtaja 1964-1969, Lääkärikeskusten Yhdistyksen hallituksen jäsen 1970-1986 ja puheenjohtaja 1976-1981 sekä Suomen Yksityisten Sairaaloiden yhdistys ry:n perustajajäsen 1994. Riska kutsuttiin Suomen Ortopediyhdistyksen kunniajäseneksi 1993. Hän oli lukuisten kansainvälisten järjestöjen jäsen ja kirjeenvaihtajajäsen. Riskalle perhe oli hänen voimanlähteensä, hänen turvansa ja hänen ylpeytensä. Erik B. harrasti harvoina mutta iloisina vapaan ajan hetkinä heidän kanssa taiteita ja musiikkia, sekä kesäisin Lindnäsin kesäasunnolla veneilyä, kalastusta ja puutarhanhoitoa. Häntä jäävät suremaan Ritva-vaimo ja kolme tytärtä perheineen.