77910 osumaa

Tuliko terveydenhuollosta pelkkä kuluerä? Sosiaalilääketieteilijöiden seminaarissa puhuttiin rahasta ja terveydestä

Suomalaisten imeväiskuolleisuus on OECD-maiden alhaisimpia. Syöpäkuolleisuus on kaikkein alhaisin. Suomalaiset tupakoivat keskimääräistä harvemmin ja juovat alkoholia vuodessa litran vähemmän kuin OECD-kansalaiset keskimäärin. Muita maita useammin Suomessa kuollaan sydän- ja verisuonitauteihin tai oman käden kautta. Terveydentilamme on siis keskivertoa parempi.

Ulla Järvi

Erikoismaksuluokassa ohituskaistaa jonon ohi?

Kuopion yliopistollisen sairaalan hoitoeettisen neuvottelukunnan yleisötilaisuudessa keskusteltiin viime maanantai-iltana herkkävireisestä asiasta: erikoismaksuluokan potilaista. Kysin tilaisuudesta oli sattuman kauppaa tullut mitä ajankohtaisin, sillä Kys on joutunut selvittelemään STM:lle jononpurkurahojensa käyttöä EML-potilaiden hoitamisessa. Paikalla olikin useita kymmeniä kuulijoita ja keskustelijoita.

Ulla Järvi

Potilaalla on oikeus kuolla, vai onko?

Ranskalainen 21-vuotias Vincent Hubert kuoli syyskuun 26. päivänä 2003. Hän oli vammautunut liikenneonnettomuudessa kolme vuotta sitten ja jäänyt pysyvästi sokeaksi ja neliraajahalvautuneeksi. Kykenemättömänä puhumaan hän kommunikoi ulkomaailman kanssa liikuttamalla päätään. Vincentin äiti Marie Hubert kävi joka päivä katsomassa häntä Berck-sur-Merin sairaalassa. Vincent vaati jatkuvasti, että hänen elämänsä lopetettaisiin, ja hänen perheensä tuki häntä keskustelemalla hoitavien henkilöiden kanssa, jotka eivät kuitenkaan suostuneet pyyntöön. Toimittajan avustamana hän kirjoitti kirjan Minulla on oikeus kuolla. Syyskuun 24. päivänä Marie Hubert lisäsi yliannoksen barbituraattia poikansa tiputukseen. Hän kertoi teostaan henkilökunnalle: Vincentiä elvytettiin ja hänet siirrettiin tajuttomana teho-osastolle. Marie Hubert pidätettiin, mutta laskettiin vapaaksi seuraavana päivänä. Häntä tullaan syyttämään murhasta. Tapaus oli ykkösuutinen kaikilla kanavilla ja lehdissä. Vincentin kirja ilmestyi 25.9. ja painos myytiin loppuun yhdessä päivässä. Samana päivänä lääkärit päättivät lopettaa elämää pitkittävät hoidot.

Anneli Vainio

Ohutsuolen kapseliendoskopia

Ohutsuolen kapseliendoskopialla voidaan tähystää koko ohutsuoli. Kolonoskopiassa ohutsuolesta nähdään vain terminaalinen ileum ja enteroskopiassa jejunumin yläosa, yhteensä noin kolmasosa. Ns. sokeaa aluetta onkin tarkasteltu röntgentutkimuksilla, joiden haittoja ovat epäherkkyys ja säderasitus. Kapseliendoskopiaa käytetään jatkotutkimuksena silloin, kun oireiden syy ei paljastu muilla tutkimuksilla. Sen etuja ovat potilasystävällisyys ja säteettömyys, haittoja korkea hinta ja pitkä kuvien käsittelyaika. Löysimme selityksen epäselvään mahasuolikanavan vuotoon neljäsosassa tapauksista, joissa syy ei ollut selvinnyt muilla tutkimuksilla.

Hannu Nuutinen

Antikoagulaatiohoito sydämen vajaatoiminnassa

Sydämen vajaatoiminnan lääkehoito on kehittynyt parinkymmenen viime vuoden aikana merkittävästi. Angiotensiinin estäjien ja beetasalpaajien ennusteellinen hyödyllisyys on osoitettu lukuisissa kontrolloiduissa tutkimuksissa, mutta antikoagulaatiohoidon vaikutuksesta embolioihin ei ole luotettavia tutkimustuloksia. Antikoagulaatiohoidon aiheellisuuden pohtiminen on tavallinen pulma vaikean vajaatoiminnan yhteydessä. Eteisvärinän liittyessä vajaatoimintaan hoidon aihe on selkeä. Sinusrytmissä oleville pitkäaikaisen antikoagulaatiohoidon hyöty veritulpan eston suhteen on epävarma. Antikoagulaatiohoito on kuitenkin asetyylisalisyylihapon vaihtoehto sydän- ja verisuonitapahtumien sekundaaripreventiossa.

Matti Halinen

Manian lääkehoito

Manian esiintyvyys yleisväestössä on noin 0,4-1,6 %. Vuosina 1989-2001 sairaalarekisteriemme perusteella sekä maniahoitojaksojen että hoidettujen potilaiden määrä yli kaksinkertaistui ja myös tautisykli lyheni. Toisaalta viime vuosina manian lääkehoitovaihtoehdot ovat monipuolistuneet ja käytössä on useita joko monoterapiana tai yhdistelmähoitona käytettäviä lääkkeitä manian hoitoon. Tämä artikkeli on näyttöön pohjautuva katsaus manian lääkehoidosta.

Marko Sorvaniemi - Juhani Aer - Kirsi Suominen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030