78086 osumaa

Nuorisopsykiatrian näkökulma erikoislääkäripulaan

Sekä määrällisesti että suhteellisesti suurin erikoislääkärivaje sairaanhoitopiireissä oli 2001 psykiatrian erikoisaloilla, joihin kohdistui kolmannes kaikesta erikoislääkärivajeesta. Vaje suhteutettuna työssä oleviin oli suurin nuorisopsykiatriassa, 60 %. Toisaalta tälle erikoisalalle 1996-2000 valmistuneiden uusien erikoislääkärien määrä oli suhteellisesti kaikkein suurin. Vaje näyttäisi siis olevan helpottumassa. Kaikille maan nuorisopsykiatreille tehdyssä kyselyssä ilmeni, että heistä yli 90 % oli kunnallisen terveydenhuollon palveluksessa ja päätoimisten yksityispraktikkojen määrä oli varsin pieni.

Kari Pylkkänen, Eila Laukkanen

Terveyskeskuslääkärin työ neuvola- ja kouluikäisten parissa

TAYS:n miljoonapiirin alueen terveyskeskusten lastenneuvola- ja koululääkäreistä 40 % oli sitä mieltä, että lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa on varattu liian vähän aikaa lääkärille. Rutiinitarkastuksia haluttiin vähentää ja paneutua enemmän lasten ja perheiden ongelmiin. Väestövastuulääkäreistä merkittävästi suurempi osa kuin muista terveyskeskuslääkäreistä toimi neuvoloissa tai kouluissa ja he olivat yleensä aktiivisempia mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Kaikkiaan lääkärien toiminta lasten mielenterveysasioissa oli kuitenkin vähäistä. Ongelmat lasten ehkäisevässä terveydenhuollossa liittyvät yleiseen resurssi- ja aikapulaan eivätkä suoranaisesti väestövastuujärjestelmään.

Anneli Heikkinen, Kaija Puura, Eija-Liisa Ala-Laurila, Tarja Niskanen, Kari Mattila

Suukirurgiseen toimenpiteeseen liittyvä hermovaurio

Hermo vaurioituu joskus tavallisten hammastoimenpiteiden yhteydessä. Tavallisin hermovaurio aiheutuu alempaan hammaskuoppaluuhermoon (nervus alveolaris inferior) viisaudenhampaan poiston yhteydessä, mutta myös yksittäisiä kielihermon (nervus ligualis) vaurioitumisia on todettu. Normaalisti hermo kulkee pehmytkudoksissa eikä luukanavassa, joten se on suojattavissa oikealla preparointitekniikalla. Puutteellinen hampaan poiston tekniikka tai varomaton pehmytkudosten käsittely saattavat kuitenkin vaurioittaa hermoa toimenpiteen yhteydessä.

Juhani Kaivola, Lasse Lehtonen

Peruskoulun ongelma: satatuhatta lasta erityisopetuksessa

Erityisopetus peruskoulussa on viime vuosina yltänyt tavattomiin mittoihin. Erityisopetuksen piirissä oli vuoden 1999 tilastojen mukaan 103 892 lasta eli 17,9 prosenttia kaikista peruskoululaisista. Valtaosa heistä, hieman yli 80 prosenttia sai erityisopetusta osa-aikaisesti, 11 prosenttia oli siirretty erityisluokille ja loput olivat joko integroidussa opetuksessa tai erityiskouluissa.

Kyllikki Kauttu

Kuolleisuus on vähentynyt - kuolemat lisääntyvät

Maailmassa arvioidaan syntyneen kaikkiaan noin 106 miljardia ihmistä. Heistä oli elossa noin 6,1 miljardia vuonna 2001. Sata vuotta aikaisemmin maapallon väkiluku oli vain 1,6 miljardia, joten se on lähes nelinkertaistunut sadan viimeisen vuoden aikana. Suuren lisäyksen syynä on erityisesti kuolleisuuden väheneminen sekä siitä johtunut väestöpohjan kasvu, vaikka syntyneisyys onkin kehittyneissä maissa merkittävästi alentunut.

Arno Forsius

Amiodaronin käyttö lisääntyy - antikoagulaatio unohtuu Asetyylisalisyylihappo, alkoholi, antibiootit ja amiodaroni

Kuukauden aikana olen kohdannut kaksi sydänpotilasta, joilla pitkäaikaisen varfariinihoidon INR-arvo nousi aloitetun amiodaronihoidon (Cordarone) seurauksena viikossa hoitoalueelta 10:een. Tästä herää kysymys, kenen tulee huolehtia antikoagulanttihoidon seurannasta, kun potilaalle määrätään amiodaronilääkitys.

Markku Ellonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat