77910 osumaa

Terveyskeskusten työolosuhteita kehitettävä

Lääkäriliitto toteaa, että terveyskeskusten tilanne ei johdu yksistään säädösten ja määräysten puutteista, vaikka niidenkin muuttamisella tilannetta voidaan korjata. Erittäin tärkeänä liitto näkee työolosuhteiden kehittämisen paikallisella tasolla. Työn rasittavuutta ja mielekkääksi kokemista voidaan korjata työnjohdon ja työnantajan omin toimenpitein. Kunta voi itse parantaa lääkärien viihtyvyyttä terveyskeskuksessa esimerkiksi parantamalla työjärjestelyjä ja koulutukseen osallistumismahdollisuuksia.

Äänestä alkavalla viikolla - kun vielä voit!

Saadessasi tämän lehden perjantaina 31.10. sinulla on aikaa palauttaa äänestyslippusi liiton toimistoon vielä alkavan viikon ajan eli maanantaihin 10.11. saakka. Lääkäriliiton valtuuskunnan viimeinen äänestysviikko on alkanut. Sen jälkeen ammattikuntamme äänen käyttö siirtyy jäseniltä valtuuskunnalle seuraavan kolmen vuoden ajaksi. On siis aika äänestää, kun vielä voi.

Taito Pekkarinen

Rösta under den kommande veckan - det är hög tid!

När den här tidningen når dig på fredag 31.10 har du en dryg vecka på dig innan din röstsedel i valet till vårt fullmäktige skall ha inkommit till Läkarförbundets kansli. Röstsedeln skall vara framme senast på måndag 10.11, så nu är det bara en vecka kvar att rösta. Efter valet är det förbundets nya fullmäktige som för läkarkårens talan under de kommande tre åren. Använd därför din rösträtt medan du fortfarande har tid att göra det.

Taito Pekkarinen

Turkin ihmisoikeusjärjestöt eivät saa vieläkään toimia vapaasti Kidutuksen uhreja hoitavat lääkärit kokevat itsekin häirintää

Turkin uusi islamilainen hallitus on kovaa vauhtia viemässä maata Euroopan Unionin jäseneksi. Virallisesti Turkki tunnustaakin kansainväliset ihmisoikeussopimukset, mutta maan armeija ja poliisi valvovat yhteiskuntarauhaa keinoin, joista ihmisoikeudet ovat kaukana. Ihmisoikeusjärjestöissä työskentelevät lääkärit joutuvat monenlaisten vainojen ja oikeustoimien kohteeksi.

Ulla Järvi

Turkin Lääkäriliitto lakkoon

Turkissa lääkärin keskipalkka on noin 400 euroa kuukaudessa. Palkoilla ei tarvitse kilpailla, koska työttömiä lääkäreitä on yli 2000. Samaan aikaan Turkin hallitus suunnittelee supistavansa julkisen sektorin terveyspalveluita. Ilmaistakseen vakavan huolestumisensa maan terveydenhuollon tilasta Turkin Lääkäriliitto on päättänyt järjestää historiansa ensimmäisen lakon 5. marraskuuta. Yhden päivän kestävän lakon rintamaan on jo ilmoittanut yhtyvänsä mm. maan terveydenhuoltoalan ammattiliitto. Myös koulutuksen taso huolestuttaa lääkäriliittoa; maassa on peräti 50 lääketieteellistä tiedekuntaa, joista valmistuu vuosittain noin 4500 uutta lääkäriä. Liitto on pyrkinyt mm. koulutuksen evaluointiin. Turkissa on noin 94 000 lääkäriä, joista reilut 80 prosenttia kuuluu liittoon.

Psykiatri Asko Rauta: Kidutuksen uhrien hoitaminen on vaativaa, mutta palkitsevaa työtä

- Tämä ei ole niitä töitä, joissa pääsisi rikastumaan, hymähtää Kidutettujen Kuntoutuskeskuksen johtaja Asko Rauta. Ihmisoikeuksien parissa työskentelevä lääkäri tarvitsee tietyn kutsumuksen, jotta raskasta työtä jaksaa. Tosin nykymaailman individualistiset ja kovat arvot eivät välttämättä kannusta hakeutumaan humanitääriseen työhön.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030