Lääkkeiden patenttisuojaan muutos Dohassa Qatarissa juuri päättynyt Maailman kauppajärjestön (WTO) ministerikokous päätyi esittämään helpotuksia kehitysmaiden lääkepulaan. Vaikka itse patenttisopimusta ei varsinaisesti muutettukaan, sen tulkinta tehtiin joustavammaksi. Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lehti 49-50: Lääkeinfo 49-50/2001 Kommentteja
Johns Hopkins myöntää tutkimuksen epäeettiseksi Tällä palstalla käsiteltiin aikaisemmin epäeettiseksi arvioitua syöpälääketutkimusta, joka tehtiin Intiassa (SLL 2001; 56:3594). Kokeellinen lääkevalmiste oli peräisin Johns Hopkins yliopistosta Yhdysvalloista ja sitä testattiin Intiassa 26 potilaalla, joilla oli suun alueen syöpä. Yliopisto on saanut nyt selvityksensä valmiiksi. Lääkkeellä ei oltu suoritettu riittäviä turvallisuustestauksia koe-eläimillä ennen kliinisiä tutkimuksia. Tutkimus ei siten täyttänyt yliopiston noudattamia hyvän kliinisen tutkimuksen kriteerejä. Tutkimuksen aloittaneille on luvassa sanktioita. Intian hallituksen tekemissä selvityksissä todettiin mm. puutteita tietoon perustuvan suostumuksen hankkimisessa potilailta. Selvityksessä esitetään myös, että tutkimuslaitoksen eettinen toimikunta tulisi vaihtaa uuteen. Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lehti 49-50: Lääkeinfo 49-50/2001 Kommentteja
Epoetiini-alfa ja aplasia Euroopan lääkearviointivirasto (EMEA) sekä Britannian ja Norjan lääkevalvontaviranomaiset tiedottavat, että rekombinantti ihmisen erytropoietiini- eli epoetiini-alfa (Eprex, Janssen-Cilag) saattaa aiheuttaa punasoluaplasian, joka voi ilmaantua kuukausia tai joskus jopa vuosiakin jatkuneen hoidon jälkeen. Oireena on yleensä vaikeutunut anemia, joka ei reagoi erytropoietiinin lisäannoksiin. Lisäksi seerumissa todetaan erytropoietiinin vasta-aineita. Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lehti 49-50: Lääkeinfo 49-50/2001 Kommentteja
Bimatoprosti avokulmaglaukoomaan EU:n tieteellinen lääkevalmistekomitea (CPMP) on hyväksynyt prostaglandiinianalogin bimatoprostin (Lumigan, Allergan) avokulmaglaukooman ja kohonneen silmänpaineen hoitoon. Lääke on tarkoitettu monoterapiana vain potilaille, joilla ei saada hoitovastetta tavanomaisella hoidolla, tai jotka sietävät aikaisempaa hoitoa huonosti. Valmistetta käytetään myös yhdistettynä beetasalpaajiin. Kilpaileva uusi lähivalmiste on travoprosti (Travatan, Alcon), joka sai hyväksynnän kesällä. Käytettävissä olevien tietojen mukaan prostaglandiinianalogeista eniten käytetty tällä hetkellä on latanoprosti (Xalatan, Pharmacia), joka on markkinoilla myös Suomessa. Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lehti 49-50: Lääkeinfo 49-50/2001 Kommentteja
Funktionaalisten elintarvikkeiden tutkimus EU-maissa - miten sitä on hyödynnetty ja mihin se suuntautuu? Funktionaalisista elintarvikkeista kiinnostuneet tutkijat ja elintarviketeollisuuden edustajat kokoontuivat 16.-19.10.2001 Pariisiin ILSI Euroopan (International Life Sciences Institute) Euroopan komission tuella järjestämään asiantuntijakokoukseen. Kokouksen tavoitteena oli selvittää funktionaalisiin elintarvikkeisiin kohdistuvaa tutkimusta ja lainsäädännön kehittymistä vuosina 1998 ja 1999 järjestettyjen konsensuskokousten jälkeen. Lisääntyneestä kiinnostuksesta huolimatta funktionaalisia elintarvikkeita koskevaa lainsäädäntöä ei ole vielä kehitetty EU:ssa. Seppo Salminen, Hannu Mykkänen Lehti 49-50: ravinto ja lääketiede 49-50/2001 Kommentteja
Narratiivinen lääketiede Mitä se on ja miksi se on tärkeää? Kansainvälisessä lääketieteellisessä kirjallisuudessa esiintyy nykyään usein käsite narratiivinen lääketiede. Suomessa käsite ei ole tunnettu lääkärien keskuudessa psykiatreja ehkä lukuun ottamatta. Artikkelissa haluamme esitellä käsitteen lääkärikunnalle ja tuoda samalla esiin käsitteen hyödyllisyyden myös somaattisen lääketieteen ja somaattisen potilashoidon hahmottamisessa. Kerkko Karjalainen, Jussi Kotkavirta Lehti 49-50: Muu kirjoitus 49-50/2001 Kommentteja
Vanheneminen, seksuaalisuus ja kuoleman tabu Viälä mulle ruoka ja plikat maittaa, vaan siitä huomaa vanhentuneensa, kun asiamiehet ei enää käy tarjoamassa henkivakuutuksia. (Kari Suomalainen: Vanhuus Rysänperässä) Kullervo Kivikoski Lehti 49-50: Kolumni 49-50/2001 Kommentteja
Keneltä lääkäri kokee saavansa arvostusta? Suomen Kuvalehden maaliskuussa teettämässä ammattien arvostusta mittaavassa mielipidekyselyssä lääkärit veivät arvohierarkiassa peräti seitsemän ensimmäistä sijaa. Lääkärien keskuudessa tehdyissä tutkimuksissa on puolestaan selvitetty lääkärien käsityksiä siitä, miten eri tahot arvostavat lääkärien työtä. Nuoret lääkärit kokivat saavansa eniten arvostusta itseltään, läheisiltään ja potilailtaan, sen sijaan päätöksentekijöiltä saatu arvostus koettiin niukaksi. Esko Kumpusalo Lehti 49-50: Terveydenhuolto 49-50/2001 Kommentteja
Fysioterapiapalaute - käytäntö vai suositus? Fysioterapiapalaute on keskeinen väline, jolla potilaan hoidosta vastaava lääkäri saa tietoa kuntoutuksen edistymisestä tai siinä mahdollisesti esiintyvistä ongelmista. Kirjallinen palaute on lääkärille usein ainoa tapa saada tietoa potilaan hoidosta, koska suurin osa fysioterapiapalveluista annetaan yksityisissä hoitolaitoksissa. Keski-Suomessa tehdyssä seurantatutkimuksessa todettiin, että ainoastaan 22 %:sta fysioterapiassa käyneistä saapui palaute lähettävälle lääkärille. Fysioterapiapalautteen edellyttäminen ja laatiminen vaatii vielä lääkärien ja fysioterapeuttien yhteistyön kehittämistä. Jari Ylinen, Ari Kukka, Tiina Telakivi, Arja Häkkinen Lehti 49-50: Terveydenhuolto 49-50/2001 Kommentteja
Ravitsemusterapeutin palveluja tarvitaan lisää Oikea ravitsemus on halpa ja tehokas tapa edistää terveyttä ja hoitaa sairauksia. Pirkanmaalla tehdyn kyselyn mukaan lääkärit ja hoitajat haluavat panostaa ravitsemushoitoon. Tarvetta on runsaasti potilasohjauksessa ja henkilökunnan ravitsemuskoulutuksessa. Mutta tekijät puuttuvat, sillä terveyskeskuksissa ja aluesairaaloissa ei ole juuri tarjolla alan asiantuntijan eli ravitsemusterapeutin palveluja. Heikki Oksa, Ulla Siljamäki-Ojansuu, Terttu Peltola, Eliina Haapa, Timo Koivula, Juha Kukkonen, Anja Parikka, Leena Pentti, Seppo Ojanen, Timo Saaristo, Kalevi Saloranta Lehti 49-50: Terveydenhuolto 49-50/2001 Kommentteja
"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" Terveydenhuolto "Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" – Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini. Avoin artikkeli
"Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Terveydenhuolto "Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Päijät-Hämeessä pääsyä on rajoitettu tuntuvasti, kertoo pääluottamusedustaja Natasha Simonen. Avoin artikkeli
Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Kommentti Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta, kysyy Silja Kosola.
Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen Tiede Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen – Emme pystyneet osoittamaan syytä sille, miksi ylähuulijänne pitäisi leikata, kertoo lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio.
Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeuutisia Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeyhtiön mukaan survodutidi vähensi erityisesti viskeraalista ja maksaan kertynyttä rasvaa.
Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Lääketieteen maailmasta Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Toimenpide vähentää merkittävästi rintakipuoireita.