Lakituvastako hoitotakuu?
1990-luvun lamavuodet pakottivat pohtimaan terveydenhuoltopalvelujemme laatua, määrää ja kustannuksia. Termit menokatto, säästöpakko ja budjettileikkaukset tulivat jokaiselle kansalaiselle varsin tutuiksi. Kunnalliset päättäjät joutuivat ehkä itselleenkin yllätykseksi kasvokkain yhteiskunnallisten arvoprioriteettien kanssa. Menobudjettien tiukkojen raamitusten jälkeen jäljelle jäi vain ikäviä vaihtoehtoja, kuten opetustyön vähentäminen opettajia pakkolomauttamalla, sairaanhoidon ja lasten päivähoidon rajoittaminen ja rakennushankkeista luopuminen tai niiden lykkääminen sekä investointien yleinen vähentäminen. Vaihtoehtona olisi ollut lisääntyvä lainanotto, kunnan velkaantuminen ja lopulta vararikon uhka. Kaiken lisäksi voimassa olevat lait ja asetukset asettivat omat rajoituksensa sille, mihin säästötoimenpiteisiin ylipäätään voitiin ryhtyä ja mihin ei.