77909 osumaa

Kumppanin vaihto lisää riskiä synnyttää pienipainoisia lapsia

Norjassa tehtyyn tutkimukseen osallistui 31 683 naista, jotka vaihtoivat kumppania ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ja 456 458 naista, joiden kahden lapsen isä oli sama. Tiedot kerättiin Norjan syntymärekisteristä vuosien 1967 ja 1998 väliltä ikäryhmittäin. Kumppanin vaihto lasten syntymien välillä oli yleisempää vähän koulutetuilla naisilla kuin koulutetuilla. Kumppania vaihtaneilla naisilla ennenaikaisen synnytyksen suhteellinen riski oli 2,0, lapsen pienipainoisuuden riski 2,5 ja vastasyntyneen kuolleisuuden riski oli 1,8.

”Jononpurkutyöryhmä"

Lääkäriliiton hallitus asetti työryhmän arvioimaan ennakolta ”jononpurkutyöryhmän” Valtakunnallisilla Lääkäripäivillä julkaisemaa ohjelmaa. Työryhmän tehtävänä on myös tunnistaa lääkärikunnan kannalta merkitykselliset asiat ja suunnitella liiton vastauksia edellä mainittuihin asioihin. Lisäksi sen tulee toteuttaa kampanja, jotta liiton näkökohdat pääsevät esiin. Tähän tarkoitukseen hallitus budjetoi 30 000 euroa.

Toimistolle uusi johtosääntö

Liiton toimiston uusi johtosääntö on hyväksytty ja se tulee voimaan ensi vuoden alusta. Samalla muutettiin apulaistoiminnanjohtajan toimi varatoiminnanjohtajan toimeksi, neuvottelupäällikön toimi edunvalvontajohtajan toimeksi, koulutuspäällikön toimi koulutusjohtajan toimeksi, talouspäällikön toimi talousjohtajan toimeksi, apulaisneuvottelupäällikön toimi neuvottelupäällikön toimeksi, apulaistalouspäällikön toimi talouspäällikön toimeksi ja tiedotuspäällikön toimi viestintäpäällikön toimeksi.

On vastuutonta jättää lapset ja nuoret maksajan rooliin

Mielenterveyspalveluja supistettiin 1990-luvulla. Toipuminen tästä on ollut hidasta ja keskustelun käynnistyminen siitä, miten palvelut saataisiin taas toimiviksi, on ollut haparoivaa. Tutkimusmenetelmät häiriöiden tunnistamiseksi ovat kuitenkin kehittyneet. Selvää edistystä on tapahtunut myös hoitomenetelmissä sekä lääkehoitojen että psykososiaalisten keinojen alueella. Se on mahdollistanut hoitomuodon entistä tarkemman valinnan potilaan tilan ja tarpeiden mukaan.

Johannes Lehtonen

Oansvarigt att låta barn och ungdomar betala

På 1990-talet genomfördes omfattande indragningar inom mentalvården. Återhämtningen från dessa har gått sakta och det har varit svårt att få igång en ordentlig diskussion om hur man borde gå tillväga för att få vården att fungera bra igen. Metoderna för identifiering av störningar har dock blivit allt bättre. Även behandlingsmetoderna har utvecklats påtagligt både vad de medicinska och de psykosociala metoderna beträffar. Detta har möjliggjort ett mer noggrant val mellan olika behandlingsalternativ utifrån patientens tillstånd och behov.

Johannes Lehtonen

Tukholman maakäräjät veti hätäjarrusta

Voimakas protesti Tukholman sairaanhoidon ankaria säästösuunnitelmia kohtaan sai aikaan tuloksia. Norrtäljen ja Södertäljen sairaalat jatkavat akuuttisairaaloina - ehkä hieman laihtuneina. Maanantaina, päivää ennen budjetin vahvistamista, kävi ilmi, että Tukholman läänin maakäräjät suunnitteli konsultin palkkaamista kahden yliopistosairaalan, Karoliinisen ja Huddingen, yhteen sulauttamista toteuttamaan. Konsulttipalkkion ilmoitettiin olevan 50 miljoonaa kruunua, ja se sai maakäräjäpoliitikot vetämään hätäjarrusta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030