78167 osumaa

Miten keski-ikäinen nainen kokee terveydentilansa?

Kaikkialla länsimaissa naiset elävät miehiä pidempään. Kuitenkin he käyttävät terveyspalveluja enemmän kuin miehet. Eliniän pidetessä vanheneva ja iän myötä myös raihnaistuva naisjoukko suurenee. Tarvitaan monitieteistä tutkimustietoa terveyteen yhteydessä olevista tekijöistä. Vain sitä kautta, että otetaan huomioon myös ne olosuhteet, missä ihmiset elävät, on mahdollista edistää terveyttä ja ehkäistä sairauksia.

Raili Peltonen

Prostaglandiini E1 impotenssin diagnostiikassa

Impotenssin tärkeimmät riskitekijät ovat valtimokovettumatauti, verenpainetauti, korkea kolesteroli, sokeritauti, tupakointi ja yli 50 vuoden ikä. Kliiniseen diagnostiikkaan on kehitetty menetelmiä, joilla voidaan arvioida psyykkisten ja verenkiertotekijöiden merkitystä. Hermoston ja paisuvaiskudoksen vanhenemiseen liittyviä muutoksia ei käytännössä edelleenkään pystytä tutkimaan. Vaskulaarisen impotenssin diagnostiikassa ei ole aikaisemmin riittävästi kiinnitetty huomiota siihen, että verenkiertoa koskevat tutkimukset olisi tehtävä maksimaalisen sileälihasrelaksaation aikana, sillä vain näin voidaan simuloida normaalin erektion hemodynaamisia olosuhteita.

Harry Nisén

TT-kuvaus tärkeä leikkauskelpoisuutta arvioitaessa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää keuhkosyövän levinneisyys syövän toteamishetkellä ja arvioida leikkauskelpoisuuteen vaikuttavia tekijöitä vuosina 1980-1984 kerätyn aineiston perusteella. Aineisto koostui alunperin 300 potilaasta. Näistä 249 tapauksessa histologinen diagnoosi varmistui primaariksi keuhkosyöväksi ja tämä määrä potilaita kelpuutettiin lopulliseen tarkasteluun. Miehiä oli 233 ja naisia 16. Potilaiden keski-ikä oli 65 v (42-85 v). Aineisto jakautui histologisesti siten, että pienisoluinen keuhkosyöpä oli 46:lla ja ei-pienisoluinen 203:lla.

Antti Taivainen

MEG käyttökelpoinen aivotoiminnan selvittelyssä

Päänulkoiset magneettikentät heijastavat aivokuoren pyramidisolujen postsynaptisia virtoja apikaalidendriiteissä, erityisesti aivokuoren uurteissa. Magneettikenttiä voidaan mitata pään ulkopuolelta herkillä suprajohtavuuteen perustuvilla magnetometreilla. Menetelmä on nimeltään magnetoenkefalografia (MEG). Väitöskirjatyössä kartoitettiin MEG:n käyttömahdollisuuksia aivokuoren terveen ja patologisen toiminnan paikantamisessa.

Ritva Paetau

Mikrobilääkkeet tänään Varmistu etiologiasta ennen kuin hoidat sieni-infektiota Uusien sienilääkkeiden käyttö

Uusien sienilääkkeiden käyttö edellyttää hoitavalta lääkäriltä entistä parempaa perehtymistä sieni-infektioiden hoitoon. Koska lääkkeet ovat kalliita, lääkärin vastuu oikeasta diagnoosista korostuu myös taloudellisesti. Sieni-infektion etiologian selvittäminen, käytännössä sieniviljelyn käyttö, on ainoa keino estää turhat lääkehoidot. Yhden turhan peroraalisen hoidon kustannuksella tehdään jopa kymmeniä sieniviljelyjä.

Inkeri Helander, Pentti Huovinen

Hyvän sairaalan kriteerit

Sairaalat ovat Suomessa aikaisempaa selvemmin palveluja tuottavien laitosten asemassa: ne tuottavat kuntien tilaamia erikoissairaanhoidon palveluja. Sairaalat joutuvat määrittelemään palvelutuotteensa sekä niiden hinnat ja laadun. Tämän vuoksi on tullut ajankohtaiseksi selvittää, mitkä ovat hyvän sairaalan kriteerit. Jorvin sairaalassa on kehitetty sairaalan laatupyörä, joka sisältää viisi laadun kannalta tärkeätä osa-aluetta. Se helpottaa määrittelemään hyvän sairaalan kriteerit ja asettamaan niille tavoitetasot. Valtakunnallisesti on käynnistynyt sairaala-auditointihanke, jonka tavoitteena on kehittää hyvän sairaalan rakenneominaisuuksia määrittävät mittarit ja tavoitetasot.

Antti Jäättelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat