78096 osumaa

Kirjoittajat vastaavat

Kiitämme dosentti Vastamäkeä varsin rakentavista kommenteista. Artikkelimme ensisijainen tarkoitus oli esitellä alkuperäistutkimuksena distaalisten radiusmurtumien hoidossa sattuneita potilasvahinkoja ennemmin kuin olla katsausartikkeli, joksi se toimituksessa luokiteltiin. Siten lähdeluettelossa emme pyrkineet täydellisyyteen, vaikkakin LKT J-P Kaukosen väitöskirjassa esitetyn luokittelun pois jääminen voidaan katsoa puutteeksi. On kuitenkin pidettävä mielessä, että mikään käyttöön ehdotetuista tai käytetyistä murtumaluokitteluista ei ole pystynyt antamaan erinomaista tai edes hyvää ohjenuoraa murtuman hoitomenetelmän valinnalle. Siihen ei anna vastausta myöskään LKT Pekka Kallion ansiokas katsaus kotimaisessa Käsikirurgia-oppikirjassa.

Jarkko Vasenius, Timo Raatikainen

Mielitaudeista ja niihin liittyvistä myyteistä

Runsaat kolmekymmentä vuotta sitten hakeuduin lääketieteen opintojeni ohella opiskelemaan filosofiaa, psykologiaa ja sosiologiaa. Sellainen oli silloin muotia. Luulin myös näiden tieteenalojen tuovan ratkaisun mieltäni silloin - kuten edelleenkin - askarruttaneeseen kysymykseen mielen ja ruumiin välisestä yhteydestä sekä antavan neuvoja, miten hoitaa psyykkisesti sairasta ihmistä paremmin kuin puhtaan lääketieteen keinoin. Lupasivathan kyseiset tieteenalat senaikaisissa kirjoituksissa holistisen ratkaisun ihmisen elämisen ongelmiin. Molemmissa toiveissani petyin, mutta kiintoisaa ja mieltä innostavaa aikaa se oli, ja kyllä siitä jotain mukaankin tarttui.

Raimo Kr Salokangas

Kultaa vaiko kunniaa

Ei voi olla ihmettelemättä sitä uskomatonta mediavoimaa ja vaikuttavuutta, mikä televisiokuvalla on ihmisten mieliin ja asenteisiin. Ensimmäiset televisioidut talviolympialaiset pidettiin nekin uudella mantereella, Squaw Valleyssa, v. 1960. Silloin ohjelmatarjonta ja kuvan laatu olivat hyvin vaatimattomia ja useimmiten musta-valkolähetyksissä nähtiin vain valkoista eli lumisadetta. Runsaan 40 vuoden aikana ohjelmatarjonta, esitykset, kuvakulmat, haastattelut ynnä muut on tehty paljon katsojaystävällisemmiksi kuin aikaisemmin. Joskus on jopa saatettu tämän takia jättää asiapitoisuus vähän vähemmällekin kuin kuuluisi. Joka tapauksessa uudet lajit on yritetty tehdä mahdollisimman helposti seurattaviksi ja kuvaukset ja selostukset hoidettu siten, että aiemmin näitä lajeja seuraamaton ummikkokin on päässyt heti syvälle sisälle esim. curlingin tai kumparelaskun salaisuuksiin. Kuvakulmat, visuaalisuus ja televisioinnin tekninen toteutus esim. kumparelaskussa ja erityisesti sen hypyissä tuovat henkeäsalpaavia kokemuksia, varsinkin oman maan edustajien esityksiä seuratessa. Kukapa olisi uskonut, että tavallisesti jääkiekkoa ja murtomaahiihtoa innokkaasti seuraava penkkiurheilija - niin kuin itsekin olen - seuraisi silmät tapillaan curlingin kiemuraisia ratkaisuotteluita tai kumparelaskun hyppyjä.

Timo Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat