Palovammojen hoidon valtakunnallinen porrastus

Vaikeiden palovammojen hoidossa alkoi 1960-luvulla voimakas kehitysvaihe. Pahoinkaan palaneet potilaat eivät nestehoidon ansiosta enää menehtyneet hoidon alkuvaiheessa palovammasokkiin. Ongelmana oli sellaisen potilaan hoito, jolla palanutta ihoa oli enemmän kuin palamatonta, ihosiirteeksi sopivaa aluetta. Varhaiseksisio eli palaneen ihoalueen poistaminen viikon kuluessa tapaturmasta muutti palovammojen leikkaushoidon. Samoihin aikoihin kehitettiin laitteet, joilla siirrettävä iho laajennettiin verkkomaiseksi. Näin ihosiirteillä voitiin peittää paljon laajempia alueita kuin aiemmin. Laajennettu ihosiirre peitettiin alkuun parkitulla ksenograftilla tai amnionkalvoilla. Myöhemmin perustettiin ihopankkeja, jotka tuottivat laajennettujen ihosiirteiden päällä käytettäviä tuoreita allografteja, glyserolissa säilytettyjä kuolleita allografteja tai syväjäädytettyjä eläviä allografteja. Immunologian kehitys, ravitsemushoito, uudet paikallishoitoaineet ja antibiootit helpottivat taistelua infektioita vastaan (1).

Jyrki Vuola, Markku Härmä

Riksomfattande nivåstrukturering av brännskadebehandlingen

Under 1960-talet inleddes ett intensivt utvecklingsskede beträffande omhändertagandet av svåra brännskadefall. Tack vare vätskebehandling kunde dödsfall till följd av brännskadechock i behandlingens begynnelseskede undvikas även vid svåra brännskador. Problemet var behandlingen av patienter som hade mer bränd hud än intakta hudområden som lämpade sig för transplantation. Tidig excision av brända hudområden inom loppet av en vecka efter traumat innebar nya rutiner jämfört med tidigare praxis vid brännskadekirurgi. Vid samma tid utvecklades instrument som möjliggjorde töjning av hudtrans-plantat till s.k. meshing. Tack vare denna teknik kunde man täcka mycket större områden än förut. Ovanpå det vidgade hudtransplantatet lades initialt ett garvat xenograft eller amnionhinnor. Senare etablerades hudbanker som producerade färska allograft för täckning vid meshingteknik, döda allograft som förvarades i glycerol samt djupfrysta, levande allograft. Immunologins utveckling, nutritionsterapi, nya substanser för lokal behandling samt antibiotika underlättade kampen mot infektioner (1). Tack vare utvecklingen förbättrades även behandlingsresultaten. I början av 1950-talet avled fortfarande genomsnittligt hälften av patienterna med 35-procentiga brännskador. Nuförtiden överlever på de mest kompetenta brännskadecentren inte sällan över hälften av patienter med 80-procentiga brännskador (2).

Keskitetty palovammojen hoito HYKS:ssa Kokemukset ensimmäisten kuuden vuoden ajalta

Suomen ensimmäinen palovammaosasto avattiin Töölön sairaalassa marraskuussa 1988. Vuosina 1989-94 osastolla hoidettiin 533 palovammapotilasta. Osastohoitoa tarvitsevia palovammapotilaita on tullut vuosi vuodelta lisää, sen sijaan tehohoitopäivien määrä on pysynyt vakiona vuoden 1991 jälkeen. Yleisimmin vammat ovat olleet käsissä ja kasvoissa, ja tavallisin potilas oli työikäinen mies. 60 % potilaista oli ollut humalassa vamman sattuessa, ja lähes joka kymmenes vamma sattui saunassa. Osaston potilaiden kuolleisuus kuuden ensimmäisen toimintavuoden aineistossa oli alle 5 %. Vaikeita palovammoja saaneet potilaat on lähetetty herkästi asiantuntevaan hoitoon HYKS:n muista klinikoista sekä jäsenkunnista, mutta vain harvoista ulkokunnista. Vaikeiden palovammojen hoito tulisi kuitenkin Suomessa keskittää valtakunnallisesti kahteen yliopistosairaalaan.

Sirpa Asko-Seljavaara, Jyrki Vuola, Markku Härmä, Nils Svartling, Eila Manninen-Kauppinen

Palovammapotilaan kuntoutus

Palovammapotilaan hoito ja kuntoutus on tiivistä moniammatillista yhteistyötä, johon osallistuvat myös potilas ja hänen omaisensa. Kuntoutus alkaa jo akuuttivaiheessa ja jatkuu pitkään kotiutumisen jälkeen. Potilasta ohjataan jo sairaalavaiheen aikana omatoimisuuteen päivittäisissä toiminnoissa sekä osallistumaan ja ottamaan vastuuta omasta kuntoutumisestaan. Hoidossa vältetään turhaa immobilisaatiota ja potilas avustetaan jalkeille jo ennen ihonsiirtoleikkausta. Syvän palovamman arpi hypertrofioituu helposti. Arven liikakasvua voidaan ehkäistä varhain aloitetulla painehoidolla ja silikonivalmisteiden käytöllä. Palovammapotilaat toipuvat yleensä hyvin ja motivoituvat kuntoutukseen, kun hankalatkin hoidot tuottavat toivottua tulosta.

Marisa Nikkonen, Raija Tuominen

Palovammojen avohoito

Valtaosa Suomessa vuosittain sattuvista yli 20 000 palovammasta hoidetaan avohoidossa. Vammat ovat yleensä pinnallisia toisen asteen kuumavesivammoja, jotka paranevat parissa viikossa konservatiivisella hoidolla. Hoitoperiaatteet ovat yksinkertaisia ja tulokset hyvät. Syviä palovammoja saaneet on kuitenkin tärkeää osata ohjata varhaisessa vaiheessa leikkaushoitoon. Näin lyhennetään palovamman kokonaishoitoaikaa ja saadaan paras mahdollinen toiminnallinen ja esteettinen tulos.

Päivi Salminen-Peltola, Jyrki Vuola

Myyräkuumeen aiheuttamat oireet ja löydökset silmässä

Myyräkuumeen akuutissa vaiheessa todetaan runsaasti silmäoireita ja -löydöksiä. Sairauden tunnetuimmat ilmentymät silmässä ovat ohimenevä myopia (myooppinen siirtymä) ja sitä harvinaisempi silmänpaineen äkillinen nousu (akuutti glaukooma). Näiden muutosten mekanismia on selvitetty A-kaikumittauksin: infektion akuutissa vaiheessa silmän etukammio madaltuu ja mykiö paksuuntuu. Aikaisemmin silmäoireet ja -löydökset luokiteltiin yleensä neurologiseen oireryhmään. Nykytiedon perusteella ne tulisi kuitenkin katsoa tämän yleisinfektion ilmentymiksi silmässä ja luokitella omaksi oftalmologiseksi ryhmäkseen.

Matti Kontkanen

Syöpäpotilaan oireenmukainen hoito

Syöpäpotilaan oireista merkittävimpiä ovat kipu, hengenahdistus, pahoinvointi, oksentelu ja ruokahaluttomuus. Niihin pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti sädehoidolla, syöpälääkkeillä tai kirurgialla, mutta myös monet muut keinot, kuten portaittainen kivunhoitomalli ja ihonalaiset infuusiot, ovat osoittautuneet tehokkaiksi syöpäpotilaan oireiden hallitsemisessa. Tärkeä osa hoitoa on potilaan ja lääkärin hyvä vuorovaikutus. Aktiivinen oireenmukainen hoito parantaa usein merkittävästi potilaan elämänlaatua.

Markku Viren, Risto Johansson

Periytyvän rintasyövän geeni uudessa valossa

Viime aikoina on yksi periytyvälle rintasyövälle altistavista geeneistä, BRCA1, ollut vilkkaan tutkimuksen kohteena. Mikäli rintasyöpäsukuun kuuluvalla naisella on BRCA1-geenin mutaatio, on hänellä noin 80 %:n vaara sairastua rintasyöpään elämänsä aikana, ja lisäksi suurentunut vaara saada munasarjasyöpä. Mutta entäpä toisin päin: onko BRCA1-geenin mutaatio merkki periytyvästä taipumuksesta saada rintasyöpä, ja esiintyykö tässä geenissä mutaatioita myös sporadisissa rintasyövissä?

Heikki Joensuu

Raskaus ja tuberkuloosi

Santo Domingossa tehdyssä tutkimuksessa raskaus ei lisännyt tuberkuloosiin sairastumisen riskiä naisten HIV-statuksesta riippumatta. Tutkimusmateriaalissa oli 490 tuberkuloosipotilasta ja 172 melko hyvin valittua verrokkia. Tuberkuloosia sairastavat olivat imettäneet merkittävästi pidempään kuin verrokit, ja myös painon pudotus oli heillä suurempaa. Muissa raskauteen liittyvissä seikoissa ei merkittäviä eroja ollut.

Matti Viljanen

Oktreotidi parantaa ruokatorvikohjujen ligeerauksen hoitotulosta

Vuotavat ruokatorven kohjut voidaan hoitaa endoskooppisesti mm. ligeeraamalla. Hoito on haitattomampaa kuin skleroterapia, mutta siihen liittyy uusintavuotoja 30-40 %:lla potilaista. Vasopressiini on ollut käytössä, koska se laskee portapainetta, mutta siihen liittyy haittavaikutuksina mm. koronaari-iskemian paheneminen. Sittemmin kehitetty vasopressiininanalogi, oktreoptidi, on vasopressiinin tavoin kehokas paineenlaskija, mutta sillä on vähemmän haittavaikutuksia kuin edeltäjillä. Hongkongilaistutkijat selvittivät, miten profylaktisesti annettu oktreotidi vaikuttaa ligeeraushoidon tulokseen.

Robert Paul