77910 osumaa

Oletko tyytyväinen nykymaailmaan?

Väkivalta puhuttaa. Ei liene kahviporukkaa, ei hirviporukkaa, ei ompeluseuraa, jossa ei puhuttaisi maailman väkivaltaisesta touhusta. Sota sotkuineen on kestoaihe. Uutiset eivät olisi uutisia, jos niissä ei olisi kuvia sodista ja niiden uhreista. Ihmettelen, mitä uutisia ne ovat. Uutuusarvoa ei niillä ainakaan ole. Uutiset ja väkivallantekojen selostukset ovat tehneet olomme turvattomaksi. Tilanne on jättänyt jälkensä meihin ja lapsiimme. Rauhattomuus ja turvattomuuden tunteet ovat yleisiä niin lapsilla kuin vanhuksillakin. Tuskinpa me keski-ikäisetkään olemme tyytyväisiä oloomme.

Veikko Karskela

Satujen merkityksestä

Bruno Bettelheim on kirjoittanut kirjan Satujen lumous. Samasta aiheesta on jokin aika sitten julkaistu suomalainenkin kirja. Valitettavasti en muista sen nimeä enkä kirjoittajiakaan. Sadut ovat tärkeä kurkistusluukku maailmaan, joka on sekä lapsille että osalle aikuisistakin vielä tuntematon. Tuon kurkistusluukun kautta on hyvä tarkastella hyvän ja pahan taistelua. Jos pelottaa liikaa, voi luukun sulkea, kunnes taas on rohkeutta jatkaa.

Veikko Karskela

Entä me epäonnistujat?

Haluan tuoda esiin henkilökohtaisen näkökulmani keskusteluun lääkäreiden jaksamisesta ja lääkärivajeesta. Tänä suoritteiden ja ratkaisukeskeisyyden kulta-aikana selviytyjät ja menestyjät, onnistujat, huomioidaan ja heille suodaan palstatilaa mediassa; myös medisiinan mediassa. Entä ne meistä, lääkäreistä, jotka putoavat? Ne, jotka eivät ole jaksaneet, mutta ovat edelleen laskettavissa tilastoihin, poissa työelämästä. Yleisesti tiedossa ovat tosiasiat lääkäreiden itsemurhista, niitä en lähde tässä toistamaan.

Nimimerkki Epäonnistumisen Kokemus

Ympärileikkauksen eduista ei ole tieteellistä näyttöä

Gideon Bolotowsky ja Deiv Weintraub kirjoittivat Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa 16.10.2003, että vastasyntyneiden poikien ympärileikkauksesta koituu tieteellisesti perusteltuja terveydellisiä etuja. Tosiasiassa ei ole olemassa yhtään satunnaistettua tutkimusta, jonka tulokset osoittaisivat vastasyntyneen pojan ympärileikkauksesta olevan terveydellistä hyötyä.

Harry Lindahl

Onko päihdeongelman hallinnan illuusio ongelmia hoitavienkin suurin harha?

Mikko Salaspuro uskoo tieteellisen näytön tasoittavan koulukuntaerot opiaattienkäyttäjien hoitoa koskevassa keskustelussa päihdelääketieteessä (SLL 41/2003, s. 4162-3). En usko että kompleksia päihdeilmiötä voi redusoida Salaspuron tapaan buprenorfiinin syöttämiskysymykseksi. Salaspuro mainitsee esimerkiksi lääkkeettömien hoitojen ja lyhyiden vieroitushoitojen kokonaiskuntoutuksen olevan tehotonta ja siteeraa ensimmäiseksi itseään (1). Salaspuro väittää, ettei tuloksellisia vieroitushoitoja ole esitetty. Hensel ym. (2) kirjoittavat, että 68 % nopean opiaattivieroituksen läpi käyneistä opiaattipotilaista pysyi 12 kuukautta täysin ilman lääkkeitä (potilaat olivat hoitoon motivoituneita ja siten valikoituneita). Terapeuttisten yhteisöjen pidemmissä hoidoissa valikoituneissa aineistossa on tavallista 80 % toipuminen (3). Suomessakin lääkkeettömän huumehoidon, Villa-Hockeyn, tulokset ovat samaa luokkaa.

Juha Kemppinen

Asiakas, potilas, Matti, Taisto, Aune vai Maija?

Olen viime kuukausina joutunut paneutumaan vinoon pinoon asiakirjoja, jotka on kirjoitettu sairaan- ja terveydenhoidon sekä sosiaalihallinnon eri tasoilla yliopistosairaaloista vanhainkoteihin saakka. Merkintöjen taso on vuosikymmenien aikana jatkuvasti parantunut, ehkä joskus turhankin yksityiskohtaiseksi ja samoja asioita toistavaksi. Ennen merkinnät kirjoitettiin usein varsin vaikeatulkintaisella käsialalla pienille korteille, nykyään sanelut ovat konekirjoitettuina A4-kokoisilla lomakkeilla.

Rainer Fogelholm

Mikä mättää terveyskeskuksessa?

Paheksuin tällä palstalla (SLL 42/2003, s. 4277) vuokralääkäritoiminnan kriminalisoimista ja epäeettiseksi tekemistä. Niinkin voi palvella kansanterveyttä, eikä vuokralääkäritoiminta ole järjestelmämme ongelmien syy. Kyseessä on pikemminkin oire ja seuraus kuin tauti. Kysyinkin provosoivasti, miksi syyllistää nuoria, jos he eivät halua mennä terveyskeskukseen. Pitäisikö meidän pikemminkin syyllistää niitä vanhempia kollegoja, jotka lähtevät terveyskeskuksista pois? Ei tietenkään pidä. Heiltä tulee kysyä syitä ratkaisuunsa ja pyrkiä ottamaan siitä oppia. Tällaista keskustelua on käyty mm. Fimnetin tauluilla (www.fimnet.fi/keskustelutaulut/) eri otsikoiden alla.

Heikki Pälve

Hallituksen kokous 23.10.2003: Tupakasta vieroitus huomioitava lääkärien peruskoulutuksessa

Lääkäriliiton hallitus merkitsi kokouksessaan tupakkatyöryhmän loppuraportin tiedoksi ja otti kantaa työryhmän suosituksiin liiton jatkotoiminnaksi. Hallitus päätti, että Lääkäriliitto myötävaikuttaa siihen, että lääkärien tupakoinnista ja asenteista tupakointiin tehdään tutkimuksia muutaman vuoden välein. Lisäksi liitto vaikuttaa osaltaan siihen, että tupakasta vieroituksen Käypä hoito -suositukseen liittyvät lääkärin tehtävät huomioidaan riittävästi lääkärien peruskoulutuksessa.

Mika Vehkasaari

Pohjola avannut jäsensivut lääkäreille Lääkäriliiton internet-sivuilta linkki Pohjolan vakuutuspalveluihin

Lääkäriliitto tarjoaa jäsenilleen monenlaisia vakuutusetuja. Jäsenet kuuluvat automaattisesti liiton kustantaman potilasvakuutuksen sekä ammatillisen vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen piiriin. Lisäksi liiton vakuutusvaliokunta on neuvotellut vakuutusyhtiö Pohjolan kanssa jäseneduista lääkärien itse hankkimiin vakuutuksiin. Nyt Pohjola on avannut jäsenten vakuutusetuja koskevan verkkopalvelun, johon pääsee Lääkäriliiton internet-sivulta www.laakariliitto.fi/jasen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030