78088 osumaa

Kymmenen vuotta potilaan oikeuksia, mikä on muuttunut?

Hallitus antoi esityksen laiksi potilaan asemasta ja oikeuksista elokuussa 1992, laki astui voimaan maaliskuussa 1993. Lain mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä. Maamme oli tiennäyttäjänä, laki oli ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Terveydenhuollon tila on kuuma puheenaihe muuallakin, ja potilaan oikeuksia koskeva laki on epäilemättä ollut poliittisesti houkutteleva tapa luvata äänestäjille parannuksia. Tänä päivänä vastaavia lakeja on voimassa useimmissa Euroopan maissa. Poikkeuksen säännöstä tekee Pohjoismaista vain Ruotsi, jossa asiasta ei ole erityistä lakia, mutta potilaan asemasta on säädetty useissa muissa säädöksissä.

Markku Äärimaa

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat