In memoriam Martti Lindqvist 20.2.1945-5.4.2004
Terveydenhuollon etiikan dosentti, teologi ja kirjailija Martti Lindqvist kuoli pääsiäisviikon maanantaina työmatkallaan Dar es Salaamissa Tansaniassa. Hän oli kuollessaan 59 vuoden ikäinen. Martti Lindqvist valmistui teologian kandidaatiksi 1966, teologian lisensiaatiksi 1972 ja väitteli teologian tohtoriksi 1976. Jo opiskeluvaiheessa 1970-luvulla Martti Lindqvist kirjoitti terveydenhuoltoon liittyvistä kysymyksistä. Näiden kirjoitusten vaikutuksesta hänet nimitettiin Tampereen yliopistoon terveydenhuollon etiikan dosentiksi v. 1976 ja Suomen Lääkäriliiton eettisten periaatekysymysten valiokunnan pysyväksi asiantuntijaksi v. 1975, jona hän toimi vuoteen 1988 ollen viimeiset kuusi vuotta myös valiokunnan jäsen. Martti oli myös suosittu luennoitsija ja kurssien vetäjä lukuisilla Lääkäripäivillä. Hän toimi myös mm. Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan eettisen toimikunnan puheenjohtajana 1977-1981 ja Lääkintöhallituksen asiantuntijana vuodesta 1985 Lääkintöhallituksen lakkauttamiseen saakka. Vuonna 1986 Martti Lindqvist jätti uran Helsingin yliopistossa ja muutti asumaan sukunsa yli vuosisadan omistamaan taloon Mäntyharjulle, toimien sieltä Helsingin ja Tampereen yliopistojen dosenttina sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana, Mäntyharjun kulkurina, kuten paikalliset häntä nimittivät. Vuonna 1998 perustetun valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan (ETENE) ensimmäisenä puheenjohtajana Martti Lindqvist toimi kuolemaansa saakka. Martti Lindqvist oli myös monen terveydenhuollon ammattihenkilön työnohjaaja ja sosio- ja psykodraamaterapeutti ja näiden kouluttaja. Hän järjesti jopa kotitalossaan Mäntyharjulla kursseja monille erityisryhmille, mm. HIV-positiivisille, transseksuaaleille ja läheisensä menettäneille. Hän tunsi erityistä huolta potilaista, jotka eivät pitäneet ääntä itsestään ja oikeuksistaan. Martti Lindqvistin työura on mittava ja monipuolinen. Erilaisissa yhteisöissä toimimisen lisäksi hän oli lukuisten lehtien kolumnisti ja suosittu haastateltava. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana hän kirjoitti 22 kirjaa. Monissa näistä hän kirjoittaa terveydenhuollon ammattihenkilöistä, terveydenhuollon eettisistä ja moraalisista kysymyksistä, työstä ihmisenä ihmisten parissa ja työssä jaksamisesta. Vuonna 1985 ilmestyi Ammattina ihminen, jossa Martti Lindqvist pohtii terveydenhuollon ammattihenkilöiden työtä, moraalia, arvoja ja velvoitteita, teemoja, jotka ovat edelleen hyvin ajankohtaisia. Kirjassaan Auttajan varjo (1990) hän pohtii hyvän ja pahan olemassaoloa terveydenhuollossa. Viimeiseksi jääneessä kirjassaan Toivosta ja epätoivosta, joka ilmestyi pari viikkoa ennen hänen kuolemaansa maaliskuussa 2004, hän esittää syvän huolensa terveydenhuollon ammattihenkilöiden uupumisesta työn alle, kyynistymisestä ja toivonsa menettämisestä. Martti keskittyi työssään ja kirjoissaan ennen kaikkea ihmiseen, hänen tunteisiinsa ja olemukseensa. Hän kirjoitti kirjoissaan paljon surusta, vihasta, häpeästä ja syyllisyydestä ja kuinka ne ohjaavat elämäämme. Yksi hänen keskeisiä teemojaan oli myös ihmisen yhteisöllisyys. Hän kirjoitti ihmisen tulevan ihmiseksi ainoastaan toisen ihmisen kautta, että ihminen on ihmiselle peili, että me löydämme itsemme toisistamme. Oman sairautensa kautta hän pohti keskeneräisyyttä, vajaakykyisyyttä ja potilaan asemaa, oikeuksia ja roolia. Hän kirjoitti paljon myös kuolemasta, kuoleman kohtaamisesta, kuolevan hyvästä hoidosta. Pohtiessaan elämää hän samalla eli sitä hyvin intensiivisesti ja lähellä läheisiään. Martilla oli myös poikkeuksellinen taito tulla lähelle ihmistä, kuunnella ja ymmärtää. Ilmiömäinen hän oli myös ryhmädynamiikan hallinnassa, kokousten puheenjohtajana ja vaikeissa terveydenhuollon eettisissä kysymyksissä ytimen ja synteesin löytäjänä. Martti Lindqvistillä olisi varmasti vielä ollut paljon tehtävää ja annettavaa sekä nykypolvelle että tuleville. Hän jätti pysyvän jäljen paitsi yhteiskuntaamme, myös niihin ihmisiin, jotka oppivat hänet tuntemaan. Lukemattomista muistokirjoituksista ja Mäntyharjun kirkon kupeeseen vappuaattona lasketusta kukkamerestä voi havaita, että Martti oli rakastettu ja kunnioitettu ihmisenä, auttajana ja ystävänä. Läheltä viimeisinä vuosina seuranneena havaitsi, että kulkurin vauhti alkoi vääjäämättä hidastua, hyvästä hoidosta huolimatta. Symbolista tai sattumaa, Martin tien pää löytyi ihmisyyden juurilla Afrikassa; saattohoidon pohtijalle yliopistosairaalan teho-osastolla.
