Lääkkeiden määrääminen avohoidon eri sektoreilla Lähtökohdat Tutkimuksessa selvitettiin, miten lääkeostot jakautuvat sen mukaan, toimiiko lääkemääräyksen kirjoittanut lääkäri julkisella vai yksityisellä sektorilla vai työterveyshuollossa, ja onko lääkevalinnoissa eroja toimintasektoreittain. Katri Aaltonen, Jani Miettinen, Timo Maljanen, Lauri Virta, Jaana E. Martikainen Lehti 35: Alkuperäistutkimus 35/2018 Kommentteja
Lääkärien arviot potilastietojärjestelmistä ovat parantuneet hieman LÄHTÖKOHDAT Lääkärien arvioita potilastietojärjestelmistä on kartoitettu vuosina 2010 ja 2014. Tämä tutkimus jatkaa seurantaa ja tarkastelee lisäksi organisaatioiden välistä tiedonkulkua. Peppiina Saastamoinen, Hannele Hyppönen, Johanna Kaipio, Tinja Lääveri, Jarmo Reponen, Suvi Vainiomäki, Jukka Vänskä Lehti 34: Alkuperäistutkimus 34/2018 Kommentteja
Aikuisiällä alkaneen Huntingtonin taudin lääkehoito Suomessa Lähtökohdat Huntingtonin taudin lääkehoidosta ei ole yksiselitteisiä suosituksia. Tutkimme keskushermostoon vaikuttavilla lääkkeillä toteutettua taudin oireenmukaista hoitoa Suomessa. Jussi O. T. Sipilä, Valtteri Kaasinen, Kari Majamaa Lehti 32: Alkuperäistutkimus 32/2018 Kommentteja
Diabeteksen lääkehoidot ja korvaustason laskun vaikutus omavastuisiin Lähtökohdat Tyypin 2 diabeteksen lääkkeiden erityiskorvattavuus aleni vuoden 2017 alusta. Terhi Kurko, Pekka Heino, Jaana E. Martikainen, Katri Aaltonen Lehti 24-31: Alkuperäistutkimus 24-31/2018 Kommentteja
Sote-keskuksen kapitaatiokorvauksen määrittelyMitä taustatekijöitä tulisi ottaa huomioon? Lähtökohdat Asiakas saa sote-uudistuksessa valita perusterveydenhuollon palvelut tuottavan sote-keskuksen. Keskusten saama korvaus perustuisi lähinnä kapitaatioon. Riikka-Leena Leskelä, Hanna Hovi, Paula Pennanen, Mikko Nuutinen, Sirkku Pikkujämsä, Hennamari Mikkola Lehti 23: Alkuperäistutkimus 23/2018 Kommentteja
Syöpäkivun hoitoa kehittämällä voidaan vähentää päivystyskäyntejä Lähtökohdat Noin puolet syöpäpotilaista kokee sairautensa aikana kipua. Heistä yli kolmanneksella se on vaikeaa tai keskivaikeaa. Lehti 22: Alkuperäistutkimus 22/2018 Kommentteja
Potilasvakuutuskeskuksen aineiston analyysiHammasvauriot anestesian ja elvytyksen yhteydessä Lähtökohdat Hammasvaurio on yleinen anestesiaan, intubaatioon ja elvytykseen liittyvä haittatapahtuma. Mikko Pitkänen, Risto Kontio, Johannes Förster Lehti 21: Alkuperäistutkimus 21/2018 Kommentteja
Bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäyttö on vähentynyt Lähtökohdat Rekisteritutkimuksessa selvitettiin bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäytön yleisyyttä lääkeaineittain, ikäryhmittäin ja sukupuolittain koko väestössä. Terhi Kurko, Leena Saastamoinen, Annamari Tuulio-Henriksson, Tero Taiminen, Jari Tiihonen, Marja Airaksinen, Jarmo Hietala Lehti 20: Alkuperäistutkimus 20/2018 Kommentteja
Perhekuntoutus lapsen tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen pulmissa Lähtökohdat Tarkastelimme neuropsykiatrisesti oireilevien 5–12-vuotiaiden sosiaalisia taitoja sekä tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen ongelmia monimuotoisen hoito-ohjelman alussa ja lopussa. Miika Vuori, Annamari Tuulio-Henriksson, Ilona Autti-Rämö Lehti 19: Alkuperäistutkimus 19/2018 Kommentteja
Vaikeasti muistisairaan vanhuksen kivun hallinta toteutuu palvelutalossa huonommin kuin laitoksessa LÄHTÖKOHDAT Tehostettu palveluasuminen maksaa laitoshoitoa vähemmän. Vertasimme vaikeasti muistisairaiden potilaiden kivun hallintaa palvelutyyppien välillä. Harriet Finne-Soveri, Dimitrije Jakovljevic, Matti Mäkelä, Rauha Heikkilä, Paula Andreasen, Marika Kylänen, Suvi Leppäaho, Teija Hammar Lehti 18: Alkuperäistutkimus 18/2018 Kommentteja
Hoitoon liittyvien infektioiden prevalenssi HUS-alueen terveyskeskussairaaloissa 2015 LÄHTÖKOHDAT Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen terveyskeskussairaaloissa selvitettiin syksyllä 2015 vallitsevuus- eli prevalenssitutkimuksella hoitoon liittyvien infektioiden määrä sekä menetelmän soveltuvuus uuden tartuntatautilain mukaiseen infektioiden seurantaan. Marjaana Pitkäpaasi, Mari Kanerva, Jaana-Marija Lehtinen Lehti 16: Alkuperäistutkimus 16/2018 Kommentteja
CP-lasten ja -nuorten systemaattinen lonkkaseuranta puuttuu Suomesta Lähtökohdat Tutkimuksessa verrattiin Suomen CP-vammaisten lasten ja nuorten lonkkien seurantakäytäntöjä Ruotsissa kehitettyyn CPUP-ohjelmaan. Ohjelman tarkoitus on ehkäistä lonkkien sijoiltaanmenoa varhaisella konservatiivisella tai operatiivisella hoidolla. Tuija Löppönen, Helena Mäenpää, Jari Peltonen, Matti Ahonen, Tuula Kiviranta Lehti 15: Alkuperäistutkimus 15/2018 Kommentteja
Muistin ja tarkkaavaisuuden häiriöiden seulonta sairaalassa on aiheellista Lähtökohdat Iäkkäillä sairaalapotilailla on akuutin ongelman lisäksi usein muitakin sairauksia ja geriatrisia oireyhtymiä. Yleisiä mutta usein alidiagnosoituja ovat dementia ja delirium. Molemmat heikentävät potilaan ennustetta ja toipumista. Tilda Kangas, Roosa Hämäläinen, Jaakko Valvanne, Esa Jämsen Lehti 11: Alkuperäistutkimus 11/2018 Kommentteja
Synnynnäisen hypotyreoosin seulonta vastasyntyneiltä kuiva- ja napaverinäytteistä LÄHTÖKOHDAT Synnynnäisiä aineenvaihduntasairauksia seulotaan kuivaverinäytteistä koko Suomessa. Synnynnäistä hypotyreoosia seulotaan napaverinäytteistä, toisin kuin muissa länsimaissa. Anna Linko-Parvinen, Annika Kouki, Johanna Uitto, Riikka Kurkijärvi, Britt-Marie Loo, Tiina Heinonen, Kirsti Näntö-Salonen, Harri Niinikoski, Ilkka Mononen Lehti 8: Alkuperäistutkimus 8/2018 Kommentteja
Helsingin kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot 2002–2016 Lähtökohdat Tarkastelimme Helsingin kaupungin työntekijöiden sairauspoissaolotrendejä ikäryhmittäin. Hilla Sumanen, Kustaa Piha, Tiina Pohjonen, Eero Lahelma, Olli Pietiläinen, Ossi Rahkonen Lehti 7: Alkuperäistutkimus 7/2018 Kommentteja
