76102 osumaa

Borrelia burgdorferin genomi lievä pettymys

Borrelian ihailijakerhon jäsenenä odotin tämän bakteerin genomista löytyvän mielenkiintoisia ominaisuuksia vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmin sekvensoitujen bakteerien genomeista. Onhan borrelialla paljon suorastaan "eläimellisiä" ominaisuuksia. Se on hyvin pitkä ja omintakeisella tavalla liikuntakykyinen ja pärjää sekä selkärankaisissa että selkärangattomissa. Lisäksi sen kromosomi on eukaryoottien tapaan lineaarinen ja poikkeaa näin selvästi muiden prokaryoottien rengaskromosomista.

Matti Viljanen

Syöpäkivut aisoihin kertasädetyksellä

Morfiini on tunnetusti hyvä, mutta varsin alikäytetty lääke syöpäkipujen hoitoon. Morfiinilla on kuitenkin sivuvaikutuksensa, kuten useimmiten lääkehoitoa vaativa ummetus, pahoinvointi ja joskus epätoivotut keskushermostovaikutukset, kuten hallusinaatiot. Potilaalle helppo ja useimmiten täysin sivuvaikutukseton hoito on kipusädehoito, jota käytetään etenkin luustometastaasien aiheuttamaan kipuun. Kipusädehoitoa on annettu aiemmin pitkinä, 2-4 viikkoakin kestävinä hoitosarjoina, mikä ymmärrettävästi on vähentänyt sekä potilaan että lääkärin halukkuutta kyseiseen hoitoon - talouspäälliköstä, tulosjohtajasta, toimialajohtajasta, terveysjohtajasta, hallintojohtajasta ja sairaalanjohtajasta puhumattakaan. Uusin satunnaistettu hoitotutkimus kuitenkin todistaa, että yhtenä kertalaakina annettu sädehoito poistaa kivut yhtä tehokkaasti kuin monipäiväiseksi suunniteltu hoito, eikä sivuvaikutusten määrä tästä lisäänny.

Heikki Joensuu

Valistus on tehokasta kehitysapua

Aliravitut lapset sairastuvat herkästi infektioihin, koska toimiva immuunipuolustus edellyttää normaalia ravitsemustilaa, etenkin mitä tulee proteiininsaantiin ja mikroravinteisiin. Australian valtio toteutti vuosina 1991-93 kehitysyhteistyöprojektina Vietnamissa koulutusohjelman, jonka tavoitteena oli opettaa perheenäideille oikean ravitsemuksen periaatteet sekä edistää asianmukaisten vihannesten viljelyä projektiin osallistuneiden perheiden kotipuutarhoissa. Projekti toteutettiin Khai Xuanin kylässä, jossa oli 469 alle 6-vuotiasta lasta; Ching Kong -niminen kylä oli verrokkina (251 lasta), jossa siis valistusta ei toteutettu.

Robert Paul

Atopian monimuotoiset taustat

Interleukiineista on opittu ja puhuttu viime vuosien aikana paljon monenlaisissa yhteyksissä, hematologiasta immunolo- giaan tai vaikkapa infektiosairauksista allergisiin sairauksiin. Interleukiinien osuudesta moniin patofysiologisiin tapahtumiin tiedetään verraten paljon, niitä voidaan käyttää diagnostisina merkkiaineina ja geeniteknologisesti tuotettuja interleukiineja on enemmän tai vähemmän menestyksellisesti käytetty myös terapeuttisesti.

...mutta ota huulesta pala

Kuvien potilaista yhdellä on histopatologisesti selvä okasolusyöpä, yhden eksiisionäytteestä löytyi puoli vuotta aiemmin aurinkokeratoosi, mutta nyt uusiutuneesta huulimuutoksesta alkava okasolusyöpä. Yhden potilaan PAD on solaarikeiliitti. Tässä voit yrittää arvailla diagnooseja kuvista, mutta tällaisten huulimuutosten hoitoratkaisun on perustuttava koepalaan, joskus useampaankin. Biopsia kertoo totuuden vain siitä kohden ja sillä hetkellä, mistä ja kun sen otat. Mm. koepalatuloksia voit katsoa sivulta 457.

Raimo Suhonen

Lapsettomuus psykososiaalisena kriisinä

Lapsettomuus on vieläkin vaiettu ongelma ja lapsettomien kohtaaminen on terveydenhuollossakin monelle uusi ja vaikea asia. Terveydenhoitohenkilökunnalle järjestetyssä seminaarissa pohdittiin lapsettomuutta kriisinä, jossa lasta haluavan pariskunnan psykososiaalinen auttaminen oli tärkeä kysymys. Hedelmöityshoidoissa meillä on keskitytty kliinisiin ja eettisiin kysymyksiin, mutta vähintään yhtä tärkeää on pariskuntien psykososiaalinen tukeminen. Vaikka hedelmöityshoidoissa saavutetaan yhä parempia tuloksia, ei kaikkia lasta haluavia voida auttaa. Erikoislääkäri Eero Varila Tampereelta totesi, että lapsettomuuden hoidon tulos ei ole koskaan ennustettavissa. Hoidon tarkoituksena on luoda mahdollisuuksia ja lopputulos ei ole riippuvainen pelkästään lääketieteellisestä osaamisesta, vaan mukana ovat monet muutkin tekijät.

Lapsen kuollessa perheen surulle on annettava aikaa

Pienen lapsen kuoleman ja perheen surun kohtaaminen on vaativa tilanne, jossa terveydenhuollon työntekijöiden toiminta voi ohjata surutyön alkuun. Vanhempien kokemusten mukaan kuitenkin tukea on tarjolla sattumanvaraisesti ja joskus toiminta on torjuvaa tai suorastaan tökeröä. Stakesin, Kirkon sairaalasielunhoidon keskuksen ja Kätkytkuolemaperheiden yhdistyksen Käpy ry:n järjestämässä seminaarissa Helsingissä tammikuun lopulla pohdittiin lapsen menettäneen perheen tukemisen keinoja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030