Kansanterveyslaitokseen kaksi WHO-keskusta

Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt Kansanterveyslaitokseen kaksi WHO Collaborating Centre -keskusta. Toinen on mikrobiologian osaston enteroviruslaboratorio. Keskuksen nimi on WHO Collaborating Centre for Poliovirus Surveillance and Enterovirus Research. Laboratorio on jo aikaisemmin toiminut WHO:n keskuksena ja jatkaa kansainvälistä työtään polion ja enterovirusinfektioiden tutkimuksessa ja torjunnassa. Keskuksen johtajana toimii tutkimusprofessori Tapani Hovi.

Itä-Euroopan HIV-tartuntaluvut maailman suurimpia

Euroopan aids-epidemia on jakautunut jyrkästi kahtia. Läntisessä Euroopassa HIV-infektion hoito on vähentänyt kuolleisuutta ja tartuntojen määrä lisääntyy hitaasti. Monissa Itä-Euroopan maissa ei hoitoon ole varaa ja epidemia leviää hallitsemattomasti.

Laitilan terveyskeskuksen ongelmat kärjistyivät Johtava lääkäri ja kaksi muuta lääkäriä irtisanoutuneet

Laitilan-Pyhärannan terveyskeskuksessa eletään vaikeita aikoita. Vuodenvaihteessa johtavana lääkärinä aloittanut Mårten Kvist on irtisanoutunut, ja hänen irtisanoutumistaan käsiteltiin kuntayhtymän hallituksessa keskiviikkoiltana.

Ulla Järvi

Nuoret eivät saa kaikkia tarvitsemiaan terveyspalveluja

Toteamus, että taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyminen on tehnyt tilaa psyykkisen kivun kokemiselle, näyttää olevan erityisen totta nuorten kohdalla. Kuten tässä lehdessä oleva Rimpelän ym. tutkimusraportti (s. 4229-35) osoittaa, 18 prosenttia 14- 18-vuotiaista pojista ja 25 prosenttia tytöistä kokee terveytensä vain joko keskinkertaiseksi tai peräti huonoksi. Nuorten, etenkin poikien, ylipainoisuus on lisääntynyt ja noin 1,5 % nuorista on Internet-riippuvaisia. Tulokset kuvaavat mahdollisten terveysongelmien lisäksi psykososiaalisen hyvinvoinnin ja elämäntyytyväisyyden puutetta. Onko ylensyövä tai nettiriippuvainen nuori vailla riittävää vuorovaikutusta aikuisen kanssa? Käyttääkö hän ruokaa/tietokonetta säädelläkseen tunteitaan, esimerkiksi ahdistuneisuuttaan?

Eila Laukkanen

Suomalaisten nuorten terveys 1977-2003

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin paraneminen on Terveys 2015 -kansanterveysohjelman tavoitteita. Nuorten terveystapatutkimuksen valtakunnallisissa postikyselyaineistoissa seurataan 12-18-vuotiaiden terveyden kehitystä.

Arja Rimpelä - Susanna Rainio - Lasse Pere - Lea Saarni, Susanna Kautiainen - Riittakerttu Kaltiala-Heino, Tomi Lintonen - Matti Rimpelä

Aikuistyypin diabeteksen lääkehoitoon liittyvät haitalliset yhteisvaikutukset

Tyypin 2 diabetesta sairastavat potilaat käyttävät lähes kaikkia lääkkeitä enemmän kuin muu väestö, ja siksi he ovat alttiita lääkkeiden haitallisille yhteisvaikutuksille.

Tiina Jaakkola - Janne Backman - Mikko Niemi - Pertti Neuvonen

Nikotiiniriippuvuuden lääkehoito

Kemiallinen riippuvuus nikotiinista on vahvin tupakointia ylläpitävä tekijä. Vähintään kymmenen savuketta vuorokaudessa tupakoivat, lopettamiseen motivoituneet potilaat hyötyvät lääkehoidosta.

Maritta Kilpeläinen

Rotavirusrokotteiden uusi tuleminen

Lasten rokottaminen rotavirusripulia vastaan koki takaiskun, kun Yhdysvalloissa vuotta aikaisemmin rekisteröity rokote jouduttiin vuonna 1999 vetämään pois markkinoilta rokotuksen jälkeisten suolentuppeumatapausten vuoksi. Suolentuppeuman vaara rokotuksen jälkeen oli todellinen, mutta nykykäsityksen mukaan paljon alun perin arvioitua pienempi.

Timo Vesikari

Lyhyesti: Mikä on imatinibin optimaalinen annos GIST-potilaille?

GIST-tuumorit (gastrointestinal stromal tumours) ovat harvinaisia vatsan alueen syöpiä. Perinteiset solunsalpaajahoidot eivät tehoa niihin. Muutama vuosi sitten suomalaistutkijat huomasivat, että imatinibi, joka on tyrosiinikinaasin estäjä, tehoaa GIST-tuumoriin hyvin. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, mikä olisi paras lääkkeen annos. GIST-potilaat (n = 946) satunnaistettiin saamaan joko 400 mg imatinibia kerran päivässä tai kahdesti päivässä. Potilaita seurattiin kaksi vuotta. Molemmissa ryhmissä puolella potilaista kasvaimet pienenivät hyvin, mutta kahdesti päivässä lääkettä saaneilla aika taudin etenemiseen oli noin 5 kk pitempi. Imatinibi aiheuttaa kaikille potilaille jonkin verran sivuvaikutuksia, joista tavallisimmat ovat anemia, neutropenia, turvotus, väsymys, pleuraalinen kipu, ripuli ja ihottuma. Kahdella päivittäisellä annoksella on enemmän sivuvaikutuksia. Kolmasosalla potilaista annosta piti pienentää sivuvaikutusten takia. Viidellä potilaalla katsottiin imatinibin olleen syynä kuolemaan. Kirjoittajat suosittelevat, että imatinibi aloitetaan kerran päivässä ja annosta nostetaan, jos sivuvaikutukset ovat vähäiset ja tavoitteena on mahdollisimman pitkä taudin remissio.

Sirkku Jyrkkiö

Sopiminen vähentää pakkohoitoja

Tahdosta riippumaton eli pakolla psykiatriseen sairaalaan toimittaminen on edelleen varsin yleistä, Suomessa yleisempää kuin monessa muussa maassa, joskin selvästi vähenemään päin. Pakolla sairaalaan toimittamista voitaneen kuitenkin edelleen vähentää. Varsinkin uudelleen sairastuvien potilaiden kohdalla hoitohenkilökunnan toimenpiteillä voi olla suuri merkitys. Englantilaisessa tutkimuksessa seurattiin 160:tä useasti sairaalahoidossa ollutta, psykoosia tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaa potilasta, joista puolella toteutettiin potilaan omistama kirjallinen ja yhteisesti sovittava kriisisuunnitelma. Tämä suunnitelma tähtää uudelleen sairastumisen varhaiseen toteamiseen ja hoidon varhaiseen aloittamiseen ja siinä on käyty läpi toimenpiteet ja hoitomahdollisuudet, jotka ovat potilaan käytössä, mikäli hän joutuu kriisitilanteeseen. Ensimmäisessä istunnossa projektityöntekijä selosti potilaalle yhteisesti sovittavan kriisisuunnitelman. Toisella kertaa yhdessä potilaan ja hänen hoidossaan mukana olevien ammattihenkilöiden kanssa keskusteltiin ja sovittiin suunnitelman mukaisista menettelytavoista. Vertailuryhmä sai vastaavan informaation kirjallisen lehtisen muodossa. Runsaan 15 kuukauden seurannan aikana henkilökohtaisen intervention saaneista 13 % ja vertailuryhmästä 27% joutui pakkohoitoon (p = 0,028). Tästä syystä myös pakkohoitopäivät (14 vs. 31) olivat interventioryhmässä vähäisemmät, mutta sairaalapäivien kokonaismäärässä ei merkitsevää eroa ollut. Tutkimuksen perusteella on syytä uskoa, että psyykkisesti vaikeasti sairaiden potilaiden kanssa voidaan tehdä sopimuksia, joilla voidaan vähentää tahdosta riippumattoman hoidon määrää. Sen sijaan sairaalahoidon kokonaismäärään sillä näyttää olevan vähäisempi vaikutus.

Raimo K.R. Salokangas