Voi ja sydäninfarktiriski Alustavien FINRISKI 2012 -väestötutkimuksen tulosten mukaan suomalaisten rasvan käytössä on tapahtunut selvä muutos viiden viime vuoden aikana ja yhä useampi käyttää voita ja voipohjaisia rasvaseoksia päivittäin. Tyydyttyneen rasvan saannin lisääntyminen on nostanut esiin huolen sen mahdollisista kansanterveysvaikutuksista. Tämän tutkimus selvitti voin käytön yhteyttä sydäninfarktiriskiin suomalaisessa seuranta-aineistossa. Sari Voutilainen, Anna Nurmi, Jyrki Virtanen, Jaakko Mursu, Tomi-Pekka Tuomainen Lehti 38: Alkuperäistutkimus 38/2013 Kommentteja
FinIP-tutkimus osoitti pneumokokkirokotteen tehokkuuden vakavaa pneumokokkitautia vastaan FinIP-rokotetutkimus suunniteltiin osoittamaan uuden GlaxoSmithKlinen kehittämän 10-valenttisen pneumokokkikonjugaattirokotteen (PHiD-CV10) tehokkuus vakavaa pneumokokkitautia vastaan lapsilla. Arto A. Palmu, Jukka Jokinen, Heta Nieminen, Esa Ruokokoski, Lotta Siira, Taneli Puumalainen, Terhi M. Kilpi Lehti 37: Alkuperäistutkimus 37/2013 Kommentteja
Verenpainetasot ja hoitotasapaino FINRISKI-tutkimusalueilla 1982-2012 Suomessa väestön verenpainetasoja on seurattu FINRISKI-tutkimuksessa viiden vuoden välein vuodesta 1972 alkaen. Tässä tutkimuksessa raportoidaan systolisen ja diastolisen verenpaineen tasojen ja kohonnutta verenpainetta sairastavien osuuksien muutokset väestössä vuodesta 1982 vuoteen 2012. Lisäksi raportoidaan lääkehoidossa ja hyvässä hoitotasapainossa olevien osuudet vuodesta 1997 vuoteen 2012. Tiina Laatikainen, Antti Jula, Mika Kastarinen, Veikko Salomaa, Katja Borodulin, Kennet Harald, Markku Peltonen, Pekka Jousilahti, Erkki Vartiainen Lehti 24: Alkuperäistutkimus 24/2013 Kommentteja
Antikoagulaatiohoidon toteutuminen Oulun kaupungin avoterveydenhuollossa Tässä tutkimuksessa on selvitetty varfariinihoidon toteutumista Oulun kaupungissa. Riikka-Leena Leskelä, Matti Schmidt, Päivi Hirsso, Raimo Kettunen, Tuula Tähtinen Lehti 20: Alkuperäistutkimus 20/2013 Kommentteja
Alkoholi usein osallisena päivystykseen tulevien nuorten tapaturmissa Päivystyspoliklinikoille tulevista nuorista tapaturmapotilaista ei ole systemaattisesti kerättyä ja analysoitua kansallista tietoa. Nuorten tapaturmia edeltää usein alkoholin käyttö. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää 15-29-vuotiaiden nuorten tahalliset ja tahattomat tapaturmat ja niihin liittyvät tekijät. Tieto käytetään tapaturmien ehkäisyyn. Kirsi-Marja Karjalainen, Ilona Nurmi-LÜThje, Kalevi Karjalainen, Peter LÜThje Lehti 10: Alkuperäistutkimus 10/2013 Kommentteja
D-vitamiinin puutos on yleistä suomalaisessa aikuisväestössä - D2D-väestötutkimus 2007 D-vitamiinin puutos on yhdistetty useiden kroonisten sairauksien riskiin. Melko harvassa tutkimuksessa on kuitenkaan huomioitu D-vitamiiniin yhdistyviä tekijöitä, joten todellisen patofysiologisen yhteyden olemassaolo on epävarmaa. Joidenkin suomalaisten väestöryhmien D-vitamiinitilannetta on selvitetty useissa tutkimuksissa, mutta tarkkaan ei tiedetä, kuinka yleistä D-vitamiinin puutos on suomalaisilla aikuisilla. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin seerumin 25-hydroksi-D-vitamiinipitoisuuteen [S-25(OH)D] yhdistyviä fyysisiä ja elämäntapoihin liittyviä tekijöitä sekä selvitettiin D-vitamiinin puutoksen yleisyyttä suomalaisessa väestötutkimusaineistossa. Maija Miettinen, Leena Kinnunen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, Eeva Korpi-Hyövälti, Leo Niskanen, Heikki Oksa, Timo Saaristo, Jouko Sundvall, Jaakko Tuomilehto, Mauno Vanhala, Matti Uusitupa, Markku Peltonen Lehti 4: Alkuperäistutkimus 4/2013 Kommentteja
