78096 osumaa

Lääkärin kollegiaalisuusohjeet

Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohjeiden tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta maan lääkärikunnan keskuudessa. Ohjeet opastavat lääkäreitä käyttäytymään kollegiaalisesti työhön liittyvissä ja muissa keskinäisissä suhteissaan. Ohjeiden tarkoituksena ei ole suojella lääkäriä puutteellisen ammattitaidon, virheellisen menettelyn tai väärinkäytöksien selvittämiseltä ja seurauksilta.

Hakemus vakuuttamatta jättämisestä pantava vireille tämän vuoden aikana

Lakisääteistä yrittäjäeläkevakuutusta ei ole välttämättä tarvinnut ottaa, vaikka laissa yritystoiminnan kestolle ja laajuudelle asetetut edellytykset olisivat täyttyneet. Vuoden 2001 loppuun mennessä oli mahdollista saada vapautus vakuuttamisvelvollisuudesta, jos toiminta oli vähäistä ja eläketurva muuten oli riittävä. Vapautus jatkuu myös vuodenvaihteen jälkeen edellyttäen, että olosuhteet säilyvät ennallaan.

Markku Kojo

Lastenneuvoloille valtakunnalliset suositukset

Lasten terveyden edistäminen sekä sairauksien ja kehityshäiriöiden varhainen toteaminen ovat edelleen neuvolan perustehtäviä. Niiden lisäksi opas kehottaa mm. käyttämään perhelähtöistä työotetta, järjestämään laajaa vertaistukitoimintaa ja kiinnittämään huomiota parisuhteen vaalimiseen. Erityisen tuen tarpeessa olevat perheet pitäisi tunnistaa nykyistä paremmin, ja niille olisi tarjottava mahdollisuus kiinteämpään yhteistyöhön neuvolan kanssa.

NIH rahoittaa suomalaistutkimusta rintasyövän ja ravinnon yhteyksistä

Mäkelän ryhmän tutkimus keskittyy muun muassa ravinnon tekijöihin, jotka vaikuttavat hormoniperäisten syöpien, rinta- ja eturauhassyövän, syntyyn ja etenemiseen. NIH:n rahoittamassa tutkimusprojektissa keskitytään naisen elämän varhaisvaiheisiin. Projektissa on mukana useita tutkimusryhmiä, jotka tutkivat esimerkiksi ravintorasvojen, fytoestrogeenien, raskasmetallien sekä A- ja D-vitamiinien suoraa tai epäsuoraa vaikutusta maitorauhaseen ja syöpäriskiin aikuisena.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat