Sydäninfarktin liuotushoidon toteutuminen yliopistosairaalassa

Liuotushoidon teho akuuttiin sydäninfarktiin on kiistaton. Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa menetelmä onkin vakiintunut käyttöön: vuonna 1991 liuotushoidon sai 94 % siihen soveltuvista potilaista. - Niiden infarktipotilaiden osuus, joille hoito soveltuu, näyttää tosin olevan aikaisemmin arvioitua selvästi pienempi. - Puolet aineiston potilaista tuli sairaalaan noin kahden tunnin kuluessa oireiden alkamisesta, ja puolelle niistä, jotka saivat liuotushoidon, infuusio aloitettiin 45 minuutin kuluessa sairaalaan tulosta. Näitä aikoja lyhentämällä sekä lisäämällä sairaaloiden valmiuksia liuotushoidon käyttöön voidaan vähentää vielä merkittävästi infarktikuolemia ja kohtausten aiheuttamaa invaliditeettia.

Jarkko Kuoppala, Tero Latikka, Sinikka Pohjola-Sintonen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 5/1995 Kommentteja

Psyykkisten sairauksien ja seksuaalirikosten yhteydet mielentilatutkimusten valossa

Poliisin tietoon tulee Suomessa vuosittain noin 300-400 väkisinmakaamista, 150-350 alaikäiseen kohdistuvaa haureustapausta ja yli 400 muuta siveellisyysrikosta. Seksuaalirikoksista syytteissä olleille henkilöille on tehty vuosittain noin 15 oikeuspsykiatrista mielentilatutkimusta. Tässä tutkimuksessa käytiin läpi vuosina 1971-1992 seksuaalirikollisista laadittujen 324 mielentilalausunnon tiedot. Väkisinmakaamisesta syytetyistä 66,2 % oli persoonallisuushäiriöisiä, 11,7 % mielisairaita, 7,7 % älyllisesti kehitysvammaisia ja 1,4 % seksuaalisesti poikkeavia. Lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista syytetyistä 49,2 % oli persoonallisuushäiriöisiä, 13 % mielisairaita, 4,3 % älyllisesti kehitysvammaisia ja 13 %:lla todettiin seksuaalinen poikkeavuus. Syyntakeettomiksi oli mielentilatutkimuksen perusteella katsottu 13 % syytetyistä, alentuneesti syyntakeisia oli 58 %. Rikosoikeudellisesti täydessä ymmärryksessä oli ollut 28 % tutkittavista.

Markku Eronen, Jan Ylitapio, Panu Hakola

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 5/1995 Kommentteja

Kallistuskoe synkopeen diagnostiikassa

Synkopee on melko tavallinen ongelma päivystysaikaan hoitoon hakeutuvilla. Sen syyn selvittäminen on tärkeää. Kallistuskokeen käyttö synkopeen diagnostiikassa on yleistymässä. Koe paljastaa noin puolet etiologialtaan tuntemattomista synkopeekohtauksista vasovagaalisella mekanismilla kehittyneiksi. Beetasalpaajahoidosta on usein hyötyä synkopeen estossa, ja hoitovastetta voidaan arvioida lääkehoidon aikana uusittavalla kallistuskokeella. Synkopeen hoito on edelleen vakiintumatta, ja kallistuskokeen tulkintaan täytyy suhtautua kriittisesti.

Matti Niemelä, Keijo Peuhkurinen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 4/1995 Kommentteja

Lehmänmaidolle allergisen lapsen ravitsemus

Soija- tai proteiinihydrolysaattipohjainen äidinmaidonkorvike sekä AD-vitamiini- ja kalsiumvalmiste antavat lehmänmaidolle allergisille pienille lapsille tarvittavan ravintoainetäydennyksen. Säännöllinen kasvun seuranta on tarpeen, sillä allergiaan voi liittyä kasvun hidastumista. Artikkelissa esitetyn tutkimuksen mukaan 1- 3 1/2-vuotiaat maitoallergikot saivat eri ravintoaineita pääosin yhtä paljon kuin terveet verrokit ja suositukseen nähden riittävästi. Ravitsemustila oli hyvä, mutta pituus silti keskikäyrien alapuolella.

Marjukka Tiainen, Marja Kalavainen, Outi Nuutinen, Matti Korppi

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 3/1995 Kommentteja

Potilaiden aggressiot suljetulla kuntoutusosastolla

Kupittaan sairaalassa selvitettiin seurantatutkimuksella suljetun pitkäaikaisosaston potilaiden aggressiivista käyttäytymistä. Aggressiot näkyivät selvästi osaston arkipäivässä, ja ne ilmentyivät toiseen henkilöön kohdistuvana uhkailuna ja lievänä fyysisenä väkivaltana. Aggressiivisen käyttäytymisen määrä vaihteli ja yksilölliset erot olivat suuria. Merkittävä osa väkivaltaisuudesta liittyi potilaan psykoottiseen oireiluun. Seurannan aikana henkilökunnan suhtautumistapa muuttui siten, että potilaan eristämiseen ei ryhdytty yhtä helposti ja eristysten kesto lyheni. Tämä ei johtanut merkittävään väkivallan lisääntymiseen. Seuranta on omaksuttu yhdeksi hoidon apukeinoksi.

Lasse Niskanen, Pentti Tuimala, Hannu Kallioniemi

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 3/1995 Kommentteja

Uutta tutkimustietoa lääkärikunnasta

Yhteiskunnan ja terveydenhuollon muutokset heijastuvat myös lääkärikuntaan. Suomessa vuosina 1977-91 laillistetuille lääkäreille tehtiin keväällä 1993 kyselytutkimus, Lääkäri 93. Tämä tutkimus on jatkoa Nuori lääkäri 88 -tutkimukselle, jossa kartoitettiin nuorten lääkärien elämäntilannetta, koulutusta ja työtä. Lääkäri 93 -tutkimuksen vastausprosentti oli hyvä. Tutkimuksesta saadaan luotettavaa tietoa terveydenhuoltojärjestelmän ja koulutusjärjestelmän suunnittelijoiden ja toteuttajien käyttöön. Tässä artikkelissa on tutkimuksen yleisesittely sekä tietoja vastaajista.

Irma Virjo, Kari Mattila, Esko Kumpusalo, Liisa Neittaanmäki, Santero Kujala, Riitta Luhtala, Mauri Isokoski

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 3/1995 Kommentteja

Onko lääkärikoulutus parantunut Suomessa?

Nuori lääkäri 88 -tutkimuksen tulosten mukaan kaikkien lääketieteellisten tiedekuntien opetus vastasi hyvin sairaalalääkärin työtä. Uusista tiedekunnista (Kuopio ja Tampere) valmistuneista lääkäreistä useimmat olivat tyytyväisiä myös perusterveydenhuollon opetukseen. Vanhoista tiedekunnista (Helsinki, Turku ja Oulu) valmistuneet näkivät perusterveydenhuollon opetuksessa huomattavia puutteita. Viisi vuotta myöhemmin Lääkäri 93 -tutkimuksessa kartoitettiin uudelleen nuorten lääkärien näkemyksiä peruskoulutuksesta. Kaikkien koulutusyksikköjen sairaalatyön opetukseen oltiin edelleen tyytyväisiä. Vaikka terveyskeskusopetukseen tyytyväisten osuus oli viidessä vuodessa lisääntynyt vanhoissa tiedekunnissa, niiden peruskoulutuksen ei edelleenkään koettu vastaavan terveyskeskuslääkärin työtä.

Esko Kumpusalo, Kari Mattila, Irma Virjo, Liisa Neittaanmäki, Santero Kujala, Riitta Luhtala, Hannu Halila, Mauri Isokoski

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 3/1995 Kommentteja

Miten torjua MRSA-bakteerin leviäminen Suomen sairaaloihin

Metisilliinille resistentit Staphylococcus aureus (MRSA) -kannat ovat huolestuttavasti yleistyneet sairaaloissa eri puolilla maailmaa. Sen sijaan Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, MRSA-epidemiat ovat olleet harvinaisia. MRSA-kannat ovat mikrobilääkeherkkyydeltään muuntuneita S. aureus -kantoja, joihin penisillinaasia kestävät stafylokokkipenisilliinit, kuten kloksasilliini ja dikloksasilliini, eivät tehoa. Nykyisen hyvän tilanteen säilyttämiseksi olisi tärkeää pyrkiä MRSA-kantajien nopeaan tunnistamiseen suomalaisissa sairaaloissa ja luoda maahamme yhtenäinen, valtakunnallinen MRSA-torjuntaohjeisto.

Jaana Vuopio-Varkila, Pirkko Kotilainen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 1-2/1995 Kommentteja

Päiväkotilasten sairastavuuteen vaikuttavat tekijät

Päiväkotilasten suuren sairastavuuden syitä tutkittiin Helsingissä ja Mäntsälässä. Lapsen ominaisuuksista vähäinen ikä ja allergiataipumus ja kodin ominaisuuksista huoltajan matala sosiaaliryhmä lisäsivät infektioiden määrää. Myös monet päiväkodin ominaisuudet vaikuttivat sairauksien määrään. Näitä olivat ryhmien koko, ahtaus, erillisten ryhmätilojen puute sekä huonon ilmanvaihdon kuvastajina sisäilman hiilidioksidi- ja homepitoisuus. Pitkäaikainen aiempi päiväkotihoito näyttää suojaavan hengitystieinfektioilta.

Antti Pönkä, Eira Salminen, Samuli Ripatti, Tuija Nurmi

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 36/1994 Kommentteja

Taskukokoinen spirometri keuhkoaltistusten seurannassa

Mikrospirometri sopii monien etujensa vuoksi perinteisiä laitteita paremmin astmadiagnostiikan seurantamittauksiin. Helsingin Työterveyslaitoksessa kokeiltu laite antoi myös entistä luotettavampia tuloksia. Sekuntikapasiteetti- ja uloshengityksen huippuvirtaustulos saadaan mikrospirometrissä samalla puhalluksella, mikä vähentää potilaiden rasitusta ja henkilökunnan työtä. PEF-arvojen seurannasta voidaan myös luopua, koska uusi laite mahdollistaa tarkempien ja helpommin toistettavien FEV1-arvojen vuorokausiseurannan.

Helena Keskinen, Päivi Piirilä, Henrik Nordman, Markku Nurminen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 36/1994 Kommentteja

Aivohalvaukset vähenivät Suomessa 1980-luvulla

Aivohalvauskohtaukset vähenivät 80-luvulla kaikilla FINMONICA-tutkimukseen kuuluvilla alueilla, eniten Itä-Suomessa. Selvimmin pienenivät aivoinfarktien ja subaraknoidaalivuotojen ilmaantuvuusluvut. Kohtaukset ovat myös lieventyneet: miehillä niiden tappavuus pieneni tutkimusjakson aikana merkitsevästi, ja myös naisten kohtauksissa todettiin aleneva suunta. Tiedot perustuvat FINMONICA-projektin aivohalvausrekisteriin, johon kirjataan yhtenäisin kriteerein kaikki tutkimusalueiden 25-74-vuotiaiden aivohalvaukset.

Cinzia Sarti, Pirjo Immonen-Räihä, Juhani Sivenius, Esko Kaarsalo, Erkki V. Narva, Kalervo Salmi, Jorma Torppa, Veikko Salomaa, Markku Mähönen, Jaakko Tuomilehto

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 35/1994 Kommentteja

Yhdyskuntailman saasteet ja kroonisen keuhkoputkentulehduksen aiheuttamat sairaalahoitojaksot

Helsingissä tutkittiin vuosina 1987-89 yhdyskuntailman saasteiden vaikutusta kroonista keuhkoputkentulehdusta ja keuhkolaajentumaa sairastavien oireiden esiintyvyyteen sairaalaanottojen perusteella. Sairaalaan päivystyspoliklinikan kautta otettujen työikäisten potilaiden määrä kasvoi päivinä, jolloin ilman rikkidioksidipitoisuus oli suuri, ja uudelleen kolmen vuorokauden kuluttua. Typpidioksidin vaikutus todettiin suurimpana kuuden vuorokauden viiveellä. Leijuvan pölyn tai otsonin pitoisuudella, suhteellisella kosteudella tai lämpötilalla ei todettu vaikutusta. Nykyisiä ilman laadun enimmäisohjearvoja on perusteltua tiukentaa.

Antti Pönkä, Mikko Virtanen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 35/1994 Kommentteja

Kohdunkaulan solumuutokset ja tulehdukset yhä yleisiä teini-ikäisillä

Vaikka 1980-luvulla on kampanjoitu näkyvästi sukupuoliteitse tarttuvia tauteja vastaan, tulokset näyttävät vähäisiltä: teini-ikäisten joukkotutkimukset tuovat yhä esiin kohdunkaulan solumuutoksia ja tulehduksia. Tehostettu neuvonta ja ennaltaehkäisy ovat kuitenkin ainoat keinot, joilla tilannetta voidaan parantaa. Valistusta tulisi suunnata entistä enemmän myös pojille ja miehille.

Matti Grönroos, Pirkko Hartikainen-Vahtera, Tuula Salmi, Pirjo Terho, Juhani Tyrkkö

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 34/1994 Kommentteja

Kohdunkaulan kondylooman ja premalignien solumuutosten laserhoidon tulokset

Laserkirurgiaa on käytetty gynekologiassa 1980-luvulta lähtien kohdunkaulan kondyloomien ja niihin liittyvien solumuutosten hoidossa. TAYS:ssa selvitettiin vuosina 1984 ja 1985 hoidettujen sadan fertiili-ikäisen naisen hoidon tuloksia ja ensimmäisen raskauden kulkua hoidon jälkeen. Komplikaatioita esiintyi vähän; yleisin komplikaatio oli verenvuoto, mutta sekin vaikeutti toimenpidettä vain kuudessa tapauksessa. Hoitoa vaatinut jälkivuoto ilmeni vain yhdellä potilaalla. Kondyloomainfektio uusiutui 41 %:lla potilaista ainakin kerran, suurimmalla osalla kuudenteen seurantakuukauteen mennessä. Laserhoidolla ei ollut vaikutusta hoidon jälkeisten raskauksien kulkuun.

Sari Kokki, Pentti K. Heinonen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 34/1994 Kommentteja

Lasten sairastavuus päiväkodeissa ja ryhmäperhepäiväkodeissa

Päiväkodeissa hoidossa olevat lapset sairastavat enemmän kuin muualla hoidettavat. Helsingissä ja Mäntsälässä päiväkotilapsilla oli keskimäärin 3,9 sairauspoissaolojaksoa ja 14 sairauspäivää 8 kuukauden aikana, kun vastaavat luvut ryhmäperhepäiväkodeissa olivat 3,2 ja 10. Mäntsälässä lapset sairastivat vähemmän kuin Helsingissä. 53 % poissaolojaksoista johtui ylähengitystieinfektioista, 20 % enteriitistä ja 13 % välikorvantulehduksista. Pienimmät lapset säilyvät perhepäivähoidossa ja ryhmäperhepäiväkodissa terveempinä kuin päiväkodissa, ja näitä hoitomuotoja tulisikin mahdollisuuksien mukaan suosia.

Antti Pönkä, Eira Salminen, Martti Nykänen, Merja Dahlbom, Tuija Nurmi

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 34/1994 Kommentteja

Kohtua supistavan lääkkeen valinta ensi- ja uudelleensynnyttäjille

Oksitosiinin ja ergometriinin yhdistelmä ehkäisi tehokkaammin kuin pelkkä oksitosiini jälkeisvaiheen verenvuotoa OYKS:ssa tehdyssä tutkimuksessa. Ero johtuu lääkkeiden erilaisista vaikutusajoista ja -tavoista. Ergometriinilisä näytti hyödyttävän varsinkin uudelleensynnyttäjiä. Kirjoittajat pitävät havaintoaan suuntaa-antavana ja suosittelevat ergometriinia oksitosiiniruiskeen täydennykseksi uudelleensynnyttäjille pääsääntöisesti aina, kun verenvuoto ei rauhoitu 15 minuutin kuluessa.

Leena Häivä-Mällinen, Anna-Liisa Hartikainen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 33/1994 Kommentteja

Mitkä tekijät ennakoivat rajatilapotilaan sairaalahoidon tulosta?

Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrian klinikan avo-osastolla selvitettiin osastohoidon tulosta ennakoivia tekijöitä. Omasta tahdostaan hoidossa olevien potilaiden tavallisimmat oireet ovat laaja-alainen masennus ja ahdistus. Hyvää hoitotulosta ennakoivat potilaan hoidon alussa ilmaisema itsetuhoisuus ja jännittyneisyys sekä potilaan usko lääkkeiden vaikutukseen. Huono hoitotulos puolestaan liittyi kielteiseen käsitykseen lääkehoidon merkityksestä sekä siihen, että potilas uskoi pelkän levon lievittävän oireita. Taustamuuttujat, aiemmat hoitokokemukset tai diagnoosi eivät toimineet selittävinä tekijöinä. Näyttää siltä, että osa ei-psykoottisista potilaista hyötyy kriisitilanteessa osastohoidosta, joka kestää pidempään kuin oireiden välitön helpottuminen edellyttää. Potilaat on syytä valita huolellisesti ja erityistä huomiota on kiinnitettävä potilaan omiin odotuksiin ja asenteisiin hoitoa kohtaan.

Risto Antikainen, Hannu Koponen, Johannes Lehtonen, Asle Arstila

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 33/1994 Kommentteja

Adenosiini rytmihäiriöiden diagnostiikassa ja hoidossa

Adenosiini on elimistön oma nukleosidi, jonka metabolisia ja elektrofysiologisia vaikutuksia voidaan hyödyntää sydämen rytmihäiriöiden diagnostiikassa ja hoidossa. Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana adenosiini on vakiinnuttanut paikkansa eteis-kammiosolmukkeen kautta kulkevien kiertoaktivaatiotakykardioiden hoidossa ja rytmihäiriöiden erotusdiagnostiikassa. Suomessa adenosiinin käytöstä on vielä varsin niukasti kokemuksia. OYKS:ssa on käytetty adenosiinia supraventrikulaaristen takykardioiden hoidossa ja elektrofysiologisten tutkimusten apuna parin vuoden ajan myönteisin kokemuksin: tulokset vahvistavat, että adenosiini on paitsi tehokas, myös turvallinen lääke akuutin supraventrikulaarisen takykardian hoidossa ja siitä on huomattavaa hyötyä myös rytmihäiriöiden erotusdiagnostiikassa ja rytmihäiriömekanismien selvittelyssä. Mielestämme adenosiini soveltuukin käytettäväksi ensi vaiheen lääkkeenä nuorten potilaiden kapeakompleksisten supraventrikulaaristen takykardioiden hoidossa myös perusterveydenhuollossa.

Pekka Raatikainen, Heikki Huikuri, Jan Henell, Mauno Lilja, Keijo Peuhkurinen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 32/1994 Kommentteja

Suomalaisten painon kehitys: mitä 20 vuodessa on tapahtunut?

Kansanterveyslaitos on seurannut suomalaisten työikäisten miesten ja naisten painon kehitystä vuodesta 1972 viiden vuoden välein suoritetuilla väestötutkimuksilla. Seuranta alkoi vuonna 1972 Pohjois-Karjalassa ja Kuopion läänissä. Vuonna 1982 Lounais-Suomi liittyi tutkimukseen ja vuonna 1992 myös pääkaupunkiseutu. Miesten painoindeksi kasvoi vuoteen 1987 saakka, ja sen jälkeen kehitys on tasaantunut. Naiset hoikistuivat vuoteen 1982 saakka, mutta sen jälkeen painoindeksi on alkanut jälleen hieman nousta, selvimmin vähiten koulutettujen ryhmässä. Koulutusryhmien väliset erot ovat naisilla suuremmat kuin miehillä, mutta molemmilla erot ovat 1980-luvulla kasvaneet. Miehistä etenkin yli 40-vuotiaiden ylipainoisuus on yleistynyt, kun taas naisilla muutokset ovat olleet tasaisia kaikissa ikäryhmissä. Vähintään lievästi ylipainoisia on miehistä 64 % ja naisista 49 % ja lihavia on hieman alle viidennes molemmista.

Pirjo Pietinen, Erkki Vartiainen, Satu Männistö

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 32/1994 Kommentteja

Virtsan E. colin ja märkänäytteiden Staphylococcus aureuksen mikrobilääkeresistenssi 1986-93

Virtsan Escherichia colien ja märkänäytteiden Staphylococcus aureusten mikrobilääkeherkkyyttä on seurattu vuodesta 1986 lähtien. Vuosina 1986-1993 ampisilliinin, sulfonamidien, trimetopriimin ja sulfatrimetopriimin teho E. colia vastaan heikkeni paikoin merkitsevästi. Staphylococcus aureuksen herkkyys pysyi muuttumattomana lukuun ottamatta metisilliiniresistenttien kantojen paikoittaista lisääntymistä. Resistenssitasoissa havaittiin molempien bakteerien osalta alueittaista vaihtelua.

Raija Manninen, Katriina Lager, Pentti Huovinen, Suomalainen Mikrobilääkeresistenssin Tutkimusryhmä

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 31/1994 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030