Vastasyntyneen hengitysvaikeusoireyhtymän ilmaantuvuus ja tautikohtainen kuolleisuus Väestöpohjainen analyysi Oulun yliopistollisen sairaalan vastuualueelta 1970-luvulta 2000-luvulle Surfaktantin puutteesta johtuva hengitysvaikeusoireyhtymä (RDS) on edelleen tavallisimpia sairauksia ennenaikaisina syntyneillä lapsilla, vaikka sen ehkäisy- ja hoitomahdollisuudet ovat parantuneet. Maila Koivisto, Timo Saarela, Tuula Kaukola, Marja-Leena Pokela Marita Valkama, Mikko Hallman Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 44/2005 Kommentteja
Huonojen uutisten kertominen potilaalle - syöpätautien erikoislääkärien kokemuksia Sairauksia koskevien huonojen uutisten kertomista on tutkittu Suomessa vähän. Tutkimuksessa kartoitettiin Tyksin syöpätautien klinikan erikoislääkärien käsityksiä syöpäsairauteen liittyvistä huonoista uutisista ja selvitettiin heidän selviytymisstrategioitaan, kokemuksiaan huonojen uutisten kertomisesta, suhtautumistaan totuudenmukaiseen kertomiseen sekä heidän käsityksiään potilaiden toiveista. Riina Katainen, Florence Schmitt, Jorma Piha Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 43/2005 Kommentteja
Nuorten lihavuuden kehityssuunnat Tuloksia Pohjois-Suomessa vuonna 1966 ja 1986 syntyneiden tutkimuksesta Suomalaisten nuorten painoindeksitason on tutkimuksissa raportoitu nousseen ja lihavuuden yleistyneen. Tässä tutkimuksessa kuvataan pohjoissuomalaisten nuorten ylipainoisuuden ja lihavuuden sekä keskivartalolihavuuden yleisyyttä ja kehitystä. Jaana Laitinen, Ulla Sovio Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 42/2005 Kommentteja
Akuutti sydämen vajaatoiminta Suomessa monikeskustutkimuksen valossa Vaikka akuutti sydämen vajaatoiminta on sairaaloiden päivystykseen tulevista sairauksista yleisimpiä, tunnetaan sen epidemiologia, hoito ja kuolleisuus varsin huonosti. Krista Siirilä-Waris, Veli-Pekka Harjola, John Melin, Keijo Peuhkurinenmarkku S. Nieminen Ja Finn-Akva Tutkimusryhmä Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 41/2005 Kommentteja
Lasten postoperatiivisen kivun lievitys: interventiona mielikuvaretkiäänite Lapsista suurin osa kärsii leikkauksenjälkeisestä kivusta sairaalassa. Lasten kivun lievitys on usein vähäisempää kuin aikuisten. Tarja Pölkki, Anna-Maija Pietilä, Katri Vehviläinen-Julkunen Helena Laukkala, Kai Kiviluoma Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 40/2005 Kommentteja
Sepelvaltimotautipotilaiden elämänlaatu hoitotoimenpiteiden jälkeen Pitkäaikaistietoja hoitotoimenpiteiden vaikutuksista sepelvaltimotautipotilaiden elämänlaatuun on vähän. Tämän prospektiivisen pitkittäistutkimuksen tarkoituksena on arvioida sepelvaltimotautiin sairastuneiden terveyteen liittyvää elämänlaatua ja sen muutoksia 8 vuoden seurannassa. Hannele Lukkarinen, Maija Hentinen Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 39/2005 Kommentteja
Voidaanko korvakäytävän tukkiva vahatulppa ehkäistä? Korvakäytävän tukkiva vahatulppa on yleinen vaiva. Se voi aiheuttaa korvan tukkoisuutta, kuulon heikkenemistä, kutinaa, kipua ja lisätä korvakäytävän infektioherkkyyttä. Vahatulpan poisto vie terveydenhuollon resursseja ja on joskus kivuliasta ja hankalaa. Vaivan ehkäisystä ei kuitenkaan ole tutkimuksia. Tässä työssä selvitettiin paikallisesti annostellun ihoöljyn käyttöä vahatulpan ehkäisyssä. Kimmo Saloranta, Tuomas Westermarck Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 36/2005 Kommentteja
Pikkulasten rokotusohjelma toteutuu edelleen hyvin Laaja rokotuskattavuus estää ja hillitsee rokotuksin estettävissä olevien tautien epidemioita. Kansanterveyslaitos seuraa sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta rokotuskattavuutta Suomessa. Jaana Joensuu, Eeva Koskenniemi, Terhi Hulkko, Terhi Kilpi Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 35/2005 Kommentteja
Masennuksesta toivutaan Prospektiivisen 6 vuoden seurantatutkimuksen tuloksia Valtaosa psykiatristen syiden perusteella kirjoitetuista sairauspäivärahakausista aiheutuu masennuksesta, ja masennustila on myös yleisin yksittäinen työkyvyttömyyseläkkeen syy. Seurantatutkimuksia masennuspotilaiden työkyvystä, toipumisesta ja hoitovasteesta tarvitaan kipeästi. Heimo Viinamäki, Kirsi Honkalampi, Kaisa Haatainen Heli Koivumaa-Honkanen, Tommi Tolmunen, Jukka Hintikka Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 34/2005 Kommentteja
Sairaalainfektioiden esiintyvyys Suomessa 2005 Suomessa ei ole aiemmin tehty kansallista sairaalainfektioiden prevalenssitutkimusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sairaalainfektioiden esiintyvyyttä. Outi Lyytikäinen, Mari Kanerva, Niina Agthe, Teemu Möttönen Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 33/2005 Kommentteja
Eläkeikäisten elintapojen muutokset 1985-2003 Elintavat vaikuttavat terveydentilaan, ja siksi niiden muutosten seuraaminen on tärkeä osa terveystutkimusta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin 65-79-vuotiaiden suomalaisten tupakoinnin, alkoholinkäytön ja terveellisten ruokatottumusten kehityssuuntia ja väestöryhmittäisiä eroja 18 vuoden aikana. Tommi Sulander, Satu Helakorpi, Ossi Rahkonen Aulikki Nissinen, Antti Uutela Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 30-32/2005 Kommentteja
Päihteet liikenteessä ennen ja jälkeen nollarajalain 1.2.2003 tuli voimaan niin sanottu nollarajalaki, jonka mukaan liikennejuopumuksesta epäilty voidaan tuomita, jos hänen veressään on huumeita tai niiden aineenvaihduntatuotteita, ilman, että poliisin tulisi osoittaa ajokyvyn olleen heikentynyt. Satu Ellermaa, Saija Turtiainen, Timo Seppälä Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 30-32/2005 Kommentteja
Tiedon antaminen kriittisesti sairaan potilaan läheisille Tiedon antaminen potilaan läheiselle tehohoitojakson aikana tiedetään tärkeäksi, mutta tutkimuksia siitä, mitä tietoa tulee antaa ja miten, ei juurikaan ole. Tämä artikkeli perustuu väitöstutkimukseen, jossa tarkasteltiin kriittisesti sairaan potilaan läheisen ja hoitavan henkilön yhteistyötä. Heli Potinkara, Päivi Åstedt-Kurki Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 25-26/2005 Kommentteja
Oikaisu: Psykodynaamiset yksilöterapiat tänään Psykoterapian rahoituksessa on viime aikoina tapahtunut paljon muutoksia, ja niinpä katsauksessamme Psykodynaamiset yksilöterapiat tänään (Suom Lääkäril 2005; 60:2331-7) oli väärä tieto Kelan kuntoutusvaroin rahoitettavasta psykoterapiasta. Toisin kuin artikkelissa (s. 2336) todetaan, myös 16-25-vuotiailta edellytetään diagnoosin asettamisen jälkeen vähintään 6 kuukautta kestävää psykiatrista hoitoa ennen kuin Kelan kuntoutuspsykoterapiaa voidaan hakea. Pahoittelemme virhettä. (Lähde: www.kela.fi) Pirjo Saarinen, Timo Tuovinen Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 25-26/2005 Kommentteja
Voimakas IgE-vaste maidolle imeväisiässä ennustaa hidasta toipumista maitoallergiasta Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sitä, voidaanko ihopistokokeen ja seerumista mitatun maidolle spesifisen IgE-pitoisuuden avulla ennustaa toleranssin kehittymistä maidolle. Sinikka Karppinen, Pertti Koskinen, Kaisu Juntunen-Backman, Kirsti Kalimo, Timo Klemola, Riitta Korpela, Timo Vanto Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 23/2005 Kommentteja
Miten suomalaiset kirurgit suojautuvat veriteitse tarttuvilta taudeilta? Leikkaustilanteessa kirurgi voi saada veriteitse tarttuvan taudin. Tästä syystä kirurgit ovat alkaneet käyttää kaksinkertaisia leikkauskäsineitä ja silmien suojaamista leikkaustilanteessa. Myös rokottaminen hepatiitti B:tä vastaan on hyödyllistä ennaltaehkäisyä. Näiden keinojen käytön yleisyydestä Suomessa ei ole ollut tietoa. Pekka T. Jaatinen, Pertti Aarnio, Ulla Hohtari-Kivimäki, Tero Laine Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 23/2005 Kommentteja
Hengitystieinfektioiden hoito terveyskeskuksessa - potilaan, lääkärin ja yhteiskunnan näkökulma Hengitystieinfektiot aiheuttavat 25 % avohoidon lääkärikäynneistä, 80 % avohoidon mikrobilääkekäytöstä ja 40 % sairauspoissaoloista. Mauri Jussila, Harri Sintonen, Irma Koivula, Jukka Lumio Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 23/2005 Kommentteja
Aivohalvausten ilmaantuvuuden ja kuolleisuuden muutokset Suomessa vuosina 1991-2002 Suomen aivohalvausilmaantuvuudesta ja -kuolleisuudesta tai aivohalvausten kohtaustappavuudesta ei ole julkaistua tietoa 1990-luvun lopulta eikä 2000-luvun alusta. Pia Pajunen, Rauni Pääkkönen, Tiina Laatikainen, Helena Hämäläinen Ilmo Keskimäki, Marja Niemi, Hannu Rintanen, Veikko Salomaa Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 22/2005 Kommentteja
Aivohalvausriski verenpainelääkityillä avohoitopotilailla Aivohalvauksen ehkäisy on kohonneen verenpaineen hoidon tärkein tavoite. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aivohalvausriskiä ja lääkkeiden käyttöprofiilia avohoidon verenpainelääkitystä saavilla potilailla. Kirsi Rantanen, Timo Strandberg, Hannu Vanhanen Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 22/2005 Kommentteja
Seulonnan merkitys rintasyövän toteamisessa Suomessa aloitettiin rintasyövän varhaiseksi toteamiseksi 50-59-vuotiaiden naisten valtakunnallinen mammografiaseulonta vuonna 1987. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme seulonnan merkitystä rintasyövän toteamisessa ja hoidossa Mikkelin keskussairaalan alueella. Hannu Paajanen, Maija Lehtonen, Heikki Hermunen, Markku Helle, Peter B. Dean Avoin artikkeli Alkuperäistutkimus 21/2005 Kommentteja
Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Jäsen Koulutus ja työhyvinvointi nousivat kevätkokouksen teemoiksi Liitto perustaa työryhmän arvioimaan ay-jäsenmaksujen vähennysoikeuden poiston vaikutuksia. Avoin artikkeli
Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Jäsen Lääkärit yhdessä potilaan parhaaksi Uusi strategia korostaa omalääkärijärjestelmää ja perusterveydenhuollon vahvistamista. Avoin artikkeli
Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Jäsen Ahokas ja Myllymäki kunniajäseniksi Terttuliisa Ahokkaan ja Kati Myllymäen nimitysten jälkeen elossa olevia kunniajäseniä on yhdeksän. Avoin artikkeli
Varsinainen toiminta tuotti voittoa Jäsen Varsinainen toiminta tuotti voittoa Lääkäritalon arvonalennus vei koko tuloksen tappiolle. Avoin artikkeli
Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Terveydenhuolto Pekka Puska: Tämä on rikollista toimintaa Somessa leviää lääkkeen valemainos. Avoin artikkeli
Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Terveydenhuolto Useat alueet harkitsevat lisärahoituksen hakemista Lääkärilehden selvityksen mukaan ainakin kolme hyvinvointialuetta aikoo hakea lisärahaa ministeriöltä ja kuusi harkitsee. Avoin artikkeli