In memoriam BJÖRN LINDSTRÖM 17.12.1917-16.11.2002
Professori Björn Ludvig Lindström kuoli 16.11.2002 pitkän sairauden murtamana. Hän oli eräs johtavia sodanjälkeisen ajan kirurgeja Suomessa. Hän syntyi Vaasassa 17.12.1917 ja tuli ylioppilaaksi Vaasan suomalaisesta yhteiskoulusta 1936. Hän opiskeli lääketiedettä Helsingin yliopistossa, valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1941, lisensiaatiksi 1946 ja väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1959. Hän erikoistui kirurgiaan 1952 ja urologiaan 1958. Björn Lindströmille myönnettiin professorin arvo vuonna 1978. Björn Lindströmin kirurginura alkoi Helsingin yleisessä sairaalassa, jossa hän palveli apulaislääkärinä vuoteen 1953. Vuosina 1954-1965 hän toimi osastonlääkärinä ja apulaisylilääkärinä Marian sairaalan kirurgisilla osastoilla. Hän toimi HYKS:n IV kirurgian klinikan apulaisopettajana 1965-1969 Kirurgisessa sairaalassa, ja sen jälkeen samassa talossa apulaisylilääkärinä ja hallinnollisena apulaisylilääkärinä aina eläkkeelle siirtymiseensä 1980 asti. Vuosina 1960-1961 Lindström vieraili Yhdysvalloissa toimien kirurgian opettajana ja tutkijana Chicagossa (University of Illinois). Hän hoiti vuodesta 1956 lähtien laajaa yksityispraktiikkaa Eiran sairaalassa aina 1990-luvun puoliväliin asti. Björn Lindström oli visionääri, joka avasi uusia polkuja. Hän oli kaikessa systemaattinen, vastuuntuntoinen ja tarvittaessa peräänantamaton. Hän oli Suomen verisuonikirurgian ja elinsiirtokirurgian suuri uranuurtaja. Pioneerin osa ei ollut helppo. Hän teki ensimmäisen nykyaikaisen valtimoiden varjoainekuvauksen Suomessa aortan suorapunktiolla Marian sairaalassa 1948 ja jatkoi tekniikan kehittämistä esimiestensä vastustuksesta huolimatta. Hän toi Suomeen 1953 ns. Seldinger-tekniikan, johon kaikki nykyiset suonensisäiset toimenpiteet perustuvat. Hän teki 1956 ensimmäisen valtimoleikkauksen Suomessa. Hän aloitti aortan ja alaraajojen ohitusleikkaukset ja alaraajojen ja kaulavaltimoiden endarterektomiat (suonen sisäkalvon alaisten kalkkeutumien poistot) sekä veritiekirurgian. Björn Lindström oli uranuurtaja myös noninvasiivisen valtimofysiologisen diagnostiikan kehittämisessä. Kirurgin tuli objektiivisesti tietää, mitä teki. Mittauslaitteistoja ei ollut, joten Lindström loi ne käytettävissä olevista komponenteista - siitäkin huolimatta, että hänen esimiehensä katsoi mokoman tutkimuksen olevan ajanhukkaa. Luonteenomaista Lindströmin järkähtämättömälle systematiikalle oli, että jos palvelujärjestelmää ei ollut, hän loi sen. Hän perusti Eiran sairaalaan 1970-luvulla verisuonilaboratorion, jota hän johti kliinisen toimintansa päättymiseen asti. Hän ajoi jo 1970-luvun lopussa verisuonikirurgiaa itsenäiseksi erikoisalaksi, mutta oli aikaansa edellä. Lindströmin visio toteutui vasta 1999. Urologina ja verisuonikirurgina Lindström kiinnostui myös ureemikkojen ongelmista. Hän lähti aktiivisesti suunnittelemaan munuaisensiirtojen aloittamista Suomessa. Monta estettä oli voitettava. Silloiset anestesiologit pitivät toimintaa liian vaarallisena - ainakin laboratorioarvojen perusteella kaikilla potilailla oli lukemattomia kontraindikaatioita. Vaati sinnikkyyttä löytää ja kouluttaa tehtävään sopiva ennakkoluuloton nuori anestesiologi - tältäkin. Ensimmäisen munuaisensiirron Suomessa Lindström teki Marian sairaalassa 1964. Lindströmin kyvykkyyden ja sinnikkyyden ansiosta elinsiirtotoiminta saatiin Suomessa nopeasti käyntiin. Toiminta oli alusta alkaen korkeaa kansainväistä tasoa. Björn Lindströmin vahva paneutuminen, velvollisuudentunto sekä selkeä ja looginen tapa esittää asiansa teki hänestä luottohenkilön niin Lääkintöhallituksessa kuin ammattitoverien keskuudessa. Tämä mahdollisti elinsiirtotoiminnan aloittamiselle välttämättömän erikoisalojen välisen yhteistyön ja nopeutti tarvittavia lainsäädännöllisiä päätöksiä. Björn Lindströmin nimi avasi kaikki ovet: asiat sovittiin kollegojen kesken ilman kirjallisia sopimuksia - miehen sanaan saattoi aina luottaa. Suomen elinsiirtokirurgia onkin kehittynyt Lindströmin luomalta pohjalta korkealuokkaiseksi, selkeisiin eettisiin perusteihin tukeutuvaksi toiminnaksi. Professori Lindström oli myös johtohahmoja luotaessa pohjoismaista elinsiirtoyhteistyötä. Einar ja Karin Stroemin, Kurt ja Doris Palanderin sekä Holger ja Doris Bergenheimin säätiöiden puheenjohtajana Björn Lindström saattoi aktiivisesti vaikuttaa lääketieteelliseen tutkimukseen kohdistettuun tukeen. Siitä monet tutkijapolvet voivat olla hänelle kiitollisia. Björn Lindströmillä oli useita luottamustoimia niin suomalaisissa kuin kansainvälisissäkin järjestöissä. Hän oli mm. Finska läkaresällskapetin, Suomen angiologiayhdistyksen ja Munuaistautiliiton kunniajäsen. Ansioistaan verisuoni- ja elinsiirtokirurgina Björn Lindström palkittiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkillä, HYKS:n kultaisella ansiomerkillä sekä HYKS:n pronssisella ansiomitalilla. Björn Lindström kuului siihen lääketieteen opiskelijoiden joukkoon, joka osallistui sekä talvi- että jatkosotaan. Ensin hän toimi vapaaehtoisena linnoitustöissä 1939, sodissa ensin tulenjohtajana, sitten pataljoonanlääkärinä. Sodanaikaisista ansioistaan hänet palkittiin kolmesti vapaudenristillä: neljättäkin hänelle tarjottiin haavoittuneena lääkintäluutnanttina, mutta hän kieltäytyi siitä, koska ei katsonut sitä ansainneensa. Lääkintäkapteeniksi hänet ylennettiin vuonna 1962. Björn Lindström viihtyi luonnossa, harrasti erämaavaellusta ja kalastusta sekä kvartettilaulua. Björn Lindströmissä menetimme suuren ihmisen ja suuren kirurgin.