Astma ja allergia lievenevät Suomessa – apteekkien allergiabarometri 2010–2016 Lähtökohdat Apteekeissa on seurattu barometrikyselyillä astma- tai allergialääkkeitä ostavien potilaiden oireita sekä lääkkeiden ja terveydenhuollon käyttöä. Juha Jantunen, Tari Haahtela, Johanna Salimäki, Anna Pelkonen, Mika Mäkelä, Paula Kauppi Lehti 6: Alkuperäistutkimus 6/2018 Kommentteja
Keuhkoahtaumatautipotilaiden ryhmäliikunta kannattaa Lähtökohdat Tavoitteena oli osoittaa, että vaikeaa keuhkoahtaumatautia sairastavia voidaan kuntouttaa turvallisesti avohoidossa. Joni Niskanen, Sirpa Leivo-Korpela, Leena Seppi, Tiina Luukkaala, Kirsi Laasonen, Lauri Lehtimäki Lehti 5: Alkuperäistutkimus 5/2018 Kommentteja
Kohti luotettavampia tuottavuuslukuja LÄHTÖKOHDAT THL:n vuotuisen sairaaloiden tuottavuusvertailun perusteita ja virhelähteitä selvitettiin TYKS:n lastenklinikassa. Aiemmat tiedonmuodostuksen ja -siirron ongelmat oli korjattu. Susanna Siitonen, Tuija S. Ikonen, Jussi Mertsola Lehti 4: Alkuperäistutkimus 4/2018 Kommentteja
Opioidikorvaushoito on laajentunut ja monimuotoistunut Lähtökohdat Opioidiriippuvuuden lääkkeellisestä vieroitus- ja korvaushoidosta ei ole kattavaa rekisteritietoa. Tämän poikkileikkausselvityksen tavoitteena oli saada vuoden 2015 tilanteesta vertailukelpoinen kokonaiskuva vuonna 2011 tehtyyn selvitykseen nähden. Airi Partanen, Hannu Alho, Martta Forsell, Elina Kotovirta, Kristiina Kuussaari, Niklas Mäkelä, Sanna Rönkä, Jani Selin, Helena Vorma Lehti 50-52: Alkuperäistutkimus 50-52/2017 Kommentteja
Iäkkäät käyttävät vältettäviä lääkkeitä yleisesti LÄHTÖKOHDAT Anna-Kaisa Vartiainen, Virva Hyttinen, Johanna Jyrkkä, Leena Saastamoinen, Hannu Valtonen Lehti 49: Alkuperäistutkimus 49/2017 Kommentteja
Ratsioita sairaaloihin? Terveydenhuolto Ratsioita sairaaloihin? Jäävätkö paperittomat vaille hoitoa, jos poliisin tiedonsaantioikeutta laajennetaan? Avoin artikkeli
Saako potilas kuvata hoitohenkilökuntaa? Kliininen työ Saako potilas kuvata hoitohenkilökuntaa? Avokonttorit yleistyvät – potilastietojen pysyminen salassa on esihenkilön vastuulla.
Fimea: Uuden Alzheimer-hoidon kustannukset jopa 100 miljoonaa euroa vuodessa Lääkeuutisia Fimea: Uuden Alzheimer-hoidon kustannukset jopa 100 miljoonaa euroa vuodessa Potilasmääriin ja budjettivaikutukseen liittyy kuitenkin erittäin merkittävää epävarmuutta.
Pallolaajennus kustannustehokas monisuonitaudin hoidossa Lääketieteen maailmasta Pallolaajennus kustannustehokas monisuonitaudin hoidossa Toimenpidettä verrattiin ohitusleikkaukseen.
Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä autoimmuunisairauksiin Tiede Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä autoimmuunisairauksiin Väitöstutkimuksen tulokset tukevat tarpeettomien antibioottikuurien välttämistä erityisesti varhaislapsuudessa.
Uusi työaikaa koskeva ruokailusuositus Terveydenhuolto Uusi työaikaa koskeva ruokailusuositus Eriarvoisuus työikäisten lautasella on lisääntynyt. Avoin artikkeli