Voiko lepra levitä Euroopassa? – Lääkärin on hyvä pitää tämäkin tauti mielessä, sanoo THL:n ylilääkäri Leif Lakoma. Ulla Toikkanen Terveydenhuolto 7.1.2026 Kommentteja
Esidiabetes on entistä yleisempi ylipainoisilla lapsilla Tutkimuksen mukaan esiintyvyys kasvoi ylipainon yleistyessä äideillä. Anni Teppo Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Biologisten lääkkeiden lääkevaihto on edennyt suunnitellusti Myös vaihdolla tavoiteltuja säästöjä on saavutettu. Anni Teppo Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Kanta-Hämeen diabeteskeskuksella pyritään yhtenäistämään hoitoa Vaativan diabeteksen hoito on ollut aiemmin pirstaleista, ja toimintatavat ovat vaihdelleet. Anni Teppo Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Lääkkeiden saatavuushäiriöiden määrä ei ole kasvanut Eniten saatavuushäiriöilmoituksia tuli hermostoon vaikuttavista lääkkeistä vuonna 2025. Ulla Toikkanen Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Metsää hyödynnetään jopa synnytyksen käynnistämisessä Lääkärit ohjasivat potilaan metsään useammin kuin esimerkiksi hoitajat. Anni Teppo Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Julkisesta terveydenhuollosta irtisanotaan urakalla – mikä tilanne yksityisellä? – Samassa Suomessa me elämme kuin muutkin kysynnän ja taloudellisen tilanteen osalta, sanoo Aavan ja Pikkujätin toimitusjohtaja Ove Uljas. Anni Teppo Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Näin sote-alan sääntely muuttuu vuonna 2026 Asiakasmaksut nousevat, lääkärikäynnin korvaus pienenee, opiskeluterveydenhuoltoon sähköinen terveyskysely. Anni Teppo Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Potilaat halutaan ensin yleislääkärille Saksassa – Yleislääkäri tukee potilasta monimutkaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä, toteaa yleislääkärien liiton puheenjohtaja Nicola Buhlinger-Göpfarth. Maarit Lukkarinen Terveydenhuolto 5.1.2026 Kommentteja
Uusia uutisia taas 5. tammikuuta Lääkärilehden toimitus kiittää lukijoitaan kuluneesta vuodesta. Heli Väyrynen Terveydenhuolto 22.12.2025 Kommentteja
Tutkimus: Puhkeamattomien aivovaltimopullistumien hoito on Suomessa poikkeuksellisen hyvää – Magneettikuvauslöydökset ja työhönpaluu tulisi ottaa osaksi rutiininomaista laadunseurantaa, sanoo dosentti Rahul Raj. Anni Teppo Terveydenhuolto 22.12.2025 Kommentteja
Esitys palveluvalikoimasta herätti vahvoja lausuntoja: "Pitää varmistaa lääkärien tosiasiallinen valta ja vastuu" Husin mukaan ehdotetulla sääntelyllä ei käytännössä ole kovin paljon merkitystä. Anni Teppo Terveydenhuolto 22.12.2025 Kommentteja
Toiveita Joulupukille Ajat ovat vaikeat – mitä lääkärit toivovat tänä vuonna? Sari Kosonen Terveydenhuolto 22.12.2025 Kommentteja
Poliisin oikeudet saada tietoa terveydenhuollosta ovat laajenemassa Lääkäriliitto on huolissaan lakimuutoksen seurauksista. Sari Kosonen Terveydenhuolto 19.12.2025 Kommentteja
HS: Kolme erikoislääkäriä käyttäytyi epäasiallisesti opiskelijajuhlissa Käytös opiskelijoita kohtaan on johtanut jälkiselvittelyyn. Sari Kosonen Terveydenhuolto 19.12.2025 Kommentteja
Terveys- ja sosiaalialan yritysten määrä kasvaa Yksi mahdollinen syy voi olla julkisten sote-palveluiden riittämättömyys. Sari Kosonen Terveydenhuolto 19.12.2025 Kommentteja
Klotsapiinihoidon seurantaa kevennetään Agranulosytoosin kehittyminen on hoitoon liittyvä hengenvaarallinen riski, jonka takia valkosoluarvojen seuranta on pakollista. Sari Kosonen Terveydenhuolto 19.12.2025 Kommentteja
Keski-Suomen hyvinvointialueen johtajaksi haki 27 – joukossa kolme lääkäriä Tehtävää hoitava sote-palveluiden toimialajohtaja Kati Kallimo ei hakenut. Tiiamari Pennanen Terveydenhuolto 18.12.2025 Kommentteja
Dekaani Johanna Arola: Vaikea ja mutkikas laki saatiin oikeaan suuntaan Arola ja professori Joonas Kauppila kommentoivat toisiolakiin tehtyjä korjauksia. Anni Teppo Terveydenhuolto 18.12.2025 Kommentteja
Kansallinen lääketietovaranto alkaa rakentua Rakentaminen käynnistyy ensi vuonna. Tiiamari Pennanen Terveydenhuolto 18.12.2025 Kommentteja
Oysin urkkimistapaus oli julkisuudessa jo vuonna 2023 Terveydenhuolto Oysin urkkimistapaus oli julkisuudessa jo vuonna 2023 Uutta tietoa on lääkärien suuri määrä käräjäoikeudessa syytettyinä olevien joukossa. Avoin artikkeli
Harjoittelupaikkoja ei riitä lääketieteen opiskelijoille Tampereella Terveydenhuolto Harjoittelupaikkoja ei riitä lääketieteen opiskelijoille Tampereella – Kurssikokoja on nostettu miettimättä sitä, miten näitä tulevia kollegoita koulutetaan, sanoo koulutusylilääkäri Reita Nyberg. Avoin artikkeli
Hoitovajeinen kohtaa vähähyötyisyydestä puhuvan lääkärin Kommentti Hoitovajeinen kohtaa vähähyötyisyydestä puhuvan lääkärin Olen itsekin haaveillut terveydenhuollosta, joka priorisoi odotettavan hyödyn perusteella, kirjoittaa Teemu Taulavuori.
Työssäkäyvien mielenterveys on eriytynyt Raportti Työssäkäyvien mielenterveys on eriytynyt Ongelmat, hoito ja palvelujen käyttö vaihtelevat ammattiryhmittäin. Avoin artikkeli
Keski-Suomen uusi aluejohtaja: ”Olen optimisti” Terveydenhuolto Keski-Suomen uusi aluejohtaja: ”Olen optimisti” – Hyvinvointialueella on jo onnistuttu hyvin, koska viime vuoden alijäämä on jäämässä pienemmäksi kuin ajateltiin, Piia Vuorela sanoo. Avoin artikkeli
Kasvisruokavaliot saattavat pienentää aivojen amyloidikuormaa Lääketieteen maailmasta Kasvisruokavaliot saattavat pienentää aivojen amyloidikuormaa Lihan välttely voi suojata Alzheimerin taudilta.