In memoriam Klaus A. J. Järvinen 19.12.1917-21.7.2003

Professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori Klaus A. J. Järvinen kuoli 85-vuotiaana arvokkaasti kotonaan, niin kuin hän itse itselleen lääkärinä oli toivonut. Taistelu syöpäsolujen etenemistä vastaan oli tuskien taival, jonka hän kuitenkin kesti käsittämättömällä tavalla. Hän kuoli sairaanhoitajavaimonsa hellään syliin. Vaimon kanssa hän oli kokenut kaikki elämän ilot ja surut kuudenkymmenenkolmen vuoden ajan, alkaen sodan aikaisesta sairasjunasta aina tähän harvinaiseen yhteisymmärryksen ja elämänviisauden muodostamaan yhteiseloon. Meidän ympärillä olevien terveydenhoitoalalla toimivien lasten ja lastenlasten voimattomuus ja luopumisen tuska isän ja isoisän taudin edessä oli kouraisevaa. Kaikki se elämä arvoineen oli esillä. Miten olivatkaan Klaus Järvisen lääkäri-isä, Turun kaupunginlääkäri ja sittemmin lääkintöneuvos Lauri Järvinen tai lääkäriappensa, Turun yliopiston kansleri ja ihotautien professori Toivo Olin opettaneet lääkärin suhtautumista elämään ja kuolemaan. Miten hän itse oli opettanut omille läheisilleen, lääkäri- ja sairaanhoitajalapsilleen, lääkäri- ja farmaseuttilapsenlapsilleen ja lääkärivävyilleen oikeata, ymmärtäväistä ihmisen lähestymistä kaikkein kipeimpinäkin hetkinä. Miten hän itsekin oli kokenut voimattomuutensa elämän edessä lääketieteen opiskelijaveljensä kaatuessa sodassa vain 19-vuotiaana vapaaehtoisena. Klaus Järvinen sai itse jo nuorena lääketieteen kandidaattina kokea lääkärin ammatin vastuun, raadollisuuden, raskauden ja äärirajoilla toimimisen koko laajuudessaan suurhyökkäyksestä 1939 lähtien ja edelleen sitten kaikissa sodissamme. Harvinaisen vastuuntuntoisesti ja rohkeasti tämä isänmaallinen nuori upseeri toteutti lääkärin kutsumustyötään pataljoonan lääkärinä ja lääkintäjoukkojen johtajana. Sotilasarvo eteni lääkintäluutnantiksi ja sotien jälkeen lääkintäkapteeniksi. Aito isänmaalisuus on ollut häneen kuuluva voimakas piirre. Yhteiskunnan huomionosoituksia ovatkin sotien jälkeen olleet mm. Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki ja Suomen Leijonan komentajamerkki. Hän oli erinomainen diagnostikko, sen tiesivät kollegat, hänen oppilaansa ja potilaansa. Häneltä olemme oppineet myös sen ihmisen kohtaamisen tärkeyden ja ehdottoman, joskus kipeältäkin tuntuvan lääkärin vastuun. Sisukas taistelu tauteja vastaan ja ennaltaehkäisevä työ ja valistus olivat hänelle tärkeitä. Taistelussa tauteja vastaan hänkin on joutunut kokemaan lääkärin henkilökohtaisen antautumisen, esim. taistellessaan poikansa leukemiakuolemaa vastaan. Lääkärin on joskus nöyrryttävä mahdottoman edessä. Hänestähän tuli erinomainen valistaja, kirjoittaja, opettaja ja tunnettu allergia-asiantuntija. Lääketieteen ura lähti etenemään lääketieteen ja kirurgian tohtorista vuonna 1950: sisätautiopin dosentti 1951-1980, professorin pätevyys 1953, professorin arvonimi 1970 sekä viimeksi kunnianosoituksena riemutohtorin arvo vuonna 2000. Klaus A. J. Järvinen on toiminut ansiokkaasti apulaisylilääkärinä ja ylilääkärinä Helsingin yliopiston sisätautien klinikassa, Marian sairaalassa sekä sisätautiopin professorina Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa ja siellä lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäisenä dekaanina. Sisätautilääkäriyhdistyksen puheenjohtajana hän on toiminut 1963-65 ja Duodecim Aikakausilehden toimitussihteerinä 1951-54. Allergiasairaalan ylilääkärinä toimiminen vuodesta 1963 lähtien eläkkeeseen 1980 asti on ollut kaikkein lähinnä hänen sydäntään. Hän on kiertänyt Allergialiiton puheenjohtajana maatamme 38:ssa eri kaupungissa Maarianhaminasta Rovaniemelle puhumassa allergiasta ja perustamassa uusia yhdistyksiä. Hän on antanut aikanaan valistusta radiossa, televisiossa ja tehnyt lukuisia kirjoituksia ja kirjasia sekä toiminut Allergialehden päätoimittajana 1973-82, Allergia ja immunologiyhdistyksen puheenjohtajana 1978-80 ja Allergiatutkimussäätiön vuosikirjan päätoimittajana 1970-1993. Työterveyslaitos on myös aikanaan myöntänyt hänelle Allergiatyön sankari -mitalin. Tieteellisiä julkaisuja on kertynyt 500-600 ja tuhannet valistuskirjoitukset sen lisäksi. Eläkevuosina hän jatkoi valistavaa kirjoittamistaan ja kirjoitti kolumnistina Lauttasaari-lehteen terveyspalstaa n. 1 000 kirjoitusta. Osasta niistä lauttasaarelaiset ovat koonneet kirjan. Tunnustusta hän on saanut mm. lääketieteen puolelta Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin Konrad ReijoWaaran palkinnon 1986 ihmisläheisestä ja tunnollisesta lääkärintyöstä, laajasta ja tuloksellisesta tutkimuksesta ja tiedon popularisoinnista. Erilaisissa yhdistyksissä allergia-asioiden ja lukuisten lääketieteellisten velvollisuuksien ja tehtäviensä lisäksi Klaus Järvinen on toiminut aktiivisesti Unicefin hallituksen puheenjohtajana 1984-85, Ida Montin säätiön puheenjohtajana 1983-2001, SPR:n Lauttasaariosaston puheenjohtajana 1981-88. Nyt viime aikoina hyvin läheiseksi harrastukseksi olivat tulleet jäsenyys ja kunniajäsenyys Lauttasaaren Rotary-klubissa ja myös Keski-Helsingin sotaveteraanien tiedekerhossa. Koko ajan tieteellisen työn rinnalla Klaus Järvinen piti suosittua yksityisvastaanottoa kotonaan sairaanhoitajapuolisonsa Salmen avustamana, pitkään vielä eläkeiässäänkin. Häntä arvostettiin oikeana, vanhan ajan perhelääkärinä, joka kunnioittaa ja kuulee potilastaan. Erinomainen esimerkki meille muille. Myös perheen isänä hän oli lämmin, viisas ja oikeamielinen kasvattaja, joka oli kiinnostunut kaikkien tekemisistä aina lastenlastenlapsiin asti. Hän esim. jaksoi seurata viimeiseen päiväänsä asti eläytyneenä sydänkirurgipoikansa Anteron maailmanympäryspurjehduksen etenemistä. Hän oli sukumme ehdoton grand-old-man.

In memoriam Vesa Pertti Juhani Nikkanen 29.11.1942-1.10.2003

Saariston ruskan ollessa kauneimmillaan saapui tieto Vesa Nikkasen poismenosta. Vesa Nikkanen syntyi Sortavalassa, tuli ylioppilaaksi Kankaanpäässä ja opiskeli ja teki elämäntyönsä Turun yliopistossa ja yliopistollisessa sairaalassa. Hän kuului Mikko Niemen johtaman andrologisen koulukunnan tutkijoihin. Hän väitteli 1973 lisäkiveksen happamista fosfataaseista. Hänet nimitettiin andrologian dosentiksi 1979 ja synnytys- ja naistentautiopin dosentiksi 1980. Tieteellisen työnsä Vesa teki pääosin andrologian ja lapsettomuuden alueilta. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin koulutuksen Vesa sai TYKS:n naistenklinikassa 1973-77 tuoden samalla tärkeää andrologista tietotaitoa myös potilashoitoon. Luonteenomaista Vesalle oli säilyttää hyvät suhteet ja käytännön yhteistyö anatomian laitokseen, jonne perustettiin naistenklinikkaakin hyödyttänyt spermapankki. Vesa hankki gynekologisen sädehoidon pätevyyden 1978-80, mutta hoiti samaan aikaan edelleen andrologisia lapsettomuuspotilaita. Synnytys- ja naistentautiopin apulaisopettajana hän toimi 1981-86. Hänet valittiin 1987 naistenklinikan erikoislääkäriksi, vastuualueina gynekologinen endokrinologia ja infertiliteetti, ja sitten naistentautien poliklinikan vastaavaksi erikoislääkäriksi. Hän vastasi myös lapsettomuuden leikkaushoidosta, andrologian poliklinikasta, spermapankista ja vuodesta 1995 miesten sterilisaatiotoiminnan käynnistämisestä, suorittamisesta ja opettamisesta. 1980-luvun alkaessa Suomessakin alettiin kilvan kehittää tekniikoita koeputkiraskauden aikaansaamiseksi. Vesa kävi perehtymässä menetelmiin mm. Australiassa. Media seurasi 1981-82 kiinnostuneena Turun koeputkiraskauden kulkua, mutta Helsingin tiimi ajoi kalkkiviivoilla ohi. Vesa suhtautui tähän kansallisen kilpailun tappioon veitikkamaisesti hymähtäen. Saatuaan naistenklinikan keinohedelmöityshoidon hyvälle tolalle, Vesa alkoi suunnitella ja toteuttaa Turun ensimmäistä yksityistä lapsettomuusklinikkaa. Koeputki Ky/Oy aloitti toimintansa 1985 ja Vesa paneutui aikaansa säästämättä erilaisten lapsettomuuspotilaiden hoitoon. Tarkkuutta ja pitkäjänteisyyttä vaativa työ oli Vesalle omiaan ja sadat lapset saivat 16 toimintavuoden aikana alkunsa Koeputken hoidoissa. Vesa oli hiljaisen, lämpimän huumorin ystävä. Hän poistui mieluummin rauhallisin askelin paikalta kuin olisi korottanut ääntään. Hän keskittyi omiin tärkeiksi arvostamiinsa tehtäviin, mutta sopeutui toisaalta nopeasti klinikassa 90-luvulla tapahtuneisiin muutoksiin. Hän tahtoi liikkumatilaa ja itsenäisyyttä omalle reviirilleen ja tehtävilleen, mutta tahtoi ja sai sen ilman repivää taistelua tai toisten ihmisten loukkaamista. Vapaa-aikanaan Vesa oli Lapin ja Turun saariston ihailija. Sinne hän tahtoi vetäytyä rauhaan vaativien työjaksojen välillä. Hän oli palaamassa Lapista hiihtämästä huhtikuussa 2001, kun kohtalokas tapaturma muutti traagisesti Vesan elämänpolun. Me Vesan työtoverit ja pitkäaikaiset ystävät tulemme muistamaan hänen valoisan, rauhallisen olemuksensa ja kiitollisin ajatuksin palaamme vuosiin, jolloin hän oli luonamme luomassa niitä hetkiä, joista syntyivät pysyvät muistot. Meidän lisäksemme Vesaa jäivät kaipaamaan vaimo ja kolme tytärtä.

In memoriam Kari Matti Vilho Simiö 10.2.1945-16.10.2003

Terveyskeskuslääkäri Kari Simiön elämä päättyi odottamatta ja äkillisesti sydänkohtaukseen Thaimaassa 16.10.2003, juuri kun hän oli odottamassa kotimatkan alkamista loman päättyessä. Matti Simiö syntyi 10.2.1945 Lappeenrannassa, jossa hänen jatkosodassa nuorena vakavasti haavoittunut isänsä silloin asui puolisonsa kanssa. Perhe, johon syntyi vielä kaksi nuorempaa lasta, tytär ja poika, asettui myöhemmin asumaan Turkuun. Siellä Matti Simiö kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1964 ja aloitti lääketieteen opinnot Turun yliopistossa, tuli lääketieteen kandidaatiksi vuonna 1967 sekä lääketieteen lisensiaatiksi ja laillistetuksi lääkäriksi vuonna 1971. Heti sen jälkeen hän suoritti asevelvollisuuden, ylennettiin vänrikiksi vuonna 1972 ja lääkintäluutnantiksi vuonna 1974. Simiön kaksi avioliittoa päättyivät eroon. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi yksi tytär. Opiskeluaikanaan Simiö toimi amanuenssina ja viransijaisena sisätautien, kirurgian sekä synnytysten ja naistentautien osastoilla sekä kunnanlääkärin tehtävässä. Niissä hän sai monipuolista kokemusta tulevaa terveyskeskuslääkärin uraa ajatellen. Valmistumisensa jälkeen Simiö hoiti vähän aikaa viransijaisuuksia, mutta jo vuodesta 1972 hän toimi vakinaisena terveyskeskuslääkärinä kuolemaansa saakka, ensin Mouhijärvellä vuosina 1972-1973, sitten Vammalassa vuosina 1973-1974, Orimattilassa vuosina 1974-1980 ja viimeksi Lahdessa vuodesta 1980 lähtien. Lahden terveyskeskuksessa Simiö toimi pääasiallisesti avohoidon vastaanottotyössä, minkä lisäksi hän osallistui ahkerasti päivystystoimintaan. Erityistehtävänä hänellä oli oman väestöalueensa diabetespotilaiden seuranta ja hoito. Simiö seurasi terveyskeskuksessa tarvittavan lääketieteen kehitystä lukemalla jatkuvasti ammattikirjallisuutta ja hän jakoi tarvittaessa uusinta tietoa myös työtovereilleen. Simiön mieluisia harrastuksia olivat elokuvat, kuvataiteet ja matkailu sekä erityisesti maailmanpolitiikkaa ja filosofisia aiheita käsittelevä kirjallisuus. Viimeisten kymmenkunnan vuoden aikana hän harrasti myös sukeltamista, useimmiten lomillaan Thaimaassa. Kirjoittaja on ollut aiemmin Matti Simiön esimies

ReijoWaaran palkinto Timo Paavilaiselle

Kollegat luonnehtivat Paavilaista poikkeuksellisen lahjakkaaksi kirurgiksi, jolla on erityisesti ortopediassa tarvittava luova rekonstruktiivinen näkemys ja looginen, faktoille rakentuva suunnittelukyky. Hän on perehtynyt erityisesti alaraajojen tekonivelkirugiaan ja sen vaativimpiin osa-alueisiin.

”Vaarattomaksi” leimattu kannabis lisää skitsofrenian riskiä

Hollannissa viisi aikuista kymmenestätuhannesta sairastuu skitsofreniaan vuosittain. Kannabiksen käyttö on lisääntynyt Hollannissa jatkuvasti: käyttäjiä oli 326 000 vuonna 1997, kun taas vuonna 2001 määrä oli jo 408 000. Kahdeksaantoista ikävuoteen mennessä puolet hollantilaisista miehistä ja kolmannes naisista on kokeillut kannabista ainakin kerran. Kannabis on saanut ”vaarattoman” huumeen leiman, koska se ei aiheuta fyysistä riippuvuutta kovin nopeasti.

Duodecimin vuosipäivän symposiumi: Jännittävää elämää virusten rinnalla

Duodecim-seuran 122. vuosipäivän symposiumin aiheeksi oli valittu infektiot, joiden ihmeelliseen maailmaan kuulijakunta solahti ”viihtymään” tuntikausiksi erinomaisten puhujien johdattelemana. Infektiot ovat kautta ihmiskunnan historian aiheuttaneet suunnatonta tuhoa, eikä ihminen näiden alati muuttuvien elämänkumppanien herraksi koskaan varmaan pääsekään.

Varesmaa-Korhonen on Vuoden kunnallislääkäri

Inarin terveyskeskuksessa työskentelevä Varesmaa-Korhonen on ollut aktiivinen monella tapaa. Kunnallislääkärityhdistyksen ja Lääkäriliiton aktiivi on edelleenkin luvannut olla tinkimättä ajamassa erityisesti pienten ja syrjäisten terveyskeskusten lääkärien asemaa.

Mobilat on Vuoden lääkemainos 2003

Vuoden lääkemainos -palkinto on myönnetty tänä vuonna Oy Sankyo Pharma Finland Ab:n Mobilatin mainonnalle. Palkinnon myöntää Lääketeollisuus ry. tunnustuksena hyvän ja informatiivisen mainonnan suunnittelusta ja toteutuksesta. Mobilatin mainonnan toteuttivat Lowe & Partners ja Miuraad -mainostoimistot ja Elokuvaosakeyhtiö Onnenkuvat.

MRSA-altistuneita päästään seulomaan jo ensi viikolla

Seulontapoliklinikalle jäljitetään ja kutsutaan sellaisia potilaita, jotka ovat olleet samassa huoneessa tai samalla osastolla kuin MRSA-bakteerin kantajaksi osoittautunut potilas. Helsingin MRSA-epidemiassa altistuneita arvioidaan olevan vähintään tuhat.

Onko palveluseteliasia liikahtamassa?

Syyskuun lopulla hallitus antoi eduskunnalle käsittelyyn kolmen lain muutokset, joiden tarkoituksena on selkiinnyttää palvelusetelin käytön periaatteita. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että se mahdollistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen myös palvelusetelin avulla. Tähän pääsääntöön liittyen asiakasmaksulakiin ehdotetaan kirjattavaksi sääntö, että jos palvelu järjestetään palvelusetelillä, palvelun käyttäjän maksettavaksi jäävä osuus ei saa ylittää sitä asiakasmaksua, jonka kunta perisi itse järjestämästään palvelusta. Sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan lisättäväksi maininta, että kunnan tulee kaikissa sosiaalipalveluissa hyväksyä ne palveluntuottajat, joiden palvelun ostamiseen palveluseteliä voidaan käyttää.

Taito Pekkarinen