Lonkkamurtumapotilaiden arviointi geriatrian poliklinikalla Vaikka lonkkamurtumapotilaalla on suurentunut riski kaatua uudestaan ja saada uusi lonkkamurtuma, toteutuvat kaatumisten ja uusien murtumien ehkäisy huonosti. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kaatumisten riskitekijöiden esiintyvyyttä ja mahdollisuutta vaikuttaa niihin geriatrian poliklinikalla toteutetussa lonkkamurtumapotilaiden kokonaisvaltaisessa arvioinnissa. Maria Korpi, Tiina Luukkaala, Pirkko Jäntti, Esa Jämsen, Sirkka-Liisa Tuurihalme, Anneli Risku, Kaisu Haanpää, Pekka Jokipii, Maria Nuotio Lehti 3: Alkuperäistutkimus 3/2013 Kommentteja
Veriviljelypositiivisten infektioiden aiheuttama tautitaakka lisääntymässä Suomessa Lähtökohdat ja menetelmät Kirsi Skogberg, Jukka Ollgren, Pekka Nuorti, Petri Ruutu, Outi Lyytikäinen Lehti 1-2: Alkuperäistutkimus 1-2/2013 Kommentteja
Hoitoon liittyvien infektioiden esiintyvyys Suomessa 2011 Euroopan tautikeskuksen (ECDC) ja Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämä prevalenssitutkimus, johon osallistuvat kaikki Euroopan unionin maat, tehtiin Suomessa loka-marraskuussa 2011. Edellinen kattava prevalenssitutkimus suomalaisissa akuuttisairaaloissa tehtiin vuonna 2005. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida hoitoon liittyvien infektioiden esiintyvyyttä ja mikrobilääkkeiden käyttöä sekä tunnistaa mahdollisia ongelma-alueita. Tommi Kärki, Outi Lyytikäinen Lehti 1-2: Alkuperäistutkimus 1-2/2013 Kommentteja
Lääkäri sairaana työssä Lääkärien tiedetään työskentelevän myös sairaana ollessaan. Suomessa julkisen terveydenhuollon palveluksessa olevat lääkärit saavat palkkaa sairauspäiviltäkin. Siksi voisi olettaa heidän jäävän sairastuessaan kotiin. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka suuri osuus lääkäreistä oli työskennellyt sairaana joskus tai viimeksi kuluneen vuoden aikana, millaisia oireita heillä oli ollut viimeisimmän sairauden aikana ja miksi he työskentelivät sairaana. Eliisa Mäenpää, Irma Virjo Lehti 46: Alkuperäistutkimus 46/2012 Kommentteja
Psoriaasin esiintyvyys ikääntyvässä väestössä Psoriaasi on krooninen immuunivälitteinen ihon tulehdussairaus, jonka esiintyvyyttä suomalaisväestössä ei ole selvitetty väestöotantaan perustuvassa kohortissa. Useissa muissa maissa esiintyvyys on tutkittu. Johanna Laipio, Tapio Rantanen, Raisa Valve, Mikael Fogelholm, Martti Talja, Erna Snellman Lehti 43: Alkuperäistutkimus 43/2012 Kommentteja
Ylipainon ja lihavuuden esiintyvyys tyypin 2 diabetespotilailla Ylipaino on sekä tyypin 2 diabeteksen taustasyy että sen ennusteeseen vaikuttava tekijä. Lihavuuden aste vaikuttaa merkittävästi diabetespotilaiden hoitoon. Meillä on pitkältä ajalta tietoa koko väestön painon kehityksen linjoista Suomessa, mutta diabetespotilaiden painoon liittyviä tutkimuksia on vähän. Emme tiedä väestötasolla, kuinka suuri osa potilaista on ylipainoisia ja eriasteisesti lihavia. Tässä tutkimuksessa kuvataan ylipainon ja eriasteisen lihavuuden esiintyvyyttä tyypin 2 diabetespotilailla suomalaisessa väestötutkimusaineistossa. Pia Pajunen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, Eeva Korpi-Hyövälti, Satu Männistö, Leo Niskanen, Heikki Oksa, Timo Saaristo, Juha Saltevo, Jouko Sundvall, Mauno Vanhala, Matti Uusitupa, Johan Eriksson, Markku Peltonen Lehti 38: Alkuperäistutkimus 38/2012 Kommentteja
Työikäisten muistipulmat vaativat kohdennettua selvittelyä Muistipoliklinikan lähetekäytännöt arviointitutkimuksen kohteena Suomessa arviolta 6 000-7 000 työikäistä sairastaa etenevää muistisairautta, mutta työikäisillä on merkittävästi myös muita muistipulmia. Muistisairauksien tutkimus-, hoito- ja seurantakäytäntö ei aina tue työikäisten muistipulmien selvittelyä. Anne M. Remes, Jari Turunen, Leena Ala-Mursula Lehti 37: Alkuperäistutkimus 37/2012 Kommentteja
FINRISKI-tutkimus: Väestön kolesterolitaso on vuosikymmenien laskun jälkeen kääntynyt nousuun Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä on seurattu väestötasolla Suomessa vuodesta 1972 alkaen viiden vuoden välein. Tässä artikkelissa kuvataan kolesterolitason muutokset vuodesta 1982 vuoteen 2012. Erkki Vartiainen, Katja Borodulin, Jouko Sundvall, Tiina Laatikainen, Markku Peltonen, Kennet Harald, Veikko Salomaa, Pekka Puska Lehti 35: Alkuperäistutkimus 35/2012 Kommentteja
Tuhkarokon paluu keväällä 2011 Euroopan huonontunut tuhkarokkotilanne on heijastunut myös Suomeen. Viimeisen 15 vuoden aikana tuhkarokkotapauksia on ollut 0−5 vuodessa, ilman yhtään kotimaista tartuntaa ennen vuotta 2011. Vuoden 2011 heinäkuun loppuun mennessä tuhkarokkotapauksia oli jo 20. Irja Davidkin, Eeva Ruotsalainen, Liisa Kalliokoski, Juha Salonen, Jaana Syrjänen, Hannele Kotilainen, Eeva Salo, Teija Korhonen, Mia Kontio, Eeva Pekkanen, Outi Lyytikäinen Lehti 35: Alkuperäistutkimus 35/2012 Kommentteja
Rintasyöpä paranee, mutta potilaat lihovat Painonnousu diagnoosin jälkeen on yleinen ongelma rintasyöpäpotilailla. Tutkimme diagnoosinjälkeistä painonmuutosta ja sen riskitekijöitä rintasyöpäpotilailla. Oletuksena oli, että rintasyöpäpotilaat lihovat hoitojen jälkeen ja että paino pysyy korkeampana myös pidemmän seuranta-ajan jälkeen. Lisäksi oletimme, että hoidoilla aiheutetut hormonaaliset muutokset ovat yhteydessä painonnousuun. Riikka Ulander, Tiina Luukkaala, Minna Tanner, Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Lehti 33: Alkuperäistutkimus 33/2012 Kommentteja
INR-seurannan toteutuminen HUS-alueen perusterveydenhuollossa Pysyvä tai pitkäaikainen oraalinen antikoagulaatiohoito on Suomessa perinteisesti toteutettu varfariinilla. Varfariinihoidon onnistumista voidaan arvioida INR-tasoja seuraamalla. Uusien oraalisten antikoagulanttien tullessa markkinoille on syytä tarkastella, miten antikoagulaatiohoito on toteutunut varfariinia käytettäessä. Tuukka Helin, Tuula Metso, Riitta Lassila, Tiina Mäki, Lotta Joutsi-Korhonen Lehti 20: Alkuperäistutkimus 20/2012 Kommentteja
Fotodynaamisen hoidon pitkäaikaistulokset pään ja kaulan alueen basaliooman hoidossa Fotodynaaminen hoito on vakiinnuttanut asemansa premalignien keratinosyyttimuutosten ja pinnallisen basaliooman hoidossa. Hyvä toiminnallinen ja kosmeettinen lopputulos on hoitomuodon erityisetu. Hoidon vaikuttavuuden pitkäaikaistuloksia on kuitenkin raportoitu verrattain niukasti kansainvälisessä kirjallisuudessa, kotimaisessa kirjallisuudessa toistaiseksi ei lainkaan. Jouko Kotimäki Lehti 17: Alkuperäistutkimus 17/2012 Kommentteja
Pyörätuolia käyttävä nuori tarvitsee kohdennettuja terveyspalveluja Vammaisuutteen liittyy suurentunut syrjäytymisriski opiskelu- ja työelämästä. Maassamme on liikuntavammaisten lasten moniammatillinen seuranta keskitetty pääosin yliopisto- ja keskus- sairaaloiden lastenneurologian yksiköihin. Seuranta erikoissairaanhoidossa päättyy yleensä kun asiakas täyttää 16 vuotta, jolloin seuranta siirtyy perusterveydenhuoltoon. Maria Arvio, Mari Ajasto, Tuula Kiviranta, Ilona Autti-Rämö Lehti 14-15: Alkuperäistutkimus 14-15/2012 Kommentteja
Pandemiarokotteen yhteys lasten narkolepsian esiintyvyyden äkilliseen lisääntymiseen Suomessa Narkolepsia on krooninen unihäiriösairaus, johon sairastumisen riskiä lisää voimakkaasti perinnöllinen alttius. Narkolepsia aiheuttaa poikkeavaa päiväväsymystä ja katapleksiaa eli tunnereaktioihin liittyviä äkillisiä lihasvoiman menetyskohtauksia. Suomessa havaittiin äkillinen lasten ja nuorten narkolepsian lisääntyminen pian pandeemisen influenssaepidemian jälkeen. Influenssaa vastaan oli annettu AS03-tehosteainetta sisältävää Pandemrix-rokotetta. Muissa ikäryhmissä narkolepsian lisääntymistä ei havaittu. Pandemiarokotteen ja narkolepsian välistä yhteyttä 4-19-vuotiaiden ikäryhmässä arvioitiin takautuvassa kohorttitutkimuksessa. Hanna Nohynek, Jukka Jokinen, Markku Partinen, Outi Vaarala, Turkka Kirjavainen, Jonas Sundman, Sari-Leena Himanen, Christer Hublin, Ilkka Julkunen, Päivi Olsén, Outi Saarenpää-Heikkilä, Terhi Kilpi Lehti 13: Alkuperäistutkimus 13/2012 Kommentteja
Chat ei vähentänyt käyntejä vastaanotolla Tiede Chat ei vähentänyt käyntejä vastaanotolla Suuri satunnaistettu tutkimus selvitti digiklinikan vaikuttavuutta Pohjanmaan perusterveydenhuollossa.
Neuvolapalvelut muutoksessa Pohjois-Savossa Terveydenhuolto Neuvolapalvelut muutoksessa Pohjois-Savossa Niitä karsitaan vuosina 2025–2028. Avoin artikkeli
Gefapiksantti on uusi hoito krooniseen selittämättömään yskään Käytännöt Gefapiksantti on uusi hoito krooniseen selittämättömään yskään Muut syyt on suljettava pois ennen lääkekokeilua.
Keuhkosyövän diagnostiikkaa tulee nopeuttaa Tiede Keuhkosyövän diagnostiikkaa tulee nopeuttaa Standardoitu hoitopolku asettaa aikataulutavoitteet ja yhtenäistää hoitoa.
Kokemuksia kiireestä Kommentti Kokemuksia kiireestä Halu paineettomaan työympäristöön ei tee kenestäkään huonoa lääkäriä, kirjoittaa Ellen Huttunen.
Useiden silmänpainelääkkeiden korvattavuus jatkuu Lääkeuutisia Useiden silmänpainelääkkeiden korvattavuus jatkuu Hila tiedotti aiemmin, että Travatan-, Taflotan-, Cosopt-, ja Taptiqom-valmisteiden korvattavuus päättyy kesällä.