78094 osumaa

Psykiatrian näkökulmia kirjallisuuden analyysiin

Psykiatri kohtaa kirjallisuudessa kaikki potilaansa. Turun yliopiston psykiatrian emeritusprofessori Yrjö O. Alanen, kansainvälisestikin tunnettu psykoterapeutti ja analyytikko, on eläkepäivinään jatkanut syvyyspsykologisten ulottuvuuksien luotaamista merkittävien kirjailijoiden tuotannossa. Näin syntyneen esseekokoelman teksteistä osa on aiemmin julkaistuja, osa kokonaan uusia.

Martti Teikari

Toivo A. Pihkanen journalistin silmin

Psykiatri Toivo Pihkasen (1919-91) uraan mahtui suuren psykiatrisen sairaalan johtajuuden ohella mm. toiminta vankilalääkärinä, työterveyslääkärinä, päätoimittajana, neurologina, poliittisena vaikuttajana, kulttuurihenkilönä, julkkisten psykiatrina, terveyspoliitikkona, Sirola-opiston lääkärinä, juoppojen lääkärinä, psykiatrisen kuntoutuksen edelläkävijänä ja tutkijana. Pihkasen lääkärinura lääketieteen moniottelijana oli monipuolisuudessaan yhtä värikäs kuin mies itse.

Kari Pylkkänen

Lääkärinä valaanpyyntialuksella

Kun Porvoon sairaalan nyt jo eläkkeellä oleva kirurgian ylilääkäri Fredrik Rejman ei vastavalmistuneena lääkärinä saanut toivomaansa kirurgian amanuenssin paikkaa Punaisen Ristin sairaalassa, sattui hänen silmiinsä lehti-ilmoitus, jolla haettiin lääkäriä norjalaisen valaanpyyntiretkikunnan matkalle Eteläiselle Jäämerelle. Tuumasta toimeen, nuori ja seikkailunhaluinen Rejman vastasi ilmoitukseen, kutsuttiin haastatteluun Norjaan ja sai pestin, osin vastavalmistuneeksi lääkäriksi jo suhteellisen mittavan kirurgisen kokemuksensa ansiosta.

Risto P. Roine

Omalla tyylillä, vapaasti ja rennosti

Voiko kirjailijaksi opiskella? Oppaita riittää ja oppimestareita, jotka vakuuttavat, että kyllä voi. Mutta helppoa se ei ole, sillä oppiakseen kirjoittamaan on kirjoitettava paljon ja luettava vielä enemmän. Näin sanoo psykiatri Claes Andersson, kulttuurin ja politiikan moniottelija, jonka opas luovan mielen vapauttamiseen antaa hyviä perussääntöjä kaikille kirjoittamisen paloa tunteville. Pöytälaatikkokirjoittaminen kun lienee kesäteatterin ohella suomalaisten rakkaimpia luovia harrastuksia.

Martti Teikari

Hukassa ympäristössä

Moni dementoitunut elää laitoksessa, joka on toisen maailmansodan jälkeisen rationaalisen laitossuunnittelun tulosta. Mutta voiko olla muuta kuin eksyksissä osastolla, jolla on kaksi samanlaista käytävää ja kummankin varrella parikymmentä samanlaista ovea? Ympäristön toiminnallisuuden ja tehokkuuden vastapainona hoitoympäristöjen viihtyisyys- ja kauneusarvoihin suunnittelun lähtökohtina on alettu vähitellen kiinnittää huomiota.

Helinä Kotilainen

Dementoituneen hoitoympäristöllä on väliä

Millainen vaikutus ympäristönmuutoksella on pitkäaikaishoitoon siirtyvän henkilön mielialaan, vireyteen ja koko terveydentilaan? Katkeavatko yhteydet entiseen kotiin ja tuttuun ympäristöön, kun laitokseen siirtyminen tulee eteen? Jokaisella potilaalla on kuitenkin tausta ja tarina, jonka osasia hän haluaisi tuoda mukanaan uuteen, usein viimeiseen asuinpaikkaan siirtyessään. Teknillisessä korkeakoulussa yhdyskuntasuunnittelun jatkokoulutussihteerinä toiminut valt. maist. Ilkka Sumu perehtyi työuransa aikana rakennetun ympäristön ja siinä toimivien ihmisten välisiin suhteisiin.

Maira Palosuo

Kesä - yäk!

Suomen talvi on pitkä ja kylmä, joten kesän tullen hullaannumme. Kolmessa kuukaudessa pitäisi uudistaa piha ja hoitaa kasvimaata, nauttia auringosta ja uida hiekkarannalla, laihtua paastoten, herkutella jäätelöllä ja grilliruuilla, tavata sukulaisia, antaa aikaa itselle ja perheelle sekä lukea talvella ilmestyneet uudet mielenkiintoiset kirjat. Ehkä vähän matkustellakin, käydä kavereiden häissä ja ainakin Porin Jazzeissa ja Ilmajoen musiikkijuhlilla sekä viettää aikaa kesämökilläkin. Ulkomaille mennään sitten syksyllä. Muistelemme kaihoisasti lapsuuden kesiä, jolloin mansikat olivat punaisia, aurinko kuuma ja sadepäivinä paistettiin sisällä lettuja. Järvivesi oli lämmintä ja vain kasvimaan kitkeminen saattoi häiritä onnellista olotilaa.

Susanna Wilén

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat