78096 osumaa

Työkyvyttömyyseläke- ja yksilöllisiä varhaiseläkehakemuksia hylätään aiempaa vähemmän

Kelan eläkehakemusten hylkääminen on vähentynyt, erityisesti vuonna 2001, todettiin työkyvyttömyyseläkkeen hakijan asemaa pohtineessa seminaarissa eduskunnassa. Kelan mukaan hylkäysten vähenemiseen on useampia syitä. Kelasta eläkettä hakevat henkilöt, joilla työeläke ei ole vähentänyt kansaneläkettä tai joiden työeläke on hyvin pieni. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi kehitysvammaiset. Hakijakunta on siten valikoitunutta.

Ulla Toikkanen

In vivo, in vitro - in silico...

Biologinen ja lääketieteellinen tutkimus kuluttavat nykyään rutkasti aikaa, rahaa - ja tutkijoiden hermoja. Nykyiset laboratoriot ja osittain myös kliinisten tutkimusten alkuvaiheet voivat muuttua ratkaisevasti, jos biologisiin ilmiöihin otetaan systeemiteoreettinen näkökulma. Silloin tarvitaan mahdollisimman tarkkoja matemaattisia ja tilastollisia malleja, supertietokoneita, joihin on syötetty valtava määrä elävän elämän havaintoja. Niin syntyy virtuaalielämä: geenikartasta transkriptomi, transkriptomista proteomi, proteomista metabolomi, metabolomista elektroninen solu, elektronisesta solusta elektroninen potilas... Vaihe vaiheelta, geeneistä alkaen, voidaan luoda tarkkoja ja biologisen vaihtelun ymmärtäviä malleja. Supertietokoneiden uskotaan korvaavan koeputket, soluviljelyt, eläinkokeet ja osan kliinisestä tutkimuksestakin 10-20 vuoden kuluessa.

Pekka Leinonen

Laskimoperäisen säärihaavan hoito keinoihosiirteellä

Huolellisesta turvotuksen poistohoidosta huolimatta ei kaikissa laskimoperäisissä haavoissa saavuteta riittävää spontaania umpeenkasvua. Tällöin voi harkita ihonsiirtoa, tai uudempana vaihtoehtona keinoihosiirrettä, joka sisältää ihmisperäisiä keratinosyyttejä ja fibroblasteja kollageeniverkossa. Siirto tehdään polikliinisesti, mikä tekee siitä kustannuksiltaan vertailukelpoisen. Esitämme kokemuksemme keinoihosiirteen käytöstä yhdentoista säärihaavapotilaan hoidossa.

Kaija Lammintausta, Susanna Viitala, Anna-Liisa Vuori, Christer Jansén

Kantaseudun kiputilat

Kantapään kiputiloja esiintyy kaiken ikäisillä ihmisillä. Osa niistä liittyy vammoihin ja kovaan fyysiseen kuormitukseen, osa ilmaantuu ilman muistettavaa syytä tai seuraa tiettyjä sairauksia ja rakenteellisia jalan anatomisia muutoksia. Jatkuva liikkuminen, runsas seisominen ja urheilu altistavat kantapään kiputiloihin. Hyvän anamneesin ja kliinisen tutkimuksen lisäksi kantaseudun hankalan tai kroonistuvan kiputilan diagnostiikassa tarvitaan usein röntgen- ja ultraäänikuvausta. Sen sijaan magneettitutkimus, isotooppikartta tai laboratoriotutkimukset ovat tarpeellisia suhteellisen harvoin.

Sakari Orava, Jussi Rantanen, Ilmo Helttula, Juha Kytömaa, Jouko Alanen, Urho Kujala

Altistumisen selvittäminen ammattisyöpäepäilyissä

Asbestin ja muiden työympäristötekijöiden aiheuttama syöpä on Suomessa edelleen ammattitautina alidiagnosoitu. Kaikki mesotelioomat ja monen vuoden ajan työssään asbestille altistuneiden keuhkosyöpä edellyttävät aina perusteellista työ- ja altistumishistorian selvitystä. Myös kvartsille altistuneen työntekijän ja silikoosipotilaan keuhkosyöpä samoin kuin monet muut harvinaisemmat työperäiset syövät voidaan korvata ammattitautina. Tämä edellyttää kuitenkin diagnostista valppautta epäillä ammattisyöpää ja riittävän perusteellista altistumisselvitystä ammattitautiharkinnan pohjaksi.

Antti Karjalainen

Lievitystä ärtyvään suoleen

Ärtyvän suolen oireet ovat yleisiä suolistovaivoja, jotka saattavat merkittävästi vaikuttaa potilaan hyvinvointiin. Hoito perustuu luottamukselliseen potilas-lääkärisuhteeseen ja oireenmukaisen lääkehoidon oikea-aikaiseen käyttöön. Viime vuosina kertynyt tieto oireiston taustalla olevista patofysiologisista mekanismeista auttaa ymmärtämään paremmin oireistoa sekä helpottaa uusien lääkkeiden kehitystyötä. Katsauksessa käsitellään ärtyvän suolen oireiston diagnostiikkaa ja hoitoa.

Jouni Silvennoinen

Lyhyesti: Astmatasapaino ja terveyspalvelujen käyttö

Amerikkalaiset selvittivät 5 272 astmaatikon aineistosta (analyysissä 4 795), miten yksinkertaisella astmatasapainon kyselymittarilla voi ennustaa terveyspalvelujen käyttöä. Mittari antoi tasapainopisteet 0-4, ja suurin arvo oli huonoin. Seuraavan vuoden terveyspalvelujen käyttö todettiin sitä suuremmaksi, mitä huonompi oli tasapainotulos. Akuuttikäyntien osuus ylimpiä lukemia saaneilla oli 3,5 kertaa suurempi kuin nollakerholla. Yllättäen indeksi piti kutinsa, vaikka tulos vakioitiin lääkityksen tai aiemman terveyspalvelujen käytön suhteen. Tulokset rohkaisevat tutkijoiden mukaan käyttämään astmatasapainon mittausta niin kliinisessä työssä kuin väestötason selvityksissäkin. Yhdysvalloissa suhtautuminen on kyllä erilaista kuin Suomessa. Täällä olemme tottuneet seuraamaan sekä vointia että PEF-arvoja...

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Bakteerit sietävät hirvittäviä paineita

Washingtonilainen tutkijaryhmä on osoittanut, että tavallinen Escherichia coli pysyy metabolisesti aktiivisena 68-1 680 megapascalin (MPa) paineessa. Tämä ylittää kymmenkertaisesti aiemmat arviot. Bakteerit kestävät lisäksi hengissä palauttamisen normaalipaineeseen (0,1 MPa). Valtavassa paineessa nesteisiin muodostuu jääkiteitä, joiden välitiloissa bakteerit piileksivät. Tällainen paineensieto takaa, että bakteerit voisivat elää 50 kilometrin syvyydellä maan sisällä ja 160 kilometriä paksun vesikerroksen alla. Marsin napajäätiköiden alla eläminen olisi bakteereille lastenleikkiä, ainakin paineensiedon suhteen.

Matti Viljanen

Kalan syönti ehkäisee ennenaikaista synnytystä ja sikiön kasvun hidastumista

Kalan rasvoja pidetään varsinkin verenkiertovaikutusten puolesta muita eläinrasvoja terveellisempinä. Hyvä istukan verenkierto ja pre-eklampsialta suojaava ominaisuus voivat selittää havainnot, jotka liittävät äidin raskaudenaikaisen kalansyönnin lapsen suureen syntymäpainoon ja pidentyneeseen raskauden kestoon. Näitä yhteyksiä on todettu mm. Fär-saarten väestössä. Niin ikään rannikolla sijaitsevan Aarhusin alueen noin 9 000 odottavalle äidille tehtiin jäsennelty kyselytutkimus, jossa selvitettiin viikoittaisen kalaravinnon yhteyttä raskauskomplikaatioihin.

Pertti Kirkinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat