21102 osumaa

Sairaalapotilas viestijänä

Potilaat pitävät sairaalan henkilökunnan kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta hoitokokemuksen perustana. Lyhyiden hoitokontaktien jatkuvasti lisääntyessä tulee kohtaamisessa entistä tärkeämmäksi osapuolten keskinäisen viestinnän onnistuminen. Potilaille sairaalakokemukset ovat ainutkertaisia ja herkkiä elämäntilanteita ja siksi niiden toivoisi muodostuvan voimavaroja rakentaviksi. Hoitavan henkilökunnan kohtaaminen, saadut ohjeet ja jopa sairaus saavat merkitystä potilaan kokemuksesta. Sairaalan työntekijöinä meidän tulisikin kysyä itseltämme: Miten voisimme huomioida potilaan sairaalassa viettämän ajan siten, että potilas parhaiten hyötyisi kanssamme käydyistä keskusteluista pystyäkseen hallitsemaan omaa terveysongelmaansa? Entä, millaisia viestijöitä toivomme potilaidemme olevan? Onko ihanteellinen sairaalan potilas sellainen, "joka ei valita mistään, josta henkilökunta sanoo, että se on niin mukava, siitä ei ole mitään haittaa" (1) vai toivommeko hänestä sellaista, joka "jos tuntee, että vaikka joku lääke ei sovi mulle, pitäis oman päänsä ja uskaltais sanoo, että se menis enemmän semmoseksi keskusteluksi lääkärin kanssa, ettei toinen vaan määrää ja sano ja toinen kiltisti lähtee pois ja ottaa sitten vastaan mitä on määrätty".

Tarja Kettunen

Villi Pohjola

Biokemian perusteita voidaan lähestyä myös otsikolla Villi Pohjola. Tällaisen nimen on antanut "kokeilulinjan isäksi" kutsuttu vs. apulaisprofessori Jorma Ohisalo laatimalleen opintojakso-oppaalle. Tutorille annettava versio oppaasta kertoo, että opintojakson sisältönä ja oppimistavoitteina on perehtyminen biokemian perusteisiin, lähinnä proteiinien rakenteeseen, toimintaan ja niiden välisiin yhteyksiin sekä keskeisiin aineenvaihduntatauteihin. Samalla kurssi on "yleinen johdanto biotieteisiin ja lääketieteelliseen todentamiseen sekä lääketieteellisen tiedon yleisiin ominaisuuksiin ja luotettavuuteen".

Ensimmäinen näyttöön perustuvan lääketieteen kurssi Helsingin yliopiston lääketieteen perusopetuksessa

Näyttöön perustuvan lääketieteen ja terveydenhuollon (Evidence based medicine, EBM) esiinmarssi viime vuosina on ollut näyttävä. Näyttöön perustuva lääketiede on alunperin anglosaksisista maista liikkeelle lähtenyt ajattelutapa, jonka keskeinen elementti on lääkärin kliinisen taidon ja viimeisimmän toteennäytetyn lääketieteellisen tiedon yhdistäminen yksittäisen potilaan hoidossa. Näyttöön perustuvasta lääketieteestä on keskusteltu näkyvästi lääketieteellisissä lehdissä viime vuosina, ja aiheesta on järjestetty kliinikoille sekä kansainvälisiä että kansallisia kursseja. Syksyllä 1997 järjestettiin Helsingin yliopiston lääketieteen perusopetuksessa valinnaisena ensimmäinen EBM-kurssi, josta saatiin hyviä kokemuksia. Kurssia suunnitellaan laajennettavaksi koko neljännen vuosikurssin opiskelijoille syksyllä 1998.

Kaisu Pitkälä, Timo Strandberg, Taina Mäntyranta, Hannu Vanhanen

Diabeetikon raskaus tänään

Diabetesta sairastavien naisten raskauden-aikainen verensokeritasapaino ja sen seurauksena lasten ennuste on parantunut ratkaisevasti viime vuosien aikana. Kuitenkaan verensokeritasapaino alkuraskaudessa ei ole edelleenkään hyvä vaikka paraneekin nopeasti ensikäynnin ohjauksen jälkeen. Tärkein haaste raskauden lopputuloksen parantamiseksi on valistaa jo teini-iästä lähtien jokaista diabeetikkoa hyvän tasapainon merkityksestä ja myöhemmin kannustaa ja ohjata potilas raskauden-suunnittelukäynnille hyvän hoitotasapainon saavuttamiseksi ennen ehkäisyn lopettamista.

Marja Vääräsmäki, Marjatta Anttila, Anna-Liisa Hartikainen

Ostereiden välittämä kalikivirusepidemia

Viime vuoden alkupuoliskolla maassamme todettiin kolme ostereiden levittämää ruokamyrkytysepidemiaa. Ainakin yhden epidemian aiheuttajaksi osoittautui varmuudella kalikivirukset. Raakojen tai huonosti kypsennettyjen ostereiden syöminen onkin aina tietoisesti otettu terveysriski. Oireet aiheutuvat useimmiten joko virus- tai bakteeri-infektiosta tai levätoksiineista. Artikkelissa kuvataan myös aiemmin huonosti tunnettua kalikivirusten diagnostiikkaa ja nimikkeistöä.

Antti Pönkä, Leena Maunula, Carl-Henrik von Bonsdorff

Toiminnallisten sappivaivojen diagnostiikka ja hoito

Ylävatsalla oikealla puolella tuntuvia kipuja selviteltäessä sappikivet ovat usein ensimmäinen tutkimuskohde, mutta vaikka niitä ei löydy, voi kipu siltikin olla sappi- tai haimatieperäinen. Kun sapen ja lähielinten orgaaniset sairaudet on suljettu pois, voidaan ryhtyä selvittämään sappi- ja haimatiehyiden toimintahäiriön mahdollisuutta. Oddin sulkijalihaksen toimintahäiriö voidaan todeta manometrialla, ja endoskooppinen sfinkterotomia auttaa valtaosaa potilaista.

Isto Nordback, Väinö Turjanmaa, Juhani Sand

Interferonia neutraloivat vasta-aineet multippeliskleroosin beetainterferonihoidossa

Aaltomaisen multippeliskleroosin hoidossa on otettu käyttöön kaksi geenitekniikan menetelmin valmistettua beetainterferonia, 1b ja 1a. Ensimmäiset havainnot MS-tautia hillitsevästä vaikutuksesta saatiin beeta-1b-interferonista, jolla pahenemisvaiheiden määrä ja magneettikuvauksella todettu taudin aktiivisuus ja aivomuutokset vähenivät. Beeta-1a-interferonin vaikutukset ovat samansuuntaiset, mutta lisäksi sen on esitetty hidastavan MS-potilaan toimintakyvyn heikkenemistä. Seurantatutkimus beeta-1b-interferonin vaikutuksista on osoittanut lääkkeen tehon heikentyvän osalla potilaista, joille kehittyi interferonia neutraloivia vasta-aineita. Kolmanneksella potilaista vasta-aineiden muodostus käynnistyi ensimmäisen hoitovuoden kuluessa. Kolmen vuoden hoidon jälkeen neutraloivia vasta-aineita todettiin 38 %:lla potilaista. Kolmasosalla heistä taudin pahenemisvaiheet ja magneettikuvauksessa havaitut muutokset lisääntyivät puolentoista vuoden kuluttua hoidon aloittamisesta. Beeta-1a-interferonia neutraloivien vasta-aineiden kliinisestä merkityksestä tiedetään vähemmän. Koska vasta-aineiden muodostumiseen ei aina liity toimintakyvyn heikkenemistä, päätökset hoidon jatkamisesta perustuvat ensisijaisesti kliiniseen kuvaan. Testejä vasta-aineiden toteamiseksi tarvitaan kuitenkin tulevaisuudessa päätöksenteon tueksi.

Irina Elovaara

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030