78088 osumaa

Hukkakaura tuottaa hyvää satoa

Keskussairaaloissa kamppaillaan erikoislääkäripulan kanssa erityisesti pienillä erikoisaloilla. Toimintoja supistetaan ja päivystyksen asianmukaisessa hoitamisessa alkaa olla suuria vaikeuksia. Onkohan poliittisten päättäjien tavoitteena lainkaan tasapuolinen terveyspalvelujen takaaminen? Vai onko yhteiskunnan edun mukaista, että potilaat ohjautuvatkin hakemaan sairaanhoitoa omin kustannuksin yksityiseltä sektorilta?

Kaisu Antila

Sveitsiläisten lääkärien avustusretkikunta Suomessa talvisodan aikana

Hagenissa asuva ja toimiva saksalainen erikoislääkäri Reinhold Busch (s. 1942) on harrastanut 1980-luvun lopulta historiaa sekä osallistunut ystävyyskaupunkitoimintaan Saksan ja Venäjän välillä. Sen myötä hän on ryhtynyt tutkimaan myös sveitsiläisten lääkärien avustusretkikuntien toimintaa toisen maailmansodan itärintamalla vuosina 1940-1944.

Arno Forsius

Kertomus omaparturijärjestelmästä

Eräässä eurooppalaisessa valtiossa pohdittiin siirtymistä omaparturijärjestelmään. Tämä tarkoittaisi sitä, että kullekin asukkaalle määrätään asuinkadun perusteella oma parturi-kampaaja, jonka palveluita kunkin asukkaan tulee käyttää. Tämä parturi vastaisi koko perheen hiusasioista aina miehen parran siistimisestä rouvan permanenttiin. Asukkailla itsellään ei olisi mahdollisuutta valita omaa parturiaan, sillä kunta on järjestänyt heille juuri tämän työntekijän.

Harri Hyppölä

Duodecimin, Lääkäriliiton ja Finska Läkaresällskapetin julkilausuma: Lääkärin etiikka ja terveydenhuollon ongelmat

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Lääkäriliitto ja Finska Läkaresällskapet ovat antaneet yhteisen julkilausuman lääkärin etiikasta ja terveydenhuollon ongelmista. Julkilausuma esiteltiin Lääkäripäivillä. Se koskee lääkärin työn luonteen muuttumista ja mahdollisuuksia toimia ammattietiikan mukaisesti potilaiden hyväksi.

Hallinnon pätevyyden ilmoittautumisaikaa jatkettu

Vuoden 2003 alusta tulleet lääkärien jatkokoulutusta koskevat muutokset säädettiin valtioneuvoston istunnossa 30.12. suunnitellussa muodossa. Niihin kuuluvat erikoislääkärikoulutukseen ja perusterveydenhuollon lisäkoulutukseen sisältyvän terveyskeskuspalvelujakson vähimmäispituuden piteneminen kuudesta yhdeksään kuukauteen sekä erikoistumiseen sisältyvän yliopistosairaalan ulkopuolisen palvelun osuuden kasvaminen vähintään puoleen useimmilla erikoisaloilla. Niin ikään erikoislääkärin hallinnon pätevyyden suorittamisaikaa päätettiin jatkaa vuoden 2005 loppuun saakka.

Hannu Halila

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat