78254 osumaa

Teledermatologian mahdollisuudet

Teledermatologia tuo potilaan ihotaudin puhelinlankaa pitkin dermatologin nähtäväksi. Potilaan ja lääkärin välimatkalla ei juuri ole merkitystä. Vaikka teledermatologian nykysuuntaus pyrkii liikkuvan videokuvan ja pysäytyskuvan yhdistelmiin nopeilla digitaalisilla yhteyksillä, käsite koskee myös yksittäisten ihotautikuvien siirtoa esimerkiksi Internetissä. Teledermatologian perustekniikka toimii jo, mutta sovellukset hakevat muotojaan. Ihotautien etälääketieteen yleistyminen riippuu laitetoimittajien halusta vastata käyttäjien toiveisiin, tekniikan hintakehityksestä ja asenteista.

Raimo Suhonen

Telelääketiede kirurgiassa

Keskustelu teletekniikan hyödyntämisestä on alkanut myös kirurgiassa. Käytännön työhön ovat jo tulossa mukaan videoneuvotteluun perustuvat konsultaatiot ja opetustilanteet, mutta alustavia kokeellisia ja kliinisiä kokemuksia on myös varsinaisesta telekirurgiasta ja etenkin opetusleikkauksista. Samoja teknisiä elementtejä voidaan hyödyntää myös kirurgisen anatomian opiskelussa. Toistaiseksi eteen sattuneet ohjelmistot ovat olleet kuitenkin karkeahkoja, mutta suunnittelijoiden piirustuspöydillä ja alustavissa kokeissa ovat jo keinotodellisuuteen perustuvat leikkaukset virtuaalipotilailla.

Kari Haukipuro

Tele-endoskopia - tulevaisuuden konsultaatioväyläkö?

Videoendoskoopit mahdollistavat uudenlaisen konsultaation jo nyt endoskopiayksikköjen välillä, kunhan linjakapasiteetti on riittävä liikkuvan kuvan siirtoon. Kokemuksia tele-endoskopiasta on vasta vähän, mutta kokeiluja on tehty jo Suomessakin. Teknisesti järjestelmä on toimiva ja tarvittava videosignaalin koodauslaitteisto ja viestintälinjat ovat saatavilla.

Juhani Lehtola, Jarmo Reponen

Telelääketieteen mahdollisuudet perusterveydenhuollossa

Syrjäisimpien terveyskeskusten potilaat joutuvat matkustamaan pahimmillaan jopa satoja kilometrejä saadakseen erikoissairaanhoidon palveluja. Kela maksoi esimerkiksi Lapissa sairaalamatkojen matkakustannusten korvauksia yli 28 miljoonaa markkaa vuonna 1994. Matkakustannuksia, työajan menetyksiä ja inhimillistä vaivannäköä voidaan vähentää kehittämällä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyöhön vaihtoehtoisia toimintamalleja.

Aino Snellman

Enteraaliseen ravitsemukseen välittömästi suolileikkauksen jälkeen?

Puutteellinen ravitsemus heikentää leikkauspotilaan toipumista, lisää infektioiden esiintyvyyttä ja pidentää sairaalassaoloa. Täydellisellä parenteraalisella ravitsemuksella voidaan näitä haittoja toki vähentää, mutta toisessa vaakakupissa on tällöin laskimotulehduksen vaara, metabolisten häiriöiden mahdollisuus ja pitkittyvä post-operatiivien ileus. Suo siellä, vetelä täällä.

Robert Paul

Verenpainelääkitys raskauden ja imetyksen aikana

Kohonnut verenpaine raskauden aikana voi johtua raskaudesta riippumattomasta verenpainetaudista tai olla raskauden indusoima. Noin joka kymmenennellä odottavalla äidillä verenpaine ylittää normaalin raja-arvot. Vaikka useimmilla potilailla raskauden päättäminen olisi paras ja usein kohonneen verenpaineen syyhyn kohdistuva hoito, myös muilla hoitoratkaisuilla pyritään saamaan tilanne hallintaan ennen äidin henkeä uhkaavan verenpainekriisin syntymistä.

Risto Kaaja

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